IRC-Galleria

Yksi päiväkin on jo voitto. Se on kohta takana. Yöt on oikeastaan tosi armollisia, koska silloin on taju kankaalla eikä nukkuessaan ikävöi. Yö on siis lepoa mun ikävöivälle keholleni ja sen pienen pienille soluille. Siis kai solut yön aikana voi ikävöidä, mutta se viesti ei vaan välity mun aivoihin silloin.
Tämän päivän huippukohta oli noin kello 11. Kulta soitti silloin minulle Johannesburgista. Puhelu oli pikainen. Mutta se tuli tosi tarpeeseen. Siellä oli kuuma ilma ja tehokas passintarkastus.
Parasta oli kuitenkin kuulla sen ääntä. Pitkä lentomatka oli sujunut olosuhteisiin nähden hyvin ja hän oli päässyt ehjänä toiselle mantereelle. Se oli se tärkein asia. Enää oli jäljellä vajaa puolet matkasta.

Vasta kun toinen ei ole kosketusetäisyydellä, sitä tajuaa kuinka paljon toista oikeastaan kaipaakaan. Lupaan muistaa sen sitten kesänkorvilla kun saan maailmanmatkaajani kotiin Namibiasta.
Mutta aina oppii elämästä uutta. Tänään mie olen oppinut sen että olen onnekas. Uskallan ja pystyn tuntemaan erilaisia tunteita. Ja minulla on joku joka välittää ja pitää minusta.


P.S.
Maanantai-angstista
Maanantai angsti tuntuu taas olevan tulossa.. Minulla on jo monena maanantaina ollut maanantai-angstia. Kai se on sitä kun pitää kehittää ahdistusta vaikka mistä, jos sitä ei muuten ole tarpeeksi. Maanantai-angsti on huolta tekemättömistä asioista, joita minun viikonlopun jälkeen odotetaan tai minä oletan toisten olettavan minun tekevän.
Siis esimerkiksi voin ottaa vaikka laskun maksun, kukaan ei odota minun viikonloppuna maksavan laskua, siksi silloin saa luvan kanssa huilata, kun elämä tietyiltä osin, ainakin joidenkin odotusten suhteen pysähtyy. Mutta maanantaina, silloin taas kello alkaa tikittämään ja aika kuluu. Minuun taas kohdistetaan odotuksia ja minua voidaan hoputtaa koska on arkipäivä taas.
Yleensä tiistaihin mennessä maanantai-angsti on kadonnut. Ei sitä enää muista, kun arkipäivään siirtymisvaikeudet on taas ohitettu ja homma taas toimii, oravanpyörä pyörii.