IRC-Galleria

Ensimmäistä kertaa elämästäni on poistunut oikein läheinen henkilö.
Aivan uusi tunne ja tilanne. Mieletön ikävä, kaipuu, syyllisyys, helpotus, suru,KAAOS.

Muistan kun olin pieni ja pelkäsin aina äitini kuolevan ja mietin, että kuka minusta sitten huolehtii.
Päätin sen olevan äitini identtinen kaksoissisar, koska hän muistuttaisi eniten äitiäni ja hän oli minun lempparitätini. Ei siis isä joka olisi luonnollinen vaihtoehto, vaan rakas tätini.

Kun tätini kuolemasta oli kulunut kaksi yötä, tunsin jotain aivan uutta. Oli ilta ja olin menossa nukkumaan. Sydän pumppasi hulluna ja tunsin että joku on täällä. Tunsin että Tätini oli tullut kylään. Mutta minua pelotti. En halunnut vielä tavata häntä. Makasin sängyssä ja kerroin tädilleni yhteisen muiston:
Nuorempana olin kertonut hänelle että pelkään harmaita vanhoja naisia, jotka vaeltavat pimeissä asunnoissa ja ikkunoissa ja käkättävät. Tätini tukka oli jo vähän alkanut harmaantua ja hänen olemuksensa on hauras. Samaisena yönä hän oli kuullut minun puhuneen unissaan ja hiipi huoneeseeni. Heräsin kun näin edessäni sen harmaan naisen, jota aina olen pelännyt. Kiljuin ja hyppäsin sängyltäni karkuun. Tätini pelästyi myös koska muisti samassa pelkoni ja huusi: Anteeks, just muistin et sä pelkäät harmaita naisia. Nauroimme aamulla tilanteelle.
Tämän muiston kerrottuani pyysin häntä tulemaan toiste kylään, koska pelkäsin vielä niin kovasti.
Ja niin hän lähti.
Äitini suku on ortodokseja ja hautajaiset pidettiin sen mukaan. Minua pelotti kovasti nähdä vainaja koska on tapana, että vainajan arkku on auki koko toimituksen ajan. Mutta voitin pelkoni ja hyvästelin hänet ja silitin hänen kättään. Se oli kohmeisen kylmä.
Viime viikolla näin nyt ensimmäisen unen tädistäni. Olin juuri hyvästelemässä häntä arkun vieressä ja silitin hänen kättään. Se olikin lämmin, silitin hänen lämmintä poskeaan ja hän avasi silmänsä. Sitten heräsinkin.
Kun itse on elänyt tällaisessa pakanuudessa, niin ensimmäistä kertaa arvostan jotain uskontoa todella paljon. Kun joku on kuollut hänelle pidetään yhteisiä Panihidoja (vainajan muistohetki), ennen hautajaisia ja hautajaisten jälkeen. Siinä saa jakaa suruaan muiden kanssa ja kunnioittaa vainajan muistoa YHDESSÄ.
Saa rauhassa surra ja muistella. Rituaalien merkityskin tuo ihmeen paljon lohtua.
Minut kaikki tuntevat tietävät minun olevan hyvin skeptinen ja olen niin kauan kapinoinut kaikkia uskontoja vastaan, mutta nyt ehkä ymmärrän paremmin miksi ihmiset uskovat näihin Ukko ylijumaliin.

Nyt ei enää pelota.
Karjalassa on tapana avata juuri kuolleen huoneen ikkuna, jotta vainajan sielu voisi lentää ulos.
Nyt voin ainakin lennättää pelon ulos ja toivottaa tätini tervetulleeksi, jos hän päättää tulla vielä kyläilemään.

Inhottavinta tässä lähihoitajalinjassa on se, että kaikki kiva kielletään.
Anatomian tunnilla puhuimme korvasta ja sain tietää, että nämä ihanan ihanat bomullspinnarit (pumpulipuikot) on tarkoitettu vain meikin poistoon. Niitä ei saisi työntää korvakäytävään. MITÄ???
Entä jos tosiaan kutittaa ja kaverit näkee kuinka korvistasi tulvii keltaista kökköä?
- Sitten vain Ceridalia korvaan ja valuttamaan se vaikku ulos.
Voi hervanta! Sehän kutittaa enemmän. Ja korvienkaivelun ihanuushan piilee siinä, että sä itse näet sen kökön, ei se että kaikki näkee kun kökkö valuu ulos sun korvasta.
Kaikille jotka eivät tiedä siis syytä miksi korvakeppejä ei tungeta korviin on se, että se työntää vaikun vain syvemmälle.
Hain tähän viereeni oikein vanupuikkorasian, jotta oisin voinut vedota siihen ettei täällä lue sanallakaan siitä, ettei puikkoa saa tunkea korvakäytävään, mutta ne pirulaiset on mennyt muuttamaan tän tekstin. "Käytä vanupuikkoa vain korvalehden puhdistukseen, jottei tärykalvo vahingoitu."
No ei tuo korvalehden puhdistus tuo yhtä suurta tyydytystä kun se, kun korva kutisee ja saa tunkea puikon oikein syvälle ja nähdä se tuotos mitä siihen puikkoon on jäänyt.
Mutta kyllä se opettaja vähän on puhunut höpöjä, koska jos hän väittää että puikot on tarkoitettu vain meikinpoistoon niin, Kuka nyt korvalehteen meikkiä laittaa?
Ehkä ne meikkipellet sitten.

17.8.07

Näin se koulu taas alkoi. Eka viikko vierähti posliinisen esineen arvoituksen parissa. Koska tykkään puhua vessareissuista niin aloitan päiväkirjani ensimmäisen jutun vessareissulta.

Koko loppuviikonviikon olen jostain syystä eksynyt koulumme yhteen ja tiettyyn vessaan. Vessassa on neljä koppia. Yksi vessan kopin ovi oli aina auki. Aluksi ryntäsin tähän "vapaaseen " vessaan ja näin että pytyssä ei ollut istuinrengasta. Menin kopista ulos ja näinkin jonon joka kiersi vessan seiniä. HUPS! Olin etuillut, mutta en periaatteessa, koska kukaan ei siihen vessaan halunnut. Me mukavuuden haluiset ja laiskat ihmiset. No siinä siiten jonotin kiltisti, että pääsisin toiseen koppiin.
No seuraavana päivänä kurkkasin,että olisiko tähän extremepönttöön jo laitettu turvalaidat. Ei!
Piti taas jonottaa, koska ei vain halunnut pistää paljasta pyllyä kylmälle kaakelille, taikka käyttää niitä reisilihaksia ja olla istumatta reunalle.
Kolmantena päivänä eräs vanhempi nainen meni tähän extreme vessaan. Olin viereisessä kopissa ja hän sanoi toverilleen ettei siellä ollut edes vessapaperia. Huh-huh. Aika rankka koppi. En tiedä kuinka nainen selviytyi kopista ulos, koska minulla oli kiire, mutta jos hän selviytyi reissusta ilman, että reidet olisivat olleet kipeät ja että niille olisi valunut jotain, hänen on täytynyt olla PARTIOLAINEN, tai sitten hän vain luiskahti pöntöstä viemäriin.