IRC-Galleria

KOKONAISIA herkkusieniä ripulivedessä ja Lady Chatterley's Lover. Janottaa ihan saatanasti ja tuntuu siltä kuin olisi kävellyt 700 kilometriä turhaan ja aaaivan päin helvettiä vaikka tosiasiassa olisi kuitenkin ajanut autolla pienen matkan. Jossain Tommy Tabermannin runossa kerrottiin siitä. "Vitusta tänne tultiin ja päin vittua täällä myös menee!" Jotain sellasta, ihan jotain vaan.. paradokseista. Mun lempikirja ikinä kertoo siitä kuinka perusteellisesti voi päästä ojasta allikkoon - niin ja miten päin kuuluu syöksyä sementtiin - ja toinen kirja eräästä pedofiilistä tai insestistä, no, kummastakin. Ei siinä mitään.

Raikasta ilmaa ja kummallista puuterilunta. Tämä on ihmeellistä.

(Note to self: The Time Is Now)

On mainittava muutama seikka jo ennen kuin aloitan yhtään mistään. Henry Miller sanoi kerran viisaasti että "Kaikki ruumiit haisevat" ja huomaan että pahalle haisevatkin välillä. Mutta sellainen on korjattavissa. Punaviini se on jännä juoma. Se saa pään pyörälle ja hampaat tippumaan. Ellei sitten suuta vaahtoamaan. Mihinkään muuhun siitä ei ole. Runosuoni on haavoittunut ja intuitio inisee hiljaa jossain - joten toiminta perustuu lähinnä aistinvaraisuuden puutteellisuuteen ja krumeluurin sanailun siivittämään sietämättömään suunnittelemattomuuteen. Sillä mennään ja lujaa meneekin. On muistettava mitä pähkinähiiri sanoi teekannussa. Ellei siihen kykene, siis jos muistaa sen kokonaan väärin tai vinksalleen, voi sattua väärinkäsityksiä, eivätkä ne ole hirvittävän suositeltavia. Mitkä tahansa asiat eivät ole hirvitettävissä ja seeee on taas asia erikseen. Tässä minä nyt sitten olen oman rajattomuuteni vanki, juuri ja juuri levänneenä ja jumalattomuuden nimissä nirhannut itseäni. Paetkaa rotat koloihinne ja kuunnelkaa A Wolf at the door ja rakastakaa parhaanne mukaan. Tai ehkä joku muu hyvä.

Ei muuta kuin el partido se enciende, sitten!

Sattuu aivan helvetisti keuhkoon - eli mulla on hyvin äkkiä keuhkoahtauma tai tuberkuloosi. Siitä huolimatta on hienoa olla kotona tähän aikaan ja kuunnella sountrackia. Chungking Express tai jotain sellasta. Ihan perseestä, ihan kaikki. Paitsi se, että aurinko paistaa korkeelta. Ihanaa, ihanaa, ihanaa, ihanaa.. . . Maasta ja ilmasta olemme punonneet hauskan pallon täynnä kaikkea näkemistä, kokemista, tapahtumia ja katastrofeja.

Pärjää, Kosovo. Mun kädet on sidotut, minun ei anneta tehdä yhtään mitään.

(Propsit Dostojevskille, pankkiryöstäjille ja nitsxchshelle! Peace!)

Jäähyväiskirje

Rakas, _Rakas_.

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta romanssimme on ohi. luulen että ymmärsin sen kun oksensin lentokoneessa, ja näin sinut ärsyttämässä Kerttua.

Olen varma että olet tarpeeksi kiihottunut ymmärtämään että olen käynyt sukupuolileikkauksessa.

Lähetän sinulle takaisin latino - CD:si, mutta pidän naapurisi Orvokin muistona.

Haluan että tiedät että minä pärjään paremmin ilman viinakaupan myyjää.

kivuissa,

-E-

Mulla oli kerran yksi uni. Jossa en unohtanut jäätelöpakettia pöydälle tai kulkenut taaaaas sen yhden katulampun alta joka aina sammuu justiinsa siinä kohden kun astun sen alle. Saatika sitten pistänyt merkille, oikeen kunnolla huomioinu bussin ikkunasta sitä helvetin rumaa ukkoa pyörätuolissa joka painaa tupakka suussa autotiellä sillä pyörätuolillaan. Enkä ajatellut kahdesti lähdenkö juoksemaan vai kävelenkö, koska mulle ollaan joka tapauksessa niin helevetisti velkaa. En ajatellut siinä että ainoa asia mitä elämässä on on jotain tällästä. En juossut perään tai karkuun. Ei ollut kiire. En maistanut viittä eri sinappia vaan sen takia että joku pyytää. En uskonut sen olevan edes unta, en tullut ajatelleeksi että olisin nähnyt sen joskus muulloin. Suppeasti ilmaistuna "aika" ei ollut mitä se nyt onkaan. 24 tuntia vuorokaudessa. En ajatellut siinä että mitä kaikkea sitä saattaisi tehdä kolmenkymmenen tunnin aikana tai tulisi edes ajatelleeksi sinä aikana. En tiennyt että toisen ihmisen tuoksu saattaa jäädä omaan ihoon kiinni. En arvuutellut tai puhunut sekavia yhtä aikaa pilkaten itseäni ja muita. En ollut tietoisesti epävarma itsestäni tai mitään, olin alitajunnassani helvetin epävarma kaikesta. Otetaan jumalattomuus käsitteenä ja heitetään se helvettiin. Ilman "niitä ihmisiä" jumalattomuus olisi yhtä merkityksetön sana kuin merkityksetön. Ahdistava meininki tässä.
Unessa ei tarvinnut kuin ymmärtää että tässä se nyt on, kuin elokuva. Näin se menee nyt. Todellisuudessa taas on kauhea painostus. Painostava kitka jalan alla. Minäkö se olen määritelmä myrkyllisyydestä. Tyhmää sanoa niin, ellei tarkota sitä. Olevansa radioaktiivinen tai tuota.
Unesta puhutaan edelleen. Siinä en halunut näyttää kenellekään yhtään mitään, en haluamalla halunut todistaa mitään, en ollut mitään velkaa kenellekään. En salaa toivonut jotain mikä on hyvin epätodennäköistä, vaan todennäköistä!! Paluu toteen - on kuin avaisi kirjan siitä kohtaa mihin jäi. Oikeasti pihalla siitä mitä viimeksi oli tapahtunut. Pakko elää eteenpäin yhdistääkseen eksyneet langanpäät. Lempeästi.
Miten tuhottomasti rakastankaan nukkumista!! Ja kaikkea muuta. Kaikki mitä muistan rakastaa, on ihanaa!!
Julie London sanoo, oikeastaan kertoo sen mistä olisin halunut kertoa koko maailmalle ennen ketään. Jumalauta. Tässä se on. Tätä se nyt on. Nukkuminen on hyvin arvostettua, enkä ihmettele.

Hereillä
hereillä
hereillä
hereillä
wide awake
huh?

Vihaan musertumista, menen oksentamaan, tapan itseni, juon Coca-Colaa, menen tupakalle.

Suhtautuminen? Mikä suhtautuminen?

Ps. Älkää analysoiko, kun ette tiedä kuitenkaan mitään.

"Kiekuraisa olo!", hän hörähti läsähtäessään tuolille. Varmasti on, ajattelin, olihan hän hörähdellyt koko viime yön vierelläni. Yömme oli jokseenkin nautittava, vaikka selkärankaa kutkuttava sentimentaalisuus löysi ääripäänsä jo alkumetreillä. Vodkaa kippistelimme urakalla, siitähän ei kukaan oikeasti pidä, silti siivet syntyivät, eikä homoseksuaalisuus haitannut enää ketään.
Sen kahvilan, tai paikallisen kulmaräkälän, ilmapiiri oli tavallisen tunkkainen, sitä ihmettelin, olihan kello vasta hetkiä yli kahdentoista. Alkoholisoituneet aivoeropuolisot kähisivät ja narisivat outoon malliin, sosiaalipummit tuhlasivat aikaansa -ja rahojansa- humalaan, sellaiseen suhteellisen äänekkääseen.
Ja niin me kaksi kammottavaa synnintekijää siemailimme ilmaisia sunnuntai-aamukahvejamme.
Ei hänen Visansa toiminutkaan, joten sääliätihkuvat tarjoilijaneidot antoivat hälle anteeksi, kuinka hurmaavaa.
Nyt hän virnuilee, savuaa kuin pienkokoinen höyryjuna. Savurinkulat hänen suustaan näyttävät sarastavaa aurinkoa vasten niin haurailta, että melkein säälittää antaa niiden haihtua.
Ozzy Osbourne soi taustalla kappaleella Dreamer, hän hyräilee kevyesti mukana. HÄnen hiuksensa riutuvat rasvaisina, eikä ihme, eihän ollut peseytynyt kahteen päivään ollessaan seurassani.
Nauru raikaa yläkerrassa, pubissa pöytämme täyttyy nopeaa vauhtia pelikorteista.
Minä voitan hänet aina.
"Ryöstö", hän ehdottaa. Eihän me muutakaan osata.
Jokainen ässä polttaa pakassani.
Tälläkin kertaa.