IRC-Galleria

Itke silmäsi sameaksi
pure halki nuo punaiset huulet
huuda äänesi käheäksi
minä en lähde luotasi mihinkään

Pura kaupunki palasiksi
polta kaikki sen pimeät puistot
manaa maan alle jokainen mies
minä en lähde luotasi mihinkään
luotasi mihinkään

Minä kannan meidät yli pimeän
minä kannan meidät yli pimeän
minä kannan meidät yli pimeän

Auttakaa, en saa sammumaan aivojen valoa
Auttakaa, en saa sammumaan silmien paloa

(Happoradio)

Peilit särjetty
Kirkkaat pinnat peitetty
Kumarassa kuljemme heikkouksia peitellen

Odotukset petetty
Kaikki keinot käytetty
Humalassa huidomme herjauksia heitellen

kertosäe:
Nouskaa ja nostakaa kätenne
te olette vahvoja noin
Nouskaa ja näyttäkää itsenne
te olette kauniita noin

Poika pelkää tyttöään
Tyttö kaipaa äitiään
Haparoiden riisuvat he lapsuutensa toisiltaan

Kiire olla jotakin
Pakko pistää pakka sekaisin
Satumaahan kaukaiseen opetettiin kaipaamaan

kertosäe

Olette vahvoja noin
Olette kauniita noin

kertosäe

Olette vahvoja noin
Olette kauniita noin

Kaupunki nukkuu kun nainen vieressä kuiskaa:
"tie on auki meidän matkustaa."
Aina vaan tuntuu, olen lapsi järvellä,
eksynyt, pienet sormet kohmeessa

(Happoradio)

K.N: Niin, sittenhän sen alkoholimyrkytyksen voi tosiaan saada, jos kiskaisee kerralla vaikkapa pullon Koskenkorvaa.
S: Oliks toi haaste?

Viistoista viikkotuntia, jotka sisältävät biologiaa, enkkua ja käsitöitä. Vapaaperjantait. Yeah.

B: Kun Sartsalla on mensut, Mag tuo sille jätskiä. Kun mulla on mensut, Mag sanoo: "Kerro milloin ne ovat niin tiedän pysyä poissa!" Onko tässä nyt jotain hämärää?

B: Hei Sartsa, muistatko kun pienenä käveltiin rivissä ja sanottiin "Ei väistetä, vaikka tunnetaan! Ei väistetä, vaikka tunnetaan!"
S: Siis tehtiin mitä? Ei meillä päin vaan. Mut kai siellä teijän psykopaatti-Turussa..

Wiktor on ollut niin mielettömän ahkera ja tehokas piirtoheitin jo kauan ennen kuin me edes laskimme jalkamme Portiksen kamaralle. Nyt sille raukalle on vain tullut ylikuormitus, eihän kukaan kaikkea jaksa. Merkithän ovat olleet ilmassa: epätoivoista hurinaa, löystyneitä muttereita.. Emme vain nähneet sitä ajoissa, jotta olisimme voineet auttaa. Ja tänään tuli sitten se viimeinen niitti, T. M. ilmestyi sieltä kirjoinensa ja kalvoinensa ja Wiktorin pystyi miltei näkemään kalpenevan kauhusta ja pehmeästi hyrähtäen sen sulake paloi. Voi Wiktor, Wiktor..

Ja T. M. julmasti uhkaili piirtoheitinparkaa kaikella ruuvimeisseleistä ja rautakangista lähtien, uhkasi jopa kiikuttaa Wiktorin vaihtoon! Mutta me seisoimme rakkaan ystävämme puolella ja ystävällisesti huomautimme, että se on kyllä opettaja joka lähtee vaihtoon, ei Wiktor. Opettaja mutisi jotain epäselvää oikosuluista ja käski meidän vaihtaa luokkaa. Kuvittele, vaihtaa luokkaa! Juuri kun Wiktor olisi tarvinnut meitä enemmän kuin koskaan. Mutta ei se auttanut kuin taipua ja jättää Wiktor hellien sanojen saattelemana omilleen.

Voi tuota pientä raukkaa, harvoin saanut lomaa ja lepoa. Vanhakin taitaa jo olla, eihän kaikkea voi yksi piirtoheitin jaksaa kantaa. Wiktor olisi kaivannut hoitoa jo aiemmin. Nyt kuitenkin pitänee toivoa, että hänelle suoritetaan hänen tarvitsemansa toimenpiteet, jotta hän voi taas jatkaa elämäänsä kuten kuka tahansa normaali piirtoheitin. Burn outhan on sairaus muiden joukossa, ei Wiktor mitenkään seonnut ole. Kun hän saa asianmukaista hoitoa, niin kaikki kääntyy varmasti parhain päin. Ja me olemme hänen tukenaan ja suojamuurinaan, jos julma opettajalauma yrittää vaihtaa rakasta piirtoheitintämme uuteen. Wiktor viedään vain minun kuolleen ruumiini yli! Wiktorin avulla olen opinnut miltei kaiken, mitä lukio minulle on opettanut. Wiktor, rakas Wiktor.

Nyt pitää toivoa, että oikeanlaiset asiantuntijat löytävät tiensä Wiktorin luo mahdollisimman pian, jotta saamme hänet taas täysikuntoisena keskuuteemme.

We love you, Wiki-man!

Ah, katsoin kyseisen elokuvan viikonlopun aikana kolme kertaa, eikä kyllästytä vieläkään tippaakaan! En oikein itsekään osaa täysin nimetä, että mikä ihme siinä kiehtoo.

Ehkä se on se monen sadan vuoden takainen tunnelma, kun kaikki on aivan erilaista kun nykyään. Kumarellaan ja niiaillaan, teititellään, kositaan parin tapaamiskerran jälkeen.. Jotenkin se tuntuu tämmöisestä nykyajan ihmisestä joten taianomaiselta, että noin on ihan oikeasti joskus ollut. Ja se tunnelma vaan on jotenkin niin sellainen.. En keksi edes sanaa sitä kuvaamaan! Kaikki on niin hillittyä ja määrättyä ja kohteliasta ja ah. Kaikki se, mitä ihmiset ei nykypäivänä osaa arvostaa tai jota ei tulisi mieleenkään tehdä. Tuskin kovinkaan moni toisen tavatessaan kumartaa tai niiaa ja sitten kohteliaasti teititellen kysyy kuulumisia. Siinä vaan on jotain hohtoa.

Tai se voi johtua elokuvan tunnelmasta. Koko leffan ajan se perustunnelma säilyy. Se on jotenkin hauraan kaunis, monivärinen ja hento. Kaikki tuntuu jotenkin kauniilta ja taianomaiselta, kutkuttavalta. Kohtausten tunnelmasta riippumatta tuo perustunnelma säilyy aina siellä taustalla, kävipä mitä vain.

Uskon kuitenkin, että kaiken eniten elokuvassa kiehtoo hahmojen väliset suhteet. Ne on niin aitoja! Ja kun eletään aikakautta, jossa ihmiset (perheitä lukuunottamatta) koskettavat toisiaan todella vähän ja harvoin, niin voi luoja sitä sähkövarausta, joka sitten niihin harvoihin kosketuksiin sisältyy! Ja perhesuhteet on niin mielettömän lämpimiä, ihmiset ihan oikeasti välittää toisistaan. Bennettien perheestä se ihmisten välinen lämpö oikein huokuu.

Kaikkein kiinnostavin ihmissuhde koko elokuvassa on ehdottomasti Darcyn ja Lizzien välinen. Vaikka kyseessä on melko tavanomainen, rikkaan miehen ja alempisäätyisen naisen suhde, niin kuitenkin siinä on jotain erilaista. Kaikki suhteen ylämäet, kuopat ja montut vaan lisää sitä kiihkeyttä ja jännitystä, mikä noiden kahden väleihin kehittyy. Ja voi niitä kipinöitä, ne pystyy ihan oikeasti melkein konkreettisesti näkemään. Tässä todellakin nähdään, miten lähellä toisiaan viha ja rakkaus voivat kulkea..
Kaikkein eniten kuitenkin rakastin niitä pitkiä katseita, joita nuo kaksi luovat toisiinsa miltei koko elokuvan ajan. Ja ne muutamat viattomat, pienet kosketukset.. Se tuo ihanaa kipinää ja sähköä, jännityksentunnetta ja voi luoja sitä räjähdystä, kun he vihdoin saavat toisensa!
Ja kyllähän nuo kaksi sopivat toisilleen täydellisesti. Ihanaa katsoa, miten Lizzie pitkin elokuvaa hitaasti alkaa tajuamaan ja lopussa vihdoinkin se täydellinen valaistuminen tulee. Ja lopun herkät kohtaukset sai kyllä kyyneleet virtaamaan.

Niin, tiedä häntä, mutta kaiken kaikkiaan kyseessä on erittäin viehättävä ja värikäs elokuva, jota suosittelen jokaiselle, joka ymmärtää/pitää edes hiukan romantiikasta. Mutta varoitan, kyseessä on erittäin koukuttava ja tunteet pintaan nostava pätkä.

(Ja ensi viikolla kirjastoon samaista kirjaa lainaamaan!)