jollain on taas nenä ihan tukossa ja silmät punaset, jostain kumman syystä O.o
toi leffa oli japanilainen, niit on jotenki kiva välil kattoa, kuitenki vähä erilaisempia mitä länsimaalaiset leffat ja sitte se kieli, niin kaunis.
ja leffan nimi siis oli Only You Can Hear Me.
Siin on sellanen joku 16 wee tyttö ja ehk vähä vanhempi poika pääosissa, jotka elää periaatteessa samassa ajassa, mut kuitenki tunnin eri ajoissa..
ja toi tyttö on vähä sellanen arka, eikä uskalla oikee puhua kenellekkää, eikä sillä oo kavereita.
eikä kännykkää, koska kukaan ei kuitenkaan soittais sille, ja pahinta olis, se tyttö sanoo, omistaa kännykkä, johon kukaan ei kuitenkaan koskaan soittais.
sitte kerran kotimatkalla, se löytää lelukännykän..
ja seuraavana aamuna, se soi.. tai niin se tyttö luulee, koska se on näkevinään pöydällänsä samanlaisen kännykän jonka se löys..vaikka se kännykkä onki oikeesti sen pöytälaatikossa.
no, se tyttö ihmettelee aikansa sen soimista, eikä ehi vastaamaa siihen..
seuraavina päivinä se kuulee kännykän soivan, mutta jota kukaan muu ei kuule..
sitte se vastaa siihen ku se kännykkä on taas näkyvinään.. ja yllättäen kuuluukin pojan ääni: "hello"
ja niin ne siis tapaa sen pojan kanssa, oikeesti sitä puhelinta ei oo olemassa.. se puhelimen sointi ääni kuuluu pään sisällä ja ne alkaa soittelee toisillee tollee pään sisällä.. ja siinä vähitellen se tyttö alkaa pääsemään eroon menneisyyden haamuista ja elämään taas iloisemmin jne.. enempää en sitte paljastakkaan ja miten käy siitä edes päin.
aivan ihana ja loistava leffa, mutta surullinen, mä en tykkää surullista leffoista.. niistä jää aina itelleenkin haikee mieli..