IRC-Galleria

Kahden kilon siikapasta.

meri_jay

pori. täyd

Ihana päivä

Sunnuntai, 13.7.2008

Heräsin ihanien jäähuhlien jälkeen ystäväni maza n vieraspatjalta, kaikki vaatteet päällä ja juhlamekko kiertyneenä väsyneen kroppani ympäri. Siinä ei sinänsä ollut mitään erikoista. Herään Mazalta harva se viikonloppu...



Ääni tuli takaisin. Keikka meni hyvin. Kaikki on tosi hyvin.

...on aina yhtä hauska lause. Kysehän on tietenkin nenäkannusta, jolla huuhdellaan nenäonteloita. Luin kannun käyttöohjeet pari vuotta sitten kun ostin sellaisen, mutta joka kerta sitä käyttäessäni muistan että Sarvikuono pitää muistaa ottaa pois nenästä, ja kikattelen. Tosin tänään kikatin vain hiljaa sisälläni :/

Tän päivän ohjelmassa on ollut höyryhengittelyä, Sarvikuonon kanssa kaveerausta, reikihoitoa, hieman töiden tekoa ja mielikuvaharjoittelua. Illalla kun pojat lähtivät treeneihin, totesin että jos en voi puhua tai laulaa, voin sentään treenata lyriikoita tai esiintymistä. Kun jorailin mikin kanssa musan tahdissa, tuli ihan sellainen olo kun olisin taas kuusivuotias. Hyppynarun ja sen kahvan sijaan mulla oli tosin ihan oikea mikrofoni ja sen johto. Nauratti kuitenkin paljon. En mä oo kauheen pitkälle niistä ajoista päässyt näköjään :)

Eilen kävin tapaamassa paria kaveria. Oli ehkä maailman absurdeinta käydä keskustelua niin että toinen puhuu paljon enemmän ja mä kirjoitan tarvittavat asiat vihkoon. Oon ollut puhumatta nyt kaksi päivää, ja alan huomata miten paljon sitä jopa yksinollessaan tulee äänneltyä. Hyräilen, lauleskelen ja runoilen jotain itsekseni... Saa nähdä kuinka vaikeaa tulee olemaan kun pääsen töihin. Vielä huomenna teen kuitenkin etäpäivän ja yritän levätä.

Ellei mua stressaisi äänen kuntoon saaminen keikkaa varten, voisin nauttiakin tästä. Ei tule sanottua kaikkea mitä sylki suuhun tuo ja pään sisäinen tilakin on vähän hiljaisempi kun normaalisti. Ja sosiaalisissa tilanteissa on ihanaa kun saa olla hiljaa. Joskus kun oon yrittänyt olla vähän hiljempaa porukassa, on mennyt hermot siihen että jengi käy kysymässä mikä hätänä ja mikä nyt on. Sen jälkeen on vaan ollut pakko alkaa lörpöttelemään ja todeta että ei mikään, on tosi kivaa... :)

Lauantai, 5.7.2008

Heräsin ihanien jäähuhlien jälkeen ystäväni maza n vieraspatjalta, kaikki vaatteet päällä ja juhlamekko kiertyneenä väsyneen kroppani ympäri. Siinä ei sinänsä ollut mitään erikoista. Herään Mazalta harva se viikonloppu. Olisi tehnyt vielä mieli nukkua, mutta katsottuani kelloa huomasin että ihan kohta pitäisi olla bilebändin treeneissä Klaukkalassa. Aikaa seuraavaan keikkaan on tasan viikko ja vielä olisi paljon harjoiteltavaa. Kömmittyäni alakertaan yritin tervehtiä keittiössä olevia ihmisiä, mutta huomasin että vielä edellispäivänä hieman käheä ääneni oli enää häivähdys entisestä. No, treeneihin on silti mentävä.. Onneksi basisti, welociraptor löytyi samasta talosta, kolme viidestä oli siis kasassa.

Mazan puhelimen piti olla Helin laukussa ja etsittyämme sekä laukkua että puhelinta tovin, tajusimme olevamme reilusti myöhässä ja itse kullakin alkoivat hermot kiristyä. Autohan ei tietenkään ollut Mazan pihassa meidä odottamassa vaan Pukinmäessä hääjuhlapaikalla, eli taksin tilaus oli seuraava askel. Pukinmäestä matka jatkui mun kämpille hakemaan nuotteja ja tarvikkeita ja sen jälkeen ravintolalaiva Wäiskin eteen hakemaan rumpalia. Odoteltuamme jonkun aikaa, rumpali soitti ja ihmetteli missä helvetissä me ollaan. Kävi ilmi että joku oli sekoittanut asiat ja odotellaan väärän ravintolalaivan luona. Onneksi oikea laiva löytyi vähän matkan päästä ja päästiin vihdoin ajamaan treenikselle jossa kitaristi onkin odotellut tunnin. Ulkona tietenkin, koska treeniksen avaimet olivat tällä kertaa Mazan hallussa. Istuin melkein kolmen tunnin treenien ajan hiljaa, aukoen suutani äänettömästi, ja kun välillä oli ihan pakko kommentoida jotain biiseihin liittyvää, huomasin että äänestä ei enää ollut jäljellä oikeastaan mitään.

Treenien jälkeen suoritimme pikaisen soittokierroksen Helsingin lääkäriasemille ja onneksi Mehiläisen poliklinikka oli auki. Astelin toiveikkaana tiskille kysymään lääkäriaikaa, vain kuullakseni että kiirettä on, ja "ainakin tunnin jono". No, vaihtoehtojakaan ei ollut, joten istuin reilun tunnin käytävällä, edelleen eilisiltaisessa juhlamekossani, kuunnellen kun viisivuotias kakara hakkaa muovipuhelinta lattiaan. Kovaa.

Kun vihdoin pääsin lääkärille ja sain kuiskattua asiani, sain ihan ensimmäiseksi saarnan siitä etten voi määrätä kehoani ja keikka pitää perua. No milläs perut, hääkeikan. Ainahan voi soittaa ja sanoa että hei sopisko sellanen juttu että siirtäisitte häitä kun mulla on ääni vähän huonossa kunnossa. Oikeasti tilannehan on se, että jonkun se keikka pitää kuitenkin hoitaa ja alkoi näyttää pahasti siltä etten se ole minä.

Diagnoosiksi sain "tulehdus äänihuulissa". Kurkku oli päivän mittaan alkanut kipeytyä ihan kunnolla, ja sain lisäksi penisilliinireseptin, siltä varalta että kyseessä olisi kuitenkin angiina. Se vaan on harmittavan epätodennäköistä. Sen jälkeen kun multa pienenä leikattiin nielurisat, ei yhtä ainutta angiinaa ole näkynyt. Lääkäri määräsi myös ehdottoman puhekiellon ja kertoi että ääni palaa todennäköisesti kahden viikon päästä, eli keikkaa ajatellen viikkoa liian myöhään.

Lähdettyäni Mehiläisestä huomasin, että matkakortti on kadoksissa, eikä lompakossa ole yhtään käteistä. Jäin viereiselle ratikkapysäkille odottamaan kolmosta tai mitä tahansa muuta ratikkaa joka veisi mut edes vähän lähemmäs keskustaa. Tiesin toki, että keskustassa on meneillään joku poikkeustila raiteiden vaihdon takia ja ratikat kulkevat poikkeusreittejä, mutta tajusin vasta 20 minuuttia odoteltuani ettei kyseiseltä pysäkiltä mene muita kun kaseja. Otin sitten kasin Ruoholahteen, ja siitä metron keskustaan. Löysin avoinna olevan apteekin ja jonotin puoli tuntia. Sain lääkkeet, ja löysin jopa ruokakaupankin ja pääsin seitsemän jälkeen vihdoin kotiin.

On ihan kamalaa kun ei voi edes soittaa kellekään, kun ei saa puhua. Voin vaan tekstata, ja irkata, ja kirjottaa sähköposteja ja yrittää olla stressaamatta. Ja juoda inkivääriteetä. Ja kurlata suolavedellä. Ja tehdä reikihoitoja. Ja rukoilla. Ja tehdä kurkkua auttavia jooga-asanoita. Ja luvata että jos selviän tästä ikinä niin en enää koskaan rasita ääntäni mitenkään ja olen aina kiltti.

Teenpä tällaisen pitkästä aikaa Nitret tin innoittamana.

http://kevan.org/johari?name=pamda

"The Johari Window was invented by Joseph Luft and Harrington Ingham in the 1950s as a model for mapping personality awareness. By describing yourself from a fixed list of adjectives, then asking your friends and colleagues to describe you from the same list, a grid of overlap and difference can be built up."

Mun vanha johari-ikkunakin oli vielä tallella, mutta kokeilaan jos jotain eroavaisuuksia löytyy vanhan ja uuden välillä...

Pakkohan munkin on, kun kaikki muutkin :)

http://hundredpushups.com/

Teen tosin tyttöjen punnerruksia, mutta se varmaan sallitaan koska olen tyttö.