IRC-Galleria

Tunnustan kuuluneeni niihin ihmisiin jotka ihmettelivät jo partiossa ja myöhemmin armeijassa että kuinka sitä ihminen onnistuu lyömään kirveellä omaan jalkaan puita pilkkoessaan? Sellaisia tapauksia kun aina välillä näki tai kuuli... Tänään sitten opin ymmärtämään heitäkin vähän paremmin.

Eilen aloitimme loputtomalta tuntuvan urakan. 1500m pitkä ja 8m leveää väylä, puuttomaksi, keskelle metsää. Moottorisahat lauloivat ilta myöhään ja puuta lakosi kolmesta miehestä, kahdesta moottorisahasta ja yhestä vesurista koostuneen legioonamme edessä.
Tänään sama, suloinen moottorisahojen ja miesten pärinä jatkui heti aamusta. Noin kello 10.00 suoritin jälleen polttonesteen ja teräketjuöljyn lisäys operaatiota jonka jälkeen saha oli jälleen valmis taistoon. Saha käymään ja puuta nurin.

Sahasin isohkon koivun ja katselin kuinka latva kaatui haluttuun suuntaan. Samassa kun kaatamani puu tavoitti maan se osui toiseen maassa olleeseen puuhun joka sinkoutui ilmaan osuen saahani. No saha taas puolestaan upposi terä vinhasti pyörien vasempaan reiteeni, juuri polven yläpuolelle. Salamaakin nopeammin heitin sahan lumihankeen ja yritin tarkastaa vahinkojen vakavuutta nostamalla housujeni punttia. No punttihan ei teitenkään noussut niin ylös mutta reittäni pitkin valuva veri puhui omaa kieltään siitä että ihan pinta naarmulla ei nyt selvitty.

Huuto työkaverille että nyt lähdetään polille! Työkaveri kuuli ilmeisesti että lähdetään kahville koska huusi huolettomana takaisin ettei ihan vielä. Nähtyään verta valuvan reiteni hän havahtui kuitenkin siihen ettei edessä ehkä olisikaan ihan perinteinen kahvitauko.

Terveyskeskuksen kiltti täti puhdisti haavani jonka jälkeen toinen kiltti täti, lääkäri merkkinen nisäkäs tuli, puudutti jalan, poisti repaleet ja lopulta ompeli jalkaani rivin tikkejä. Hoitajan pyörittäessä sidettä jalkani ympärille ihmettelin ääneen että eikö housuja saanutkaan ottaa kokonaan pois?

Ainakin kymmenkunta tikkiä sain lasketuksi jalastani ennenkuin hoitajan levittämä harso peitti jalkani syleilyynsä. Hoitoohjeet käteen ja tikkienpoistosta pitää soitella sitten reilu viikon päästä. Selevä. Kiitos ja anteeksi.

Tälläistä taas tänään. Mitähän huomenna?

Tiputan kolme kappaletta avaimia valkoiselle keittiön pöydälle. Katson kelloa ja totean että on puoliyö. Käännyin ympäri ja katson ympärilleni. Viisi vuotta tuli yhteensä näitä seiniä katseltua. Sen tiedän että jos nämä seinät osaisivat puhua, olisi niillä monta mielenkiintoista tarinaa kerrottavana. Se on varma.

Painan ulko oven viimeisen kerran kiinni perässäni. Oven lukon loksahtaessa kiinni mietin ketkä kaikki ovat tuosta ovesta kulkeneet sinä aikana kun minä olen siinä asunut ja miksi. Vaikka tuossa "pommisuojassa" onkin moni ihminen käynyt niin jotenkin se ei ole koskaan ollut sellainen paikka mihin voi pyytää kaverit viettämään perjantaista pokeri iltaa... Siellä käyneet tietävät kyllä mitä tarkoitan.

Astuessani rappukäytävästä pihamaalle hymy nousee korviini kun silmäkulmassa näen naapurin-kyttääjä-mummon ilmestyvän taas ikkunaan, niinkun aina ennenkin. Heilutan mummolle hymyillen ja katson kuinka kaihtimet kääntyvät salaman nopeasti kiinni. Tuolta tarkkaavaiselta seinänaapuriltani ei mikään eikä kukaan jäänyt huomaamatta ja jonka mielenrauhaa tulin järkyttäneeksi useasti joskus sillon nuorempana. Kerrostalokyttääjien kermaa.

Autoon noustessani mietin että kuinkahan monta kertaa sitä vielä tulee ajettua tänne vanhalle parkkipaikalle ennenkuin sitä sisäistää sen asian ettei enää asu täällä. Nimittäin viikonlopun aikana ajoin kaksi kertaa tälle samalle parkkipaikalle kun minun piti suunnata kotiin. Noh vaikka vanhat tavat istuvat lujassa niin eiköhän se vanha koirakin opi vielä uusia temppuja.

Saavun uudelle asunnolle ja katson sen seiniä. Mietin että mitäköhän nämä seinät tietävät minusta muutaman vuoden kuluttua. Virnistän ja menen nukkumaan hymyillen...

Perjantaina saamani puhelun mukaan auto oli sitten viimein valmis.
Takuuseen meni osat jotka aiheuttivat varoitusvalojen syttymisen. Käyntihäiriö johtui kylläkin rikkinnäisestä ilmamassamittarista jonka hinta asennuksineen asettui vajaaseen 700eurooon.
Vielä kun työnvastaanottaja selitti silmät suurina ettei kyseinen osa ole voinut hajota tuossa rytäkässä, jota olen muuten käsitellyt aikaisemmissa päiväkirja merkinnöissäni, oli rauhallisen miehenkin päivä pilalla.
-"On se kumma että auto toimi täysin ennen haveria ja nyt te sanotte ettei se ole voinu rikkoutua siinä rytäkässä?"
Mies pureskeli hetken huultaan ja sanoi sitten esitettävänsä minun kantani vakuutusyhtiön edustajalle ja katsotaan mitä tapahtuu. Nyt ollaan mielestäni kohtuuden asialla.
Lauantaina sitten tuli nautittua ajamisesta omalla autolla. Jopa niin paljon että illalla hain kaveri-pariskunnan kyytiini ja tarkoituksenamme oli suunnata kahvittelemaan.
Pian auton liikkeelle lähdön jälkeen alkoi kuulua omituista rahinaa. Mitähän viddua? Auto sivuun ja ihmettelemään. Ei terve! Rengas tyhjänä! Nooh, olimme lähellä hultoasemaa, josta rengas täytettiin jotta saimme ajettua sen tallille. Rengas pois alta ja varapyörä tilalle. Ensin aiheutti päänvaivaa varapyörän vanteeseen liian lyhyet pultit. Pidemmät sitten löytyivät pitkällisen etsinnän jälkeen eripuolilta takaluukkua. Seuraava ongelma muodostuikin sitten jo haastavammaksi.

Kun auto oli lopulta niputettu ja kädet pesty oli tarkoituksena ajaa auto ulos hallista mutta joku tai jokin oli päättänyt toisin. Auto kyllä startasi muttei lähtenyt käyntiin.
Ei perkkele voi olla totta!!! Ei voi olla. Siinä sitä hetken jo mielessä pyöri ajatus josko olisi ottanu vieressä seisseen pyöräkuormaajan ja hieman silotellut autoa sillä.
Ihan vaan sen verran että lopputulos olisi muistuttanut rusinaa! Oikeasti. Ei voi olla totta!

Vitutuksen laannuttua rupesimme tutkimaan mikä tuota viimepäivinä pientä epäluottamusta nauttinutta autoani oikein vaivaa... Vikaa etsittiin joka puolelta ja lopulta tulimme siihen tulokseen ettei bensapumppu pyöri. Tutkimme sulakerasioita sekä auton sisältä että konehuoneesta kunnes tajusin että takaluukussa on niitä lisää. Takaluukku auki ja vararenkaan kätkevää pohjalevyä raolleen. Ensimmäisenä silmiin osuu iso musta rele joka ei ole pohjassa.
Ei juma... Rele pohjaan ja auto käyntiin. Rele oli ilmeisesti irronnut kun varapyörä nostettiin pois takaluukusta. Hetken Saksalaisia insinöörejä kirottuani totean hiljaa mielessäni että on se hyvä etten ole ihan NIIN impulssiivinen ihminen ja jätin auton paskaksi murjomisen toiseen kertaan. Loppuilta menikin sitten näyttävien luisujen saattelemana, kesärenkaan toimittaessa toisen takapyörän virkaa.

Jännityksellä jään odottamaan mitähän sitä seuraavaksi...

World Poker Tour tai oikeastaan sen Suomen-kaveripiiri-versio oli eilen siis rantautuneena Suomeen. Tarkemmin Ridasjärvelle. Voi kuinka vähän tiesin siitä kuinka ilta tulisikaan päättymään, kun suuntasin kehonsiirtimeni keulan kohti Ridasjärveä ...

Palvellessani vuosia sitten suomen armeijan harmaissa, sain ystävän, pienen mutta pippurisen miehen. Siitä lähtien olemme olleet tekemisissä ja vittuilun kultaisen taidon avulla vaalineet tätä ystävyyttä.
Olinkin saanut kutsun eiliseen pokeri iltaan järjestäjältä itseltään, eli juurikin tuolta edellä mainitulta mieheltä.

Astuessani sisään pienen Ridasjärveläisen miehen asuntoon, näen pöydän ympärille kerääntyneen kivikovia pokerinaamoja. Pelimiehiä ja pelinaisia. Helpottuneena huomaan tuntevani lähes kaikki pöytää tuijottavat pelurit. Hetken tilannetta, pelaajia ja niiden pelityylejä tarkkailtuani, vaihdan kassanhoitajalta rahat pelimerkkeihin ja istun pöytään muiden pelimannien seuraan.
Let the game begin!

Yksi toisensa jälkeen pelureita häviää pöydästä. All in! Huuto tuo joskus kasan merkkejä ja joskus se pudottaa pelaajan ulos pöydältä ja koko pelistä.That's poker.
Lopulta huomaan että pöydässä on jäljellä enää allekirjoittanut ja juuri tuo pieni mies, johon intissä tutuistuin.
All in - huuto saa minut havahtumaan siihen että nyt joko skipataan tai panostetaan. Katson korttejani ja totean ääneen että nyt ratkeaa voittaja. Hetken kuluttua olen tyhjentänyt pöydän ja täyttänyt taskuni. Hullun huudon ja tuulettamisen saattelemana vaihdan pelimerkit takaisin rahaksi. Sullon ison nipun seteleitä lompakkooni. Täytän myös muutaman jätesäkin valtaisilla voitoillani ja kävellessäni kohti ulko-ovea huutelen vielä muutamia tarkoin valittuja, voiton suomia herjauksia...

Suuntaan kehonsiirtimeni keulan kohti kotia. Hampaat täyttävät naamani kun itserakas hymy kasvoillani kuuntelen kuinka kusi, joka voiton johdosta nousi päähäni, kohisee korvien välissä. Kaikesta siitä irvistämisestä poskiini alkaa sattua. On se rankkaa olla näin hyvä.

Huomatkaa että tämän tekstin tarkoitus on korostaa sitä että te hävisitte, minä voitin.
Vittuilu jatkukoon!
KIITOS JA ANTEEKS. X)

Tätä oli odotettu... Kuin pikkupoika joulupukkia. "-Autonne on noudettavissa." sanoi miesääni puhelimessa rauhallisesti. Lähdenkin siis töistä hieman aikasemmin jotta ehdin hakemaan autoni korjaamolta.

Saapuessani liikkeen pihaan huomaan parkkipaikalla samanlaisen Mersedeksen kuin omani. Joskin se on huomattavasti parempi kuntoinen kuin omani, joka vaurioutui pienessä haverissa, jonka johdosta autoni oli ylipäätään korjattavana ja josta muuten mainitsin aikaisemmassa päiväkirjamerkinnässäni.

Toiseksi huomaan että pihalla seisovan auton perästä löytyy merkintä 320, joka kertoo kyseisen yksilön olevan hivenen isommalla moottorilla kuin omani. Käännän katseeni toiseen peräluukun reunoista ja siellä kiiltelee teksti KOMPRESSOR.

Ihmettelen ääneen että enpä ole ollut tietoinen että tuota "isolohkoa"kin saa ahdettuna versiona... Mahtaa olla harvinainen malli...
Sitten luon yleis-silmäyksen autoon ja totean sen kunnon priimaksi. Sehän on siisti kuin sika pienenä! Käännyn ja lähden kevelemään kohti liikettä. Käännyn vielä katsomaan sitä siistiä mersua joka loistaa pihamaalla timantin tavoin. Mietin vieläpä että sehän on vielä juuri oikean värinenkin ennen kuin lasken katseeni rekisterikilpeen.
EI JUM*L*UT*!!! Siinähän on sama rekkari kun mulla! Käännyn ympäri ja kävelen vielä takaisin autolle. Luinkohan nyt kaiken oikein? Tarkistan tekstit auton perästä. kyllä! Luin aivan oikein! Tarkistan kilven. Sekin on oikein. No mutta jumankauta! Autoni kuutiotilavuus oli ilmeisesti rysähdyksen jälkeen kasvanut seuraavaan kokoon ja onneksi remmiahdin on kuitenkin vielä otettu vanhasta moottorista. Täähän taitaa olla ainoo Suomessa?
Naureskelle kävelen sisälle korjaamopäälikön toimistoon. Käytyämme läpi sen mitä olen velkaa hän ojentaa autoni avaimet minulle ja toivottaa hyvää matkaa.

Tässä kohtaa lienee syytä selventää että joudun maksamaan korjaamolle auton ylimaalauksesta koska vakuutus maksaa siis vain korjatun/vahingoittuneen pinnan maalauksen. Maksan siis itse loppuosuuden jotta auto maalataan kokonaan. Kun kerran maalari auton ympärillä suihkii, niin suihkikoon samalla myös kiveniskut ja ne ilkivallan jäljet jotka autooni toissa kesänä ilmestyivät. Vaikka koko auton maalaus keventääkin lompakkoani tuntuvasti, saa parkkipaikalla kimalteleva auto minut vakuuttuneeksi siitä että kyllä parhaasta voi aina vähän maksaakkin. Halpaa ja hyvää tavoitellessa kun voi joutua hankkimaan molemmat...

Istun autoon ja olo on kuin kotiin tulisi. Kylläpä olikin ikävä tätä kapistusta. Käynnistän auton ja vapautan seisonta jarrun. Juuri kun kytken vaihteen ja nostan kytkintä, alkaa kojetauluun syttyä varoitusvaloja kuin jouluna kuuseen!
Mitähän viddua?
Närkästyneenä kävelen korjaamopäälikön huoneeseen ja selitän mitkä kaikki jouluisista valoista syttyivät. Minun käsketään tulla maanantaina uudelleen. Kyllä sillä ajaa voi. Kuulemma.

Kurvaan pois liikkeen pihasta, isolle tielle ja alan kiihdyttää. Moottori alkaa yskimään kuin keuhkotautinen tupakoitsia ja ohjaamon täyttää outo sirinä. U-käännös ja korjaamopäälikön juttusille. Heitän avaimet pöydälle ja totean että eihän se edes käy! Vaikeana hän yrittää keksiä jotain nokkelaa sutkautusta, epäonnistuen surkeasti. Lopulta sovimme että asiaan palataan ensiviikolla.

Se on kyllä myönnettävä että sen 20metriä mitä autolla sain ajaa, muistutti minua siitä millaista on ajaa ihan oikeaa autoa. Autoa isolla Aalla eikä mitään kehonsiirtäjää, joihin olen joutunut tyytymään tänä aikana jonka olen ilman autoa ollut.
Tuhlaaja"pojan" kotiin paluuta odotellessa...

Kyllä:
Otsikko kertoo paljon, muttei kaikkea...

kyseessähän on siis nykyinen työmaa Kylmäkosken kupeessa siatsevalla Kiimasuolla.
1300metrinen radanoikaisu suon läpi työllistää noin vuodeksi eteenpäin minut ja lukuisat muutkin peikkoryhmämme jäsenet.
Mestarimme "Pave" uhkaili laumaame sellaisella kammottavalla tavalla että siinä karkaistuneen rataketun viiman punaiseksi raiskaamat posketkin valahtivat valkoisiksi. Hetkeksi. Sillä hän kertoi että Juhannus, tuo kesän Joulu, oltaisiin töissä! Tätähän ei kukaan itseäänkunniottava ratamies pureskelematta niele. Sanoinkin tuolle paholaisen sanansaattajalle että jos minut halutaan Juhannuksena johonkin muuhun kuin känniin, joutuu siitä maksamaan tuntuvan korvauksen.
Pureskelkoon sitä nyt kesään saakaa. Katsotaan sitten uudestaan...

Muita mainitsemisen arvoisia asioita lienee mm. Se että kuun vaihteessa tulisi kerätä tavarat vanhasta "pommisuojastani" ja muuttaa Hämeenkadun varrelle, viihtyisään yksiöön. Pitäisi varmaankin alkaa jo pakkaamaan. Vaikka johan siitäkin on jo puolet tehty! Sillä niin pitkään sitä tavaroiden pakkaamista on nyt suunniteltu.
Toinen mainitsemisen arvoinen asia on hieman ikävämpi.
Autoni. Se ei vieläkään ole tullut korjaamolta.... Vaikka toisaalta... Kuntohan tässä nousee, kun joutuu kävelemään joka paikkaan...


Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin...

"saattaa olla että riipasen kovan kännin tänään" Oli lause joka eilen kantautui ensin puhelimestani nauhoitteen muodossa ja jota sen jälkeen toisteltiin läpi koko illan, Tuo kyseinen lainaus on peräisin kummenenuutisista ja letkauttajana oli muistaakseni jonkun paperi tehtaan pääluottamusmies sen jälkeen kun työntekijöille oli ilmoitettu irtisanomisista.

Olimme menossa MP-messuille IR jätkien kanssa mutta olipa päivällä toki toinenkin merkitys. Nimittäin Jussi K täytti jälleen tänään vuosia ja sitä me myös joukolla eilen juhlistimme.

Messuilla oli ihan mukavaa.Huolimatta väen paljoudesta, sitä nimittäin riitti! Niinkuin kaiiki muukin messuilla, myös nestetasapainosta huolehtiminen vaati odottelua ja jonotusta. Ensin sai jonottaa tiskille sitten kun tuoppi tai kaksi oli viimein saatu kumottua oli aika ryhtyä jonottamaan saniteetti tiloihin... Aah tuota messu elämää...

Paljoa ei pyöriä tullut nähtyä johtuen juuri siitä ihmis paljoudesta. (siis sillä nestetasapainon yllä pitämisestä tuskin oli vaikutusta asiaan) Silti kaikkein tärkeimmät osastot tuli käytyä läpi. Hondan osastolla käytiin näkemässä ja kokemassa uusi Fireblade. Muotoilu jakaa mielipiteet ruman ja tosi ruman välimaastoon. Honda miehenä joudun kuitenkin mainitsemaan että asiantunteva raatimme kuitenkin nosti viimevuoden, Repsolin väreissä olevan, Firebladen yhdeksi kauneimmista. Muita odotettuja uutuksia oli KTM RC8. Radikaalista muotoilustaan (ei missään tapuksessa siis kuitenkaan ruma) huolimatta pyörä oli kunnioitusta herättävä joka osa-alueella. Varmasti mieleen painuvimma uutuuden esitteli Suzuki. Jonka uusi GSX-R 600 oli muotoilultaa mykistävän kaunis. (Honda miehenä riipaisee sanoa noin.) Rakennettujen pyörien puolella oli taas esillä vakuuttavaa jälkeä suomalais rakentajien käsistä. Figtereitä rivissä, toinen toisaan hienompina. Siellä sitä pyörittiin ja ihmeteltiin suurin osa ajasta. Samaan halliin oli eksynyt myös muita rakennettuja pyöriä kuten vanhoja restaroituja klassikoita ja myös niitä risukeulaisia kehon siiirtimiä jotka H-D nimellä laajemmalti tunnetaan.

Tilataxi oli tilattu kuudeksi ja sillä alkoi siirtyminen kohti kotoista Riihimäkeä. Messuilta minulle jäi käteen yksi pakollinen B-henkinen DVD-leffa ja kasa kuitteja jotka todistavat minun huolehtineen omalta osaltani joukuueen kisakunnosta. Ennenkuin kotimatka todellla alkoi, oli vuorossa pikapysähdys Keimolan Nesteellä jossa saimme juomavarastot täydennettyä. Riihimäkeen päästyämme nappasimme aah niin terveeliset kebab annokset vastapäiseltä nakkiparoonilta ja painelimme Jussi K:n luokse. Muutama muukin kerhon jäsen oli ostanut B-henkisiä elokuvia joten mikäs siinä oli ollessa. Kebabbia naamaan ja toinen toistaan mageempia temppuja ja epäonnistumisia tajuntaan. Näin se ilta etenikin rattoisasti. Ainoana erona tietenkin se että kun kebabit oli nassutettu astui sen tilalle viina. Viinaa ja B-videoita. Muutaman tunnin "vetämisen" jälkeen rupesi tieto/taito stuntti genren saralla olemaan todella kovaa luokkaa. Siihen vielä pari tuntia samaa resesptiä ja juuri ennen seurueen siirtymistä yökerhoon oli kaikkille jo selvää että tässähän oltiin kaiken nähneitä ja kaiken kokeneita stunttaajia!

Ravitsemusalan liikkeessä vierähti tunti jos toinenkin kunnes allekirjottaunut oli saanut täyteen sekä päiväannostuksen ns.selkäänpuukottaja "kavereista" (terveisiä vaan) sekä viikkoannostuksen alkomahoolia. Kun sitten eräs edellä mainittuista "kavereista" vielä tuli selittämään siitä kuinka asiat olivat "oikeasti" menneet kävi mielessäni kaksi vaihtoaehtoa.
Vaihtiehto nro.1:
jään kuuntemaan jolloin sulakkeeni palaa, päässä pimenee ja seuraava asia jonka tajuan on poliisi auto.
Vaihtiehto nro.2:
Lähden ja vaihdan baaria.

Järkevänä miehenä valitsin vaihtoehdon nro.2. Lähdimmekin joukolla erääseen baariin jossa en ollut aiemmin koskaan käynyt. Tiesin vain kavereiden käyneen siellä joskus laulamassa karaokea. Paikka ei ollutkaan sellainen räkälä joksi sen olin kuvitellut. Itseasia ihan perus mukava pikku baari. Siellä loppuilta menikin sitten sujuvasti lasin ääressä.
Niin ja pitihän se tanssilattiallakin pyölrähtää ylläpitämässä mainettani. Valomerkin häämöttäessä soitin Koppavalle suvi-uunolle, entiselle kesätyöntekijällemme jonka olin baaria vaihtaessani nähnyt liikenteessä. Hän lupasi heittää seurueemme kotiin ja minä palkitsin hänet kantamalle hänelle kultakolikoita, suitsukkeita ja mirhaa.

Tänään heräilin pitkin päivää useasti mutta vasta puolituntia sitten sain itseni ylös sängystä. Ja yllätyksekseni huomasin...
Ei mikään murha-krapula...

Nykyinen työkohteeni, täällä Lohjalle, on siitä erikoinen että se on hiljentänyt puhelimeni pirinän "toimistoaikana" lähes kokonaan. Tähän on kyllä ihan pätevä syykin. Kun olet kilometrin kallion/tunnelin sisällä, saattaa olla ettei parhainkaan operaattori pysty tarjomaan kuuluvuutta kannettavaan puhelinmobiililaitteeseen, joka kännykkänäkin tunnetaan. Tästä siis johtuu se etten ole välttämättä ollut tavoitettavissa jos olet yrittänyt minua työaikana puhelimen välityksellä tavoittaa. Pahoitteluni siitä.

Tänään, kuuluvuuden heikkoudesta huolimatta, työpäällikkömme onnistui jollain käsittämättömällä tavalla saada minuun puhelin yhteys. Vastattuani linjoille kantautui suunnilleen seuraavanlainen keskustelu:
-"Terve James! Oletkos viihtyny siel Lohjalla, eli onko ollu kivaa?"
-"No mikäs tässä.... Ihan hauskaahan täällä..."
-"No mutta sehän on hyvä, sillä ensiviikolla sää et sitten enää mene sinne. Sua tarvitaan Kylmäkoskella. Eli menet ensiviikolla sit sinne..."
-"Jaa... No kiitos ilmotuksesta."

Eli ensiviikolla olen jo toisella työmaalla. Täällä kerkeän vielä päivän vanhenemaan ja sitten nelipäiväinen työviikko on tullut päätökseensä ja poistumme suunnittelemaan uusia urotekoja, uusilla maaperillä...

En kuitenkaan valita. En todellakaan. Tämä on mun työtä ja ymmärsin silloin kun nämä hommat aloitin että tänään voidaan olla Inarissa ja huomena jo Hangossa. Ja jos jännittää, jää kotiin. Niin se menee ja kun asenne on oikea, Tästä jopa jollain sairaalla tavalla nauttii...

Herätyskello pirisee surullisena klo 05.00. On jälleen aika palata töihin.

Takana on kuukausi lomaa... Takana on siis myös kuukausi unettomia öitä, päivisin nukkumista, reenaamattomuutta, rentoutunmista ja kaikenlaista puuhastelua. Tuon kuukauden aikana olen onnistunut ainakin tuhoamaan autoni, olemaan kipeänä, remontoimaan kavereiden kanssa yhden kolkon tallin upeaksi kerhotilaksi ja pyörien säilytys paikaksi, purkamaan pyöräni osiin kyseisen tallin lattialle ja sen hyllyille. Muutamia asioita mainitakseni.

Tänä aamuna se kaikki sitten loppui lyhyeen ja vaikka myöhään taas tuli valvottua, oli herätyskello armoton. Otan suunnan kohti Lohjaa ja sieltä löytyviä töitä ja haasteita. Tarkemmin uusi moottoritie, E18 Lohja-Muurla, toimii näyttämönä uusille urotöille ja elämyksille.

Nyt kun ensimmäinen päivä oon takana, alkaa sekava unirytmi tehdä hiljalleen tehtävänsä ja vasenta silmää onkin nyt alkanut väsyttää. Täällä ollaan aina torstai iltapäivään saakka. Työpäivät ovat vähän pidempiä mutta viikko on sitten vastaavasti nelipäiväinen. Yöpyminen tapahtuu eräällä maatilalla, tälläisessä vanhassa, kunnostetussa, tunnelmallisessa aitassa. Tunnelma kuin romanttisessa suomi elokuvassa, tosin sillä erotuksella että joudun jakamaan huoneen neljän karvaisen äijän kanssa. No ei silti. Hauskoja miehiä joka ikinen. Onneksi. Eipä tätä kai muuten taas jaksaisikaan... Jännityksellä kuitenkin jään odottamaan mitä tämäkin työmaa tuo tullessaan. Ja tuleeko tässä tohinassa myös kesä ennenkuin sitä taas edes kunnolla huomaa... Nähtäväksi jää....

Ajelin pitkin Riihimäen katuja "Merssullani" kun bensiinivalon kirkas valo yllättäen syttyi ja täytti komentokeskuksen jota ohjaamoksikin joskus kutsutaan. Olin kuitenkin matkalla maksamaan automaatille muutamia laskuja ja näin siis päätin jättää tankkaamisen paluu matkalle.
Laskut maksettuani hoidin vielä muutamia rästiin jääneitä asioita joita nyt,
kun olin lomalla, oli helppo hoitaa.

Sitten kaiken sen asioinnin jälkeen oli vielä yksi asia hoidettavana. Se tankkaus.
Lähdinkin siis hyväksi havaitsemaani huoltoasemaa kohden, halvan bensiinin kiilto silmissäni.
Juuri kun olin laittamassa suunta merkkiä, joka vilkkunakin tunnetaan, päälle, huomaan että kyseisen huoltoaseman pihassa on autoja jonoksi asti. No voi turkanen.
Nooh, ei hätä ole tämän näköinen. Vastapäätä kun siaitsee toisen öljy-yhtiön bensiini asema.

Ajaessani risteyksen läpi huomaan sivuikkunasta lähestyvän uudehkon Volkswagen merkkisen, etuvetoisen kehonsiirtimen, liian vauhdikkasti siihen nähden, että kerkeäisin alta pois.
Kerkeän huutaa vain -VOI PERK¤¤¤! - kun kovan rysäyksen saattelemana autoni etuikkunasta välittyvä horisontti alkaa pyöriä vinhasti ympyrää. Sitten kun autoni pyöriminen loppuu näen kuinka n.2metrinen oja/rotko törröttää edessäni ja autoni liukuu hiljalleen kohti sitä ja todentotta, sinne pohjallehan se sitten hussahtaa. Keulan kohdatessa vastapenkan kuuluu jälleen voimakas rysäys.
NYT ON VOITTAJA FIILIS!

Nopea tilanne katsaus. Kaikki raajat ovat niille kuuluvilla paikoilla ja ohjaamo ei ole täyttynyt verestä. Eli nopean miehen nopea päätelmä. Hengissä ollaan.
Yritän poistua ovesta mutta ovi ei suostu aukeamaan. Joudunkin siis kiipeämään apukuljettajan puoleisesta ovesta ulos. Sekin on hieman hankalaa koska auto on ns.tyhjän päällä kun etu ja takapuskuri autosta ovat maata vasten, on auton keskiosa silloin ilmassa. Tiputtaudun siis autosta ulos ja yritän kiivetä jyrkkää ja liukasta rinnettä ylös pientareelle. Muutaman lipsuvan askeleen jälkeen onnistun saamaan itseni ylös penkalle, huomatakseni että ambulanssi ja paloauto kaartavat paikalle. Ripeitä poikia, myönnettäköön. ( tosin, pelastusasema ei ole kuin 100m päässä tapahtuma paikalta)

Poliisin puhallus kokeen jälkeen minut viedään lähes väkisin ambulanssiin tutkittavaksi.
Tutkinnan jälkeen minulta kerätään kaikki tiedot ja näköhavainnot,
sekä poliisin, että lääkintämiesten toimesta. Ambulanssissa minulle kerrotaan että pyörivä autoni on mennyt vain muutamien kymmenien centtien päästä koiriaan ulkoiluttaneesta naisesta ja että ilmeisesti autostani irronneet osat ovat sinkoutuneet ympäristöön ja ainakin yksi näistä osista oli osunnut kyseiseen naiseen, ilmeisesti häntä sen pahemmin vahingoittamatta. ONNEKSI!
Kun pääsen ulos ambulanssista hinausauto on jo paikalla ja poliisit tekevät lähtöä.
Jälleen kerran, nopeaa toimintaa...

Tutkin ja katselen onnettumuus paikkaa ja totean että autoni on mennyt kahden terästolpan välistä juuri siinä asennossa missä sen on pitänytkin, että se on siitä mahtunut, osumatta kumpaankaan.
Uskomatonta tuuria vai pitäisikö sanoa onni onnettumuudessa että auto on pyörinyt perä edellä juuri tuossa tolppien kohdalla niin ettei ole osunut kumpaankaan tolppaan eikä koiriaan ulkoiluttaneeseen naiseen.

Pelti on peltiä. Onneksi ihmisiä ei sattunut sen pahemmin. Muutamilla mustelmilla ja särkevillä jäsenillä selvittiin koko tapahtumasta.

Mutta kyllä se vaan silti VITU¤¤AA!

ps. (pahoittelen kuvan laatua. Kamera kännykkä, hämrä ilta, ja vilkkuvat valot eivät ole onnistunut yhdistelmä)