IRC-Galleria

Mikä saa minut tuntemaan, että tällä olis jotain väliä?
Kaupungilla, kuplalla, huoneella, tilalla, ololla.

Mikä saa minut kaipaamaan varmistusta asioihin, joihin ei ole
olemassa varmuutta?

Olen yllättävän epävarma jopa ystävyydenkokemuksesta.
Mistä tämä yhteydentunne syntyy miussa? Miussako? Se on jo miussa, joten mitä merkitystä on sillä, onko sitä kulloinkin toisessa osapuolessa minkäkin verran?

Naurattaa, enkä pistä vastaan. Taustalla kaikki nauraa sätkimättä pyhää ikuista naurua. Miksipä en nauraisi mukana.


Enhän aina, sillä kipu antaa nautinnolle mielen niinkuin kuolema elämälle ja tyhjä vatsa syömiselle.

tuntuu siltä ku koittasin pestä aivojani, niinku käsiä pestään.
päästä itestäni. en halua myöntää niiden asioiden olevan minua.
enkä voi peseytyä kaikesta. voin kyllä kuvitella.

kaikki tää mätäpaskaki on osa elämää enkä voi deletoida sitä.
oon niin vitun tottunu pääsemään kaikesta niinku koira veräjästä.

kyllä, kyllä velat maksetaan korkojen kanssa.

oon ollu niin uskomattoman laiska elämää/itseäni/mitään kohtaan, että miun on turha odottaa saavani yhtään mitään itseltäni, elämältä, miltään. silti saan koko ajan just niin paljon, että se ei aktivoi tekemään vaikka mitä. miun pitää löytää itsestäni se aktivointinappula, niin taas niin taas.

"siellä on kolme pakettia. jos ne on syöty niin vedän kaikkia turpiin, varastan rahat ja käyn kaupasta ostamassa lisää."

"jos kauppa on auki."

"ON SE. jos ei ole, murtaudun"

joskus on tasasempia mielenrauhan ja riemun täyttämiä aikoja ja sitten joskus elämä näyttää: 1, tässä on ekstaasi 2. tässä on kuolettavalta tuntuva tuska 3. tässä on tuskanjälkeinen euforia 4. voin viedä tämän sinulta milloin vaan ja pistää kaiken paskaksi, deal with it. Oikeestaan tällaset ajat on paljon jännempiä.

minun tajunta palaa aina palamaan
sydän syöksyy roihujen syövereihin
elämän vimma villitsee viimat vauhkoiksi
liekit! jää! kaikki lähtee liikkeelle ja palaa

palaa alkuun...alkuun...alkuun
hiillokset muistelee liekkejä!
NE MUISTELEE LIEKKEJÄ!

pitelivät sylissään koko tilaa
ja kaikki tuijottivat niitä
joko haikeasti tai ihaillen

ja se katoaa ja lämpö haihtuu
ja ihmiset etsivät takit päälleen
ja heittävät märkiä puita sinne
ja kaikki kuolevat luolassa häkään

mitä sitten kun menee ihan pohjalle
niin että kaikki pohjat ja pinnat katoaa

jää pelkkää
NAURUA!

voi luoja. miun sisällä asiat päästää irti toisistaan ja löytää toisensa
näkee itsensä ja toisensa siis ekaa kertaa. kun ne palaset hätääntyneinä vaan tarttu toisiinsa
niin ei se oikein toiminu ku ne joutu puristaa silmiään kiinni.

miten ihmeellinen paikka on ihmisen pään sisällä! ja joskus siitä saa tällaisia viitteitä.

tää on siitä kiinni, että kuinka hyvin osataan leikkiä ja pelata. heittäytyä leikkimään, satuihin, mukaan myytteihin. kai ny elämä on vakavaa jos ottaa ittensä tosi vakavasti. jos sille antaa mahdollisuuden olla muutakin, niin voi herranjumala sehän voi olla vaikka mitä! jos miusta tuntuu tänään siltä, että elämä on siistimpää ku tunnen Jumalan minussa, ja jos otan täyden vastuun elämästäni ja olen onnellinen... niin joo. pitääkö näitäkin vielä itselleen toistaa. näköjään välillä :)