IRC-Galleria

apua apua apua. ei minun pääni on niin sekaisin. ei en minä ajattele näin. löydän itsestäni kammottavia piirteitä ei en halua. aaa, antaa ajatusten askelien tanssia vapaasti. mutta ne ovat jo liian vapaita, niitä ei voi yrittäenkään enää kahlita. haluan hallita niitä. en voi enää, liian itsenäisiä. kääntyvät minua vastaan ja minä niitä. kehossani riehuu hillitön persoonien keskeinen sota ja voin vain seurata kun omat minäni käyvät toistensa kimppuun. toisaalta niin suloinen sekasorto ahdistaa minua hermoromahduksenkin partaalle ja minä haluan vaan olla lähellä. haluan rakastaa vihata. oksettavaa kaipausta joka puolella. eivät ne ole minussa, älä valehtele. tässä olen minä. olisinko varmana kerrankin. en ole, en minä voi. apua tämä pettää! kaikki hajoaa ja palaa taas kiinteäksi. aah olen kuin höyry joka ei osaa päättää seuraavaa olomuotoaan, joten se jää leijumaan ikuisiksi tietämättä minne mennä, osaamatta pysähtyä ja koota itseään.

sekaisin.

toisinaan on nautittava jäätelöä Helsingissämme 8)

PITÄKÄÄMME KIINNI SIITÄ, KEITÄ OLEMME JA MITÄ ITSE AJATTELEMME.

itsensä kieltäminen on niin vaikeaa. ainakin minulle. ajattelun ja toimontatapojen kieltäminen. inhoan asenteita "en saa ajatella tällatavalla tässä elämäntilanteessa". mutta kuitenkin itse kiellän itseäni. haluaisin niin irti tämän yhteiskunnan normeista ja periaatteista, ne ovat niin vanhoja, vanhentuneita. kehoitan muita poikkeamaan niistä, mutta itse olen niin ohut ja kestämätön että elän niiden mukaan, vaikkeivat ne sopisi minulle. toisaalta minun on ajateltava kanssakäyviä ihmisiä ympärilleni. etten saata heitä pulaan omilla asioillani tai etten loukkaa heitä. tämäkin tuntuu tosinaan niin turhalta. miksi emme ole voineet tottua puhumaan suoraan? miksi loukkaannumme suorista sanoista? inhoan tällaisia käytäntöjä, jotka tekevät ihmisestä yhä enemmän ja enemmän valehtelijan. erkaannumme luonnosta vallan täysin. kaikin tavoin. materiaalisesti kuin ajatuksiltammekin. ei mihinkään voi oikeastaan enää luottaa, ei edes omaan tahtoon kun sekin on jo niin massoittunut. tahdomme vain asioita, jotka ovat mahdollisia, jotka on määräten tehty mahdollisiksi. kaikki on tehty meille valmiiksi, mutta niin kapealla kaavalla, että itse en henkilökohtaisesti mahdu siihen. ja toisinajattelijat ovat vähemmistö, heitä siis luonnollisesti syrjitään. tämä on järjetöntä!

nyt vasta ymmärrän mitä on yksinäisyys. mutta minähän rakastan olla yksin! haluaisin olla ihmisten kanssa, mutta kuitenkin pelkään jotain ja olen sittenkin yksin, vaikkei se tunnu edes hyvältä nyt.

mä haluan antaa käsieni kirjoittaa. haluan mun mieleni lentävän paperille, tekevän sille jotain muuttamatonta. haluan kertoa sille itseni, tehdä siitä kauniin kauheilla asioillani. mutta se paperi vain hylkisi minua. palaisi. en uskalla koskea siihen. en jaksa. sivut tuntuvan niin painavilta, koska haluan kertoa niin paljon mutta mun sydän ei taida kestää. mun silmäni eivät kestä nyt. ne alkavat valua. niistä valuu jotain maailman kauneinta ja herkintä, mutta minä koen sen vain rumana. kun olen niin ruma. ajatukseni ovat rumia. minä olen.

minä niin haluan olla kaunis ja ihana. minä haluan tehdä ympärilleni onnea, mutta tuntuu kuin loisin vain kipua. ehkä se olen vain minä. se kipu on ehkä vain minussa. minä elän siinä ja se elää minussa, kuin loisena. haluan pyyhkiä sen pois, mutta se on jo kasvanut minuun kiinni.

se lähtee lapsuudesta ja päättyy vasta kun kuolen. minut on pilattu. minä olen pilannut. pilkkaan vain itseäni, pilkkaan niitä jotka välittävät minusta olemalla lähellä heitä. minä vain itken omaa tuskaani joka on jo niin vanhaa etten melkein muista. mutta kuitenkin niin jokapäiväistä ja väistämätöntä.

minä niin pelkään itseäni. auttakaa. mutta en anna teidän auttaa, en päästä teitä lähelleni, paitsi vahingossa. tässä olen vain minä. voisitteko vain kuunnella ja antaa minulle arvoa ja puhua kanssani kun olen taas niin eksynyt. olen niin sekaisin. tarvitsen teitä, vaikka väitän ehkä muuta. antakaa anteeksi. minäkin opettelen antamaan.

kaikki on niin kaunista ja minä haluan olla yhtä, kokonaista, arvokasta.

tänään on hassu olo

valokuvaus on niin taidetta!

tästä päivästä en osaa puhua huomenna. mitään suurta ei siis tapahtunut, miksi? miksi en osaa kertoa siitä, miten olen täällä, miten kaikki vain on niinkuin on ja pysyy? ja miten minä haluan sen pysyvän.. tässä minulla on ongelma, minä muistan vain suuria, ja niitäkin heikosti. kun haluaisin kertoa siitä mitä tapahtuu ja pieniä kauneuksia. osaan nauttia niistä, kun ne sattuvat päälle, mutta niiden muistelu on toisinaan vaikeampaa.
minusta rakastaminen on vapaata ja sallittua.
minusta inho ja viha ovet vapaita ja sallittuja.
iloja kaikille.

voisihan lentääkkin,
korkealta alas ja takaisin.
unohtaen kaiken kuolleen.
muistaen vain kauniin.