IRC-Galleria

voisihan lentääkkin,
korkealta alas ja takaisin.
unohtaen kaiken kuolleen.
muistaen vain kauniin.

täällä minä asun. omassa pienuudessani ja kirkkaissa kuvioissa. minä saan voimaa ilmoista, kauniista ilmoista. minä nauran herkästi ja itken herkästi.

olen kokonaan herkkä, särkymäänkin. minulle on tärkeää se mikä on nyt ja mitä on edessä. minun menneisyyteni on hapanta, siksi en usein halua muistaa sitä. anna minun kertoa. sitten minun silmäni täyttyvät kyynelistä, jotka eivät kuuluisi sinne. ne kuuluisivat toisten silmiin, niiden jotka aina saivat minut itkemään.

mutta sitten olen täällä taas, minuna. minun käteni tärisevät nyt. talossani asuu aina jotain särkyvää. minun talossani ei käy moni, minä en anna. minä valehtelen aivan liikaa, olen siinä jo liian hyvä.

haluan elää vapaana, ilossa.

- mutta olen niin heikko ja välillä vinossa

rakastakaa toisianne. todella. sanokaa se, kuulkaa se.
"näin sen naisen korvakorun lukon, ja pidin siitä, koska en ymmärtänyt sen kiinnitysmekanismia."
kun olette iloisia, olkaa. kun olette surullisia olkaa, vihaisia, katkeria.
tunteitaan on turha peitellä, ne ovat sinä ja sinä olet ne. kaiken kauniin voi nähdä vielä vähän kauniimpana, kaiken ruman rumempana, jos vain uskaltaa tuntea, uskaltaa elää.
"kaksi autoa ajoi risteykseen ja näin miten itämaisen näköiset mies ja nainen katsoivat toisiaan eri autoista, nainen oli vanhempi."

kuiskutellaan toisillemme kauniita ja hymyillään kaikille. minä laulan kadulla enkä välitä katseista, minulla on oikeus laulaa, mutta muut eivät ehkä nähneet, missä ilossa minä uin, yksin. join sellaista kirkkaan vihreää joka tekee minut aina niin hymysäälle. enkä minä välittänyt mistään.

sanoit, että meille voit sanoa mitä vain, että pidät meistä, mennäänkö kahville, voit vaan sanoa, ja sinusta se tuntui hyvältä. minustakin se tuntuu hyvältä, minä sanoin sinulle: "pidän jaloistasi, kokonaan, pidän myös sinusta, kokonaan." voi kun sinä olet melkein aina niin iloinen.

ensiksi huomasin punaiset melkein sukkahousut, en uskaltanut pihaan asti. vilkuteltiin. ja sitten käveltiin, yksi pyöräili. ja haluan antaa voimaa molemmille, kaikille. osaankohan?

olet niin kiinni muiden mielipiteissä. et ole yhtään arka, sanoisin, mutta sinusta on tärkeää tietää, mitä muut ajattelevat. mutta, minä sanoisin sinulle, että olet niin järjellinen, että sinä tiedät itse, mikä on parasta juuri sinulle. vain sinä olet itsessäsi, sinussa, korvaamattomassa.

me emme puhuneet ensin paljoa. sitten ihan muita, niitä näitä. minulle se oli mukavaa, kun oltiin kahdestaan, silloin vain lepäsin, sinun kanssasi minä voin levätä. sinulla oli myös uusi harmahtavan värinen mekko. kyselit hirveästi että oletko kivan näköinen. ja minä vastasin joka kerran samalla tavoin. kun vain se, että silmäsi näkyvät, tekee sinusta kauniin. mutta kun näen sinut kokonaan, kokonaisena, en voisi ikinä sanoa, että näyttäisit epämiellyttävältä. sinussa vain asuu sievä.

sinä kyselit myös paljon. sinunkin pitäisi vain tietää, että hiuksilla kuin hiuksilla, vaikka kaljuna, sinuna, sinä olet kaunis ja minä en hylkää sinua minnekkään, vaikka olisit kaljukin.

enkä sinua hylkää, punahousu, ikinä.

olen hylännyt jo tarpeeksi, nyt minä haluan pitää kiinni, vähän. en liikaa.

kiitos<3

kuuntelen tätä konetta, sen laulua. haluan kertoa kaikille ja en kellekkään. kaikki on niin turhaa ja aina vaan silti tärkeää. kuplani laajentuu. minä annan olla. annan vaan olla, paikallaan. psykedelia on kaikonnut, hetki on rauhaa. "ja kohta mä taas vaan tanssin ja huudan elämälle".

tänään olen rauhassa. tänään laajennan tilaani, kokonaisuuttani. kuvitellun maailmani, tuon sen päähäni todellisena. oikeasti. rauhassa. kuunnelkaa sanoja, kertokaa niitä. kertokaa kauniisti, kertokaa tunteenne. "hei me eletään vaan kerran, sano se, sano se nyt!" mitä siitä jos myöhemmin kaduttaa? tämä hetki on nyt etkä saa sitä enää koskaan. koskaan.

melkein aina voi korjata, aina voi yrittää. kaikkea ei tarvitse korjata, elämä korjaa, aika korjaa. "ei jooko nyt jäädä itkemään kun on koko maailma edessä, ota kädestä, näin ollaan vahvempia, huijataan kaikkia, lennetään!" anna sinun sydämesi näkyä, anna sun kauneuden näkyä.

rakastakaa. eläkää. tehkää hurjia, välillä myös niin että pelottaa. eläkää kovaa. naurakaa laulakaa. niin että tuntuu. "ihan oikeesti nyt voi sluibailla, ehtii sen koulun ja muun ns tärkeän myöhemminkin". tärkeää on elää ja ottaa irti. "noudattakaa täysin kuritonta hippikaavaa niin pääsette samaan suohon kun minä :)" mutta sillä ei ole väliä! aina on aikaa ja pakko ei ole kuin kuolla.

mieluummin minä ainakin otan rennosti kun revin kynteni ja syön hiukseni muka stressistä. suhteellisuutta peliin! joskus voi joutua hengenvaaraan, ja aina vain sinä mietit, miten seuraavaksi edetä tässä sekopäisessä maailmassa. rauhoittukaa. muistakaa toisenne, muistakaa itsenne. täällä ollaan eikä nyt mennä pois. ja tilanteessa on hyvä elää. näyttäkää kauneutenne, se on teissä, on oikeasti. :)

-aurinkoja kaikille minulta <3

ajattele aamusta iltaan.
ajattele kuinka tyhjää olisi ilman ajatusta!
ajattele kuinka helppoa olisi ilman ajatusta!
ajattele kuinka kasvi olisin ilman ajatusta..
ajattele ajatuksella!
ajattelemattomuus on niin yleinen kompastuminen.
kompastukaamme mieluummin ajatuksiin,
silloin voimme kokea olevamme elossa,
voimme kokea todella ajattelevamme.
ajatuksen ajatteleminen on vapauttavaa.

Uuu Uu Uu U uuu

Itkevä tyttö - Helena kirjoittaa

Ei hulluus johdu suurista tragedioista
Ei hulluus johdu suurista tragedioista

Vaan

Katkenneista kengännauhoista
Pudonneista napeista ja
Kadonneista avaimista

Jotkut ihmiset eivät koskaan menetä järkeään
Miten hirveää elämää he elävätkään

Minä en vastaa puhelimeen
Kun te tahdotte auttaa minua
Antakaa minun pilata elämäni
Juuri niin kuin haluan

Ja helena kirjoittaa:
Parane pian

Minun ilmeeni ei värähdäkään
Kun te puhutte minulle järkeä
Antakaa minun pilata elämäni
Juuri niin kuin haluan

... niin kuin haluan
Niin kuin haluan
Mitä lopulta haluan?

noin minusta tuntuu myös niin usein.
tuntuu niin usein.
tämä laulu on niinkuin minä,
ainoa ero on se, että minä pidän tästä.

kissa söi appelsiinia ja minua vaan ahdisti. ei itkettänyt. oli kuitenkin lämmintä ja minä olin melko tyytyväinen. kirkasta ulkona. mutta kuuntelin lauluja, jotka tarkoittivat niin paljon kaikkea ja välttämättä kuitenkaan koskettamatta minua, sitoivat minut hellästi sellaiseen epätoivoon, että minua alkoi oksettaa.

ovi omituiseen palloon avautui minulle äkkiä. äkkiä huomasin kaiken, ymmärsin. mutta se oli niin äkkiä, että ehdin vain hädin tuskin hätkähtää ja se oli jo ohi.
minun pääni on täynnä ajatusta, suuni täynnä sanoja ja silmäni täynnä sitä, mitä en halua nähdä. en minä elä täällä.

tänään halusin repiä kaiken. tänään halusin tuhota itseni. tänään halusin rakastaa. tänään halusin nauraa, ja taas tänään halusin vain tuhota itseni. lopettaa kaiken. ajattelin muita. mutta sitten minua otettiin kädestä ja olen täällä. joskus voi tulla hetki, ettei kukaan estä. ettei kukaan halua minun jäävän. ja minä olin niin ruma.

minä en ole kaunis. minä en ole ruma. minua ei näy. enkä taaskaan osannut selittää, mikä minun oli. minä en ole mitään, minussa ei ole mitään. ja silti olen niin täynnä, liian täynnä. asiat putoavat ja minä vain unohdan.

ja minun pääni on kipeä. olen niin kipeä. olen niin sairas. mutta en olekkaan. huutoa. nyt se ei satu. se ei enää satu. koska minäkin huudan kipuani. en rohkeudesta, pakosta. se purkautuu, ryöppyää, se ei pysy minussa. tuntuu kuin liukenisin maisemaan. miksi pyristelen pysyäkseni pystyssä, voisinhan kaatuakkin katuun.

jos leikkaisin itseltäni raajan irti, ymmärtäisinköhän tämän maailman oikean vaikeuden?
ja minä niin inhoan ja minä niin rakastan.

pinnalle, pinnalle.
hengittämään.
valossa uiden,
käsivarret ilmassa,
tanssivat.
puiden nimet.
ne ovat valta.
kurkota minua,
en itse näe.

auringon ilmeet,
tuulten liikkeet,
maan painoton
ilon valo.

talossani.