Yleinen palloilu, Pepsi Max ja roikkumaan jäänyt työasia pitivät hereillä pitkään viime yönä, mutta kello soi silti klo 06:30 ja samppa lähti etelään. Olin viimeinen matkustaja joka ehti laivaan minuuttia ennen lähtöä (uudenvuodensuunnitelmiin kuului kaiketi olla hyvissä ajoin liikkeellä), mutta ehdin kuitenkin. Edellisiltana klo 22 minut Tallinnaan "mukaan" lähtemään innostanut frendi nukkui pommiin, mikä anteeksi suotakoon, sillä myös mun spontaani lähtö oli epävarmaa siihen asti kunnes olin laivassa sisällä.
Laivan kahvilan epämukavissa penkeissä istuminen ei ole lempipuuhiani, jollei sitten seura ole erityisen hyvää. Kuinka ollakaan, viereen tuli istumaan partasuu ukko, jollaisen kanssa en varmasti alkaisi kaupungilla puhumaan, enkä meinannut puhua nytkään. Samppa oli vaivautunut. Muutamien vastentahtoisten sanojen jälkeen, käsillä oli kuitenkin yksi mielenkiintoisimmista keskusteluista pitkään aikaan. Politiikasta, kulttuurista, ideologioista, jne. Huh. Mies jota ensin ajattelin erittäin epäilyttävän näköiseksi, varmaan vakoojaksi, olikin erittäin viisas, kunnollinen perheenisä jolla oli mitä mielenkiintoisin elämäntarina. Jälkikäteen mietin, miksiköhän suhtauduin ko. mieheen niin epäilevästi ensin. Ehkä siksi, että lapsena opin, että mummon mielestä miehellä ei saanut olla partaa. Suvussa kenelläkään ei ole tainnut olla partaa, ennenkuin serkkuni kasvatti sellaisen protestiksi. Hmmmm. Mitähän Freud asiaan sanoisi.
Ennen puoltapäivää laiva saapui Talinnaan, ja samppa lähti kävelemään. Tallinnassa yritän aina käydä paikoissa jonne turistit eivät mene. Löysin kuitenkin itseni ensimmäisenä Stockmannilta. Siellä kauhistuin tilanteesta josta äidit lapsiaan varoittaa... joku naisparka oli kaatunut liukuportaissa ja jäänyt hiuksistaan kiinni. Remonttimiehiksi ensin luulemani miehet olivatkin ensiavusta, irrottamassa naista. Samppaa puistatti. Järkyttyneenä jatkoin matkaa ja aioin suunnata läheiselle paikallisten ihmisten torille, jossa näkee muutakin kuin turistiroinaa. Kävelin kuitenkin korttelin päästä ohi, ja päätin käydä vähän pidemmällä katsomassa mitä kaikkea löytyy. Bussiaseman lähellä oli tienviitta Lasnamäelle, ja lähdin kävelemään siihen suuntaan. Seuraava muka-ei-turisti-paikka oli Prismakeskus, jonka Hesburger tarjosi päivän pääaterian "kana-eine". Miten ei-turistimaista. Mutta ei sentään McDonalds, tuo riistokapitalistien vale-onnela joka myrkyttää joka kulttuurin :O
Kävelin edelleen ja nousin johonkin bussiin, joka oli menossa jonnekin. Pähkäilin pysäkkikartan perusteella, että Lasnamäe on kauempana, ja sinne kannattaa mennä osa matkasta jollain bussilla. Jäin pois parin kilometrin päässä, tietty liian aikaisin, ja löysin kohta itseni kävelemästä Pietarin valtatien pientareella, ja mietin mitä hittoa siellä teen. Mutta parin kilometrin lisätaivalluksen jälkeen olin perillä kohteessani. Lasnamäe, tuo Tallinnan pahamaineisena pidetty lähiö (Soukka+Kontula+Koivukylä+Varissuo+Siekkilä)^10, on paikka jonne asutettiin about 200.000 onnellista neuvostoihmistä betonikolosseihin keskelle ei-mitään. Kiitos sosialistisen suunnittelun, Tallinnan vanhaa keskustaa ei kuitenkaan purettu betonikolossien tilalta (niinkuin Suomessa yritettiin talo talolta tehdä lähes kaikissa kaupungeissa) vaan rakennettiin kokonaan uusi kaupunki vähän etäämmälle. Itse asiassa, alue saattaisi olla varsin viihtyisä julkisivuremonttien jälkeen. Linnut lauloivat Lasnamäelläkin, poika ulkoilutti koiraa, naiset työnsivät lastenrattaita, nuorimies talutti mummoa ja parvekkeella oli jouluvalot. Ihmisiähän siellä asuu. Lisäksi mainittakoon, että vilkasta valtaväylää tulleet autot pysähtyivät odottamaan, että pääsin tien yli. Yrittäkääpäs samaa jollain Suomen valtaväylällä. Ei taida onnistua.
Pelottava Lasnamäe ei ollutkaan pelottava, eikä ryöstömurhaajia tullut vastaan ainakaan keskellä päivää. Mutta mitään suurta nähtävää ei löytynyt, joten suunnistin bussipysäkille, jossa ei ollut pysäkkikarttaa, jotka Tallinnassa ovat varsin hyviä. Yritin kommunikoida parin paikallisen kanssa, mutta venäjän kielen taitoni (jota Lasnamäe puhuu), sisältää sanat kiitos, ole hyvä, näkemiin, tomaatti, leipä, juusto, mehu, olut, makkara, ja painu vittuun, joista en voinut käyttää ensimmäistäkään. Yritin kysyä "Kesklinn"aa tai centrumia, mutta ei tärpännyt. (Vika on tosin minussa, joka en osaa ko. kieltä jota puhuu 250mio ihmistä). Nousin johonkin bussiin, joka lähti kiertelemään ja kaartelemaan sinne, tänne ja tuonne, päätyen lopulta moottoritielle joka ei vienyt ainakaan keskustaan. Aurinko oli kuitenkin vasemmalla tai edessä, ja Lasnamäe on idässä, joten pähkäilin että suunta on osapuilleen oikea, tai ei ainakaan aivan täysin väärä. Puolen tunnin epätietoisuuden jälkeen jäin kuitenkin pois, kun monta muuta ihmistä jäi samalla aikaa. Selvisi, että kyseessä oli jonkunnäköinen kehälinja, ja olin päätynyt Mustamäen lähiöön. No mutta sehän hyvä, sieltä pääsee helpommalla keskustaan. Kahden korttelin päästä meni johdinauto, ja se oli hyvä uutinen. Johdinautot, ihan niinkuin raitiovaunutkaan, eivät mene ihan minne tahansa, ja pysäkkikartta kertoi nyt minne suuntaan kannattaa mennä.
Päätöntä ja päämäärätöntä palloilua siis. Mutta tavallaan jänskää. Oon halunnut nähdä Lasnamäen jo monta vuotta. Tarkoitus oli mennä sinne kesällä ja fillarilla. Mutta kävihän se näinkin. Nyt tietää ainakin minne mennä sitten ensi kerralla.