oon niin onnellinen. loksahtelee, sulautuu, eheytyy. uudistuu.
puhtautta, kauneutta. rakkautta. heittäytyä ja antautua on...
nii. mitä odotin. en ainakaan tällaista onnea.
ei tätä ois olemassa ilman niitä syviä upottavia savimerilaaksoja,
joita kahlatessa pyörremyrskyt löivät sinnikkäästi ylleni.
en oo nähny vielä mitään ja silti oon jo nähny jotain tällaista.
lueskelin päiväkirjaani taakse päin ja täytyy nyt todeta,
että kyllä. intuitio! en meinannu luottaa siihen. olin jo pessimistinä
toteamaisillaan, että olin kadottanu sen. jopa ettei intuitiota ole.
mutta siellä se oli koko ajan ja se johdatti niin oikeaan paikkaan,
NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN
käsittämättömän oikeaan paikkaan...etten ois tosiaankaan voinu
uskoa. siellä se jatkuvasti sielussa jotain nurkkaa maalasi,
yritti piirrellä vihjailuja toisensa perään. ja mietin että eeeeeei,
ei se voi olla oikeessa, ihan hullu ajatus, ihan tyhmä intuitio,
ei tuo voi olla intuitio jos intuitio on aina oikeessa kerta.
voi voi. hymyilyttää ja hymyilyttää. oon hymmy!