IRC-Galleria

Bill Gates oli eräässä esitelmässään verrannut tietokone- ja
autoteollisuutta keskenään ja todennut, että jos esim. BMW olisi kehittänyt
autoteollisuuden teknologiaa samalla vauhdilla kuin Microsoft
tietokoneteollisuuden, ajaisimme kaikki 25 taalan autoja jotka kulkisivat
1000 mailia litralla bensaa. Bemarin pääjohtaja Kuenheimin kommentti tähän
(lehdistötiedote): "Jos BMW olisi todella kehittänyt teknologiaa Microsoftin
tapaan, käytössämme olisi seuraavanlaisia autoja":

- Ilman mitään järkevää syytä auto leviäisi vähintään 2 kertaa päivässä.

- Joka kerta kun tieviivat maalataan uudestaan jouduttaisiin ostamaan uusi auto.

- Autot pysähtyisivät moottoritiellä ilman mitään syytä, mutta ajaja
hyväksyisi tilanteen, käynnistäisi uudelleen ja jatkaisi eteenpäin.

-Silloin tällöin vaikeaa toimenpidettä, kuten vasemmalle kääntymistä,
suorittaessa auto sammuisi eikä käynnistyisi uudelleen, jolloin siihen
tulisi asentaa uusi moottori.

-Autoa voisi käyttää vain yksi henkilö kerrallaan, ellei ajaja hankkisi
"CAR95".tä tai "CARNT".tä Niissä tapauksissa hän tosin joutuisi ostamaan
lisäpaikkoja autoonsa.

-Kilpailija voisi tehdä aurinkovoimalla kulkevan auton, joka olisi
luotettava, vähintään tuplasti niin tehokas ja triplasti niin mukava ajaa
kuin Bemari, mutta sillä voisi ajaa vain 5 prosentilla teistä.

-Öljy-ja bensamäärän, moottorilämmittimen ym. varoitusvalot korvattaisiin
yksinkertaisella "general car default" -varoitusvalolla.

-Uudet istuinmallit vaatisivat kaikilta matkustajilta samankokoista persettä.

-Ilmatyyny ei laukeaisi heti kolarin tapahtuessa vaan vasta kun kuljettaja
vastaisi myöntävästi "Are you sure?" -kysymykseen.

-Silloin tällöin ajaja ilman mitään järkevää syytä ei pääsisi sisään
autoonsa; ei ennen kuin hän yhtäaikaa nostaisi oven kahvaa, potkaisisi
rengasta, purisi radioantennin päätä ja tietenkin vääntäisi avainta
ovilukossa.

-Joka kerta kun BMW esittelisi uuden mallin, kaikki kuljettajat joutuisivat
uudelleen autokouluun, sillä tärkeimät toiminnot eivät ainakaan toimisi niin
kuin vanhassa mallissa.

-Moottorin sammuttaminen tapahtuisi "start" -nappulaa painamalla.

.Maanantai 29.09.2008 17:00

Kai mua sit oikeesti saattaa vituttaa ja ehkä kaduttaa....

Täl viikol tapahtunutta.Perjantai 15.08.2008 21:31

Vein tavaraa karkkilaan äijät istui kahvipöydässä.

Sami: Terve! Onko täällä trukkikuskia
Varastomies: Ei oo! Kaikki on kuollu saatana.
Jostain syystä joiltai meinas mennä kahvi väärään kurkkuun kun repeilivät.

SaunaTorstai 17.07.2008 03:20

Tänään heinäpeltopäivän ja juoksulenkin jälkeen menin saunaan. Ajattelin ottaa rennommin. Pistin makkaran folioon ja kiukaalle, otin pari kylmää koffia ja vihdoin niin pirusti. Mieleeni juolahti bisnes idea ensikesälle.

Laitila olisi hyvä toteuttamaan sen. Projektin nimi on "Sauna Olut". Olut laitetaan perus lasipulloon tai sitten tölkkiin. Etiketti on tärkeä. Etupuolella lukee selkeästi Sauna Olut. Taustalle kuva savusaunasta järvenrannalla. Aurinko on laskemassa ja peilaa keltapunaisella koivuihin, laiturin vieressä on pieni puinen vene. Takapuolelle tulee joku hieno teksti jossa kerrotaan saunaolut perinteistä. Taustalla hieno kuva saunan sisältä. Leppäpuiset lauteet, kaksi puista vesikiulua sekä löylykauha. Toisessa on vihta ja toisessa löylyvesi. Vihta on sidottu koivun oksalla. Lauteilla on 2 pulloa kyseistä sauna olutta.. Maun pitää olla jotain lager tyyppistä. Kukon, Koffin ja Karhun sekoitus vaikuttaisi hyvältä.
Olutta myydään 6packeissa tai sit erillisinä. Kuorissa on kilpailu jonka voi tarkistaa tekstiviestillä tai netissä koodin perusteella. Palkintoina on kaikkea sauna tavaraa.

Tälle oluelle on myös naisille sopiva vaihtoehto eli Mökki Lonkero tai Siideri. Molempien maku on hieman mansikkainen sekä mustikkainen. Näitä valmistetaan vain Light versioina. Kuorissa on kuva mökistä ja mansikkamaasta.

Juomia myydään hyvin varustelluissa kaupoissa sekä Alkossa. Mikäli hinta on kohdallaan niin menestys on taattu.

Siinä sit on ideaa:D

OstetaanMaanantai 07.07.2008 20:56

Asconan 2.0s moottoria vailla olisin. Tarjoilkaa kaikkia.

TJ 0Perjantai 04.07.2008 18:56

Tänään on se päivä jota on odotettu. Tavallaan ihan pirun hyvä fiilis ja tavallaan haikea kun joitain kavereita ei nää enään ikinä.

jeeKeskiviikko 02.07.2008 01:07

tänään palautettiin tetsarit:) tj3

väbä.Tiistai 01.07.2008 01:09

nyt on niin vähän että ei oikei mikään kiinnosta. huomenna palautetaan varusteita... perjantaita tässä odotellessa

leirillä...Lauantai 07.06.2008 17:20

pientä tapahtumaa oli taas. yks yhdistelmä oli jumissa. ei pystynyt peruuttaan pois. piti väärin päin pistää zilin perään ja käsin aisaa liikuttaen hinata. sit myös 2 ziliäkin oli ojassa. toisen päälle kaatu puu kun sitä hinattiin vinssillä ojasta