Käytiin tänään kimin veljen luona kun ne halusi onnitella robinia. Itku tuli kun otin kasperilta haalaria pois ja linda sanoi hei. Menin siitä sitten vessaan ja itkin niin kovaa että varmasti naapuritkin kuuli, mutten vaan voinut sille mitään. Lapset leikki olohuoneessa, kävin sohvalle istumaan ja aloin taas itkemään. Kim lohdutteli ja linda&fredde vältteli katsetta, ymmärrettävästi. Sitten niiden poika Oscar 9kk halusi tulla mun syliin ja antoi mulle ison suukon ja oikein ihanan halauksen, ja mä sanoin että just tätä mä tarvitsin, niin näin että lindankin silmissä oli kyyneliä. se taisi ymmärtää vähän.
koskahan mä lopetan tän pillittämisen? En jaksa tätä masennusta.