IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Freedom is slaveryLauantai 07.01.2006 00:08

"Onnittelut! Sinulle on juuri luotu uusi Hotmail-tili!". Kuulosti hyvältä, ihan niinkuin olisin voittamassa jotain, tai saamassa jonkun lahjan. Käyttöoikeussopimus piti vain hyväksyä ja pääsisin osalliseksi jotain uutta ja hienoa.

Todellisuus oli kuitenkin toinen. Joululoman aikana Microsoft oli päättänyt deletoida vanhan hotmail-tilini, kun en ollut ilmeisesti käynyt siellä 30 päivään. Olisivat edes ilmoittaneet etukäteen. Oli siellä muutakin kuin jotain turhaa junkkia. Ja marras-joulukuussa kävin varmasti. Kiitti vaan taas Microsoft.

Amerikkalaiseen tyyliin, silloin kun pitäisi pahoitella, sinua onnitellaan. Eikös olekin hienoa.
Yleinen palloilu, Pepsi Max ja roikkumaan jäänyt työasia pitivät hereillä pitkään viime yönä, mutta kello soi silti klo 06:30 ja samppa lähti etelään. Olin viimeinen matkustaja joka ehti laivaan minuuttia ennen lähtöä (uudenvuodensuunnitelmiin kuului kaiketi olla hyvissä ajoin liikkeellä), mutta ehdin kuitenkin. Edellisiltana klo 22 minut Tallinnaan "mukaan" lähtemään innostanut frendi nukkui pommiin, mikä anteeksi suotakoon, sillä myös mun spontaani lähtö oli epävarmaa siihen asti kunnes olin laivassa sisällä.

Laivan kahvilan epämukavissa penkeissä istuminen ei ole lempipuuhiani, jollei sitten seura ole erityisen hyvää. Kuinka ollakaan, viereen tuli istumaan partasuu ukko, jollaisen kanssa en varmasti alkaisi kaupungilla puhumaan, enkä meinannut puhua nytkään. Samppa oli vaivautunut. Muutamien vastentahtoisten sanojen jälkeen, käsillä oli kuitenkin yksi mielenkiintoisimmista keskusteluista pitkään aikaan. Politiikasta, kulttuurista, ideologioista, jne. Huh. Mies jota ensin ajattelin erittäin epäilyttävän näköiseksi, varmaan vakoojaksi, olikin erittäin viisas, kunnollinen perheenisä jolla oli mitä mielenkiintoisin elämäntarina. Jälkikäteen mietin, miksiköhän suhtauduin ko. mieheen niin epäilevästi ensin. Ehkä siksi, että lapsena opin, että mummon mielestä miehellä ei saanut olla partaa. Suvussa kenelläkään ei ole tainnut olla partaa, ennenkuin serkkuni kasvatti sellaisen protestiksi. Hmmmm. Mitähän Freud asiaan sanoisi.

Ennen puoltapäivää laiva saapui Talinnaan, ja samppa lähti kävelemään. Tallinnassa yritän aina käydä paikoissa jonne turistit eivät mene. Löysin kuitenkin itseni ensimmäisenä Stockmannilta. Siellä kauhistuin tilanteesta josta äidit lapsiaan varoittaa... joku naisparka oli kaatunut liukuportaissa ja jäänyt hiuksistaan kiinni. Remonttimiehiksi ensin luulemani miehet olivatkin ensiavusta, irrottamassa naista. Samppaa puistatti. Järkyttyneenä jatkoin matkaa ja aioin suunnata läheiselle paikallisten ihmisten torille, jossa näkee muutakin kuin turistiroinaa. Kävelin kuitenkin korttelin päästä ohi, ja päätin käydä vähän pidemmällä katsomassa mitä kaikkea löytyy. Bussiaseman lähellä oli tienviitta Lasnamäelle, ja lähdin kävelemään siihen suuntaan. Seuraava muka-ei-turisti-paikka oli Prismakeskus, jonka Hesburger tarjosi päivän pääaterian "kana-eine". Miten ei-turistimaista. Mutta ei sentään McDonalds, tuo riistokapitalistien vale-onnela joka myrkyttää joka kulttuurin :O

Kävelin edelleen ja nousin johonkin bussiin, joka oli menossa jonnekin. Pähkäilin pysäkkikartan perusteella, että Lasnamäe on kauempana, ja sinne kannattaa mennä osa matkasta jollain bussilla. Jäin pois parin kilometrin päässä, tietty liian aikaisin, ja löysin kohta itseni kävelemästä Pietarin valtatien pientareella, ja mietin mitä hittoa siellä teen. Mutta parin kilometrin lisätaivalluksen jälkeen olin perillä kohteessani. Lasnamäe, tuo Tallinnan pahamaineisena pidetty lähiö (Soukka+Kontula+Koivukylä+Varissuo+Siekkilä)^10, on paikka jonne asutettiin about 200.000 onnellista neuvostoihmistä betonikolosseihin keskelle ei-mitään. Kiitos sosialistisen suunnittelun, Tallinnan vanhaa keskustaa ei kuitenkaan purettu betonikolossien tilalta (niinkuin Suomessa yritettiin talo talolta tehdä lähes kaikissa kaupungeissa) vaan rakennettiin kokonaan uusi kaupunki vähän etäämmälle. Itse asiassa, alue saattaisi olla varsin viihtyisä julkisivuremonttien jälkeen. Linnut lauloivat Lasnamäelläkin, poika ulkoilutti koiraa, naiset työnsivät lastenrattaita, nuorimies talutti mummoa ja parvekkeella oli jouluvalot. Ihmisiähän siellä asuu. Lisäksi mainittakoon, että vilkasta valtaväylää tulleet autot pysähtyivät odottamaan, että pääsin tien yli. Yrittäkääpäs samaa jollain Suomen valtaväylällä. Ei taida onnistua.

Pelottava Lasnamäe ei ollutkaan pelottava, eikä ryöstömurhaajia tullut vastaan ainakaan keskellä päivää. Mutta mitään suurta nähtävää ei löytynyt, joten suunnistin bussipysäkille, jossa ei ollut pysäkkikarttaa, jotka Tallinnassa ovat varsin hyviä. Yritin kommunikoida parin paikallisen kanssa, mutta venäjän kielen taitoni (jota Lasnamäe puhuu), sisältää sanat kiitos, ole hyvä, näkemiin, tomaatti, leipä, juusto, mehu, olut, makkara, ja painu vittuun, joista en voinut käyttää ensimmäistäkään. Yritin kysyä "Kesklinn"aa tai centrumia, mutta ei tärpännyt. (Vika on tosin minussa, joka en osaa ko. kieltä jota puhuu 250mio ihmistä). Nousin johonkin bussiin, joka lähti kiertelemään ja kaartelemaan sinne, tänne ja tuonne, päätyen lopulta moottoritielle joka ei vienyt ainakaan keskustaan. Aurinko oli kuitenkin vasemmalla tai edessä, ja Lasnamäe on idässä, joten pähkäilin että suunta on osapuilleen oikea, tai ei ainakaan aivan täysin väärä. Puolen tunnin epätietoisuuden jälkeen jäin kuitenkin pois, kun monta muuta ihmistä jäi samalla aikaa. Selvisi, että kyseessä oli jonkunnäköinen kehälinja, ja olin päätynyt Mustamäen lähiöön. No mutta sehän hyvä, sieltä pääsee helpommalla keskustaan. Kahden korttelin päästä meni johdinauto, ja se oli hyvä uutinen. Johdinautot, ihan niinkuin raitiovaunutkaan, eivät mene ihan minne tahansa, ja pysäkkikartta kertoi nyt minne suuntaan kannattaa mennä.

Päätöntä ja päämäärätöntä palloilua siis. Mutta tavallaan jänskää. Oon halunnut nähdä Lasnamäen jo monta vuotta. Tarkoitus oli mennä sinne kesällä ja fillarilla. Mutta kävihän se näinkin. Nyt tietää ainakin minne mennä sitten ensi kerralla.
Jahas. AD 2006 on sitten lähtenyt käyntiin. Tuokoon se iloa ja onnellisuutta itse kullekin säädylle. Onnellisuus.. sitä toivois kyllä ihan kaikille. Joku kysyi äskettäin, mitä mä perimmiltäni haluan elämältä. Mietin tosi piiitkään, ja sanoin "mielenkiintoista onnellisuutta". Mitähän ja millaista siitä mahtaa tulla, ja tuleeko. Jännä nähdä :)

Räpiköintiä tänään takana 3500m. Ihan hyvät pohjalukemat vuoden alkuun; yllätin jopa itseni. Kun vaan pääsiskin moisiin matkoihin useammin. Tarkoitus oli uida ehkä about normaalit 1500, mutta meni sitten vähän enemmän. No, joulun aikaan kinkkua ja suklaata tulikin syötyä enemmän kuin paljon.. ja erityisesti suklaa (X kiloa / joulunaika; 2<X<5) on turmioksi.. pitää varmaan uida 2000000000km jotta selviää joulusta yli. (Nyt siis enää 1999999996,5km urakkaa jäljellä) :D

Edelleen oon kiitoksen velkaa sille ihmiselle joka raahasi mut vuonna 2003 muutamia kertoja väkipakolla uimahalliin, joista en ollut pitänyt ala-asteen jälkeen. Nykyään tulee räpiköityä ihan vapaaehtoisesti, ja uimisen jälkeen fiilis on aivan mieletön. Tänään erityisesti. Tarttisin vaan vielä jonkunnäköisen tekniikkakurssin, jotta räpiköinti muuttuis jollakin tapaa oikean uimisen näköiseksi :D

Uudenvuodenlupauksia ei ole tullut tehtyä, mutta uudenvuoden yritelmiä voisi olla mm:

Voisin yrittää:
- olla parempi ihminen kuin viime vuonna (eli toimia luonnonlakien vastaisesti, yleensähän tavara pilantuu vanhetessaan)
- opetella tekemään asiat hyvissä ajoin (viime tinka on tehokkain hetki, ainakin kouluasioissa)
- lukea enemmän ja kunnollista asiaa (kirjat, oppikirjat, HS, SK)
- uida enemmän ja useammin kuin viime vuonna, ja käydä leikkimässä punttiksen laitteilla
- syödä terveellisemmin (ystäväni paprika, sipuli ja varsiselleri)
- etsiä rakkautta oikeasta paikasta (pitää ensin löytää se paikka)
- juoda vähemmän pepsi maxia (saattaa jäädä yritykseksi :/ (hörps))
- olla aloittamatta tupakointia (siitä huolimatta että röökipaikalla on tunnetusti parhaat jutut)
- käydä isän ja äidin kanssa "perinteisellä" (jo 2krt) kesäkävelyllä kauppatorilla + ympäristössä
- oppia jotain uutta kieltä edes vähän
- luopua osasta ylimääräistä tavaraa ja lahjoittaa vaatteita pelastusarmeijalle tai vastaavaan
- matkustaa Venäjälle (suuri itänaapuri vieläkin kokematta Sheremetyevoa lukuunottamatta)
- matkustaa pitkästä aikaa Pohjanmaalle, Lappiin, Turkuun ja jonnekin muualle Suomessa. Täs maassa on oikeesti paaaaaljon kaikkia mielenkiintoisia ja jänniä paikkoja =)
- yms kaikkea sekalaista hyveellistä, paheellista ja muihin kategorioihin luettavaa.

Jejeje! Opintolaina tuli näköjään tänään. Pitäisköhän lähtä huomenna Tallinnaan, vaikka miettimään mitä muuta tekis tän vuoden aikana :) Oikeesti nyt pitäis tehdä kirjallista lopputyötä, mutta ääk. (en ajattele nyt jottei ala taas hajottaa). Ehkä mä saan suuria ajatuksia jos käyn hengittämässä suuren maailman tuulia ihmeellisessä Tallinnassa :D

Näköjään tuli sit kirjoitettua tänne jotain löpinää. Kaikkia kiinnostaa varmaan ihan sikanaa :D Mut ehkä näitä tarinoita voi kirjoittaa vaikka itselle. Kun ei aina voi muistaa kaikkia omia juttujaan, ja paperilippulappuja on maailma täynnä ja niitä ei ainakaan löydä koskaan :D
« Uudemmat - Vanhemmat »