Ei kukaan tajua sitä toivotonta ikävää,
joka mua seuraa kun ketään ei lähel oo.
Ei kukaan ymmärrä kun selitän, että
tuu sinä ees ja sano:
"Mä välitän susta, ihan tosissaan."
Ei kukaan koskaan tuu.
Ei kukaan tajuu kun sanon, että
ei mulla oo ehkä ketään.
Ne sanoo vaan, että
"Kyllä se siitä, mee elämäs eteenpäin."
Mut jos mä meen, kaadun uuteen kivikkoon.
Ei kukaan koskaan tajuu,
kun mä yritän sanoo, että
mulla on oikeesti paha mieli.
Ei ne tajuu.
Ne ei tajuu, että en mä mee ja tee jotain.
Ne vaan aina oottaa jotain suurta,
pahempaa.
Mä oon ehkä jo jossain muualla kun ne hoksaa, et hei
nyt on jo liian myöhästä.
Mut onko "mä oon tääl ja autan sua",
tosiaan liikaa pyydetty ?