IRC-Galleria

Tänään se alkaa. Nimittäin -lähtölaskenta-. 90-päivää ja yötä. Sitten saan taas kultani takaisin Afrikan maalta. Edellyttäen että leijona ei ole haukannut siitä paloja.
Kolme kuukautta on pitkä aika erossa rakkaastaan, vaikka välillä saisikin terveisiä sähköpostin välityksellä. Erityisen pitkä tuo aika on suhteen alussa, jolloin yleensäkin nyhjätään toisissa kiinni. Kolmen kuukauden eron voi kuitenkin ottaa testinä. Siinä mitataan suhteen laatu oikein olan takaa. Ollaanko uskollisia ja sitoutuneita? Toisaalta, kun ei olla kasvotusten, ei riidellä, eikä kinastella, sähköpostien välityksellä ei viitsi riidellä, kun toinen voi vaan jättää tylysti vastaamatta.
Erossa olemisessa on kauheinta, se että on erossa. Ettei näe, kuule, tunne tai haista toista. Minua on neuvottu ajattelemaan jotain muuta ja puuhaamaan niin paljon, että kaukomailla olevaa rakasta ei muista.
Päivällä on helppo hommata itselleen tekemistä. Hetkittäin, jopa useampien tuntien ajaksi se onnistuu, unohtaa että toinen on kaukana. Mutta lopulta tulee se ruokailu, jonne me aina mentiin yhdessä ja jonka jälkeen me aina nysvättiin vähän aikaa yhdessä sulattelemassa ateriaa.
Nyt ruokailu sujuu miettien missä kohtaa matkaa se toinen kiitää ja mitä se tekee. Ehkä se nukkuu, ehkä lukee tai täyttää ristikoita, tai kenties laskee.
Välillä tuntuu epäreilulta että pitää jaksaa odottaa toista kotiin, jotta saa taas hellyyttä ja huomiota. Ajoittain mietin, että ollaanko me matkan aikana oikeasti yhdessä. Koska fyysisesti me ei olla. Että lasketaanko erossaolokin seurusteluksi, vaikka silloin on meidän pelissä PAUSE. Mutta ollaan me kuitenkin henkisesti yhdessä. Kyllähän sen selvästi tuntee. Toisen haistaa, vaikka tietää että sitä ei VOI mitenkään haistaa.
Ehkä olisin tarvinnut, niinkun kissa kotimieheksi jäätyään, tutun kotoisen tuoksuisen esineen, jota vasten voi käpertyä ja haaveilla taas siitä kun ollaan yhdessä.
No jos tämä erossa olo ei muuta opeta, niin opettaa se ainakin sitten aikanaan arvostamaan niitä yhdessäolon hetkiä. Kyllä ne vielä takaisin otetaan, ja on niitä hetkiä vähän tuolla varastossakin. Joka tapauksessa, ees päin! Kokeillaan nyt sitten pitääkö sananlasku paikkansa: Se mikä ei tapa, vahvistaa!

Hyvää matkaa Pien!