IRC-Galleria

EN oikein osaa olla ylpeä itsestäni. Rikoin rajoja tänään. Mulle pälkähti yhtäkkiä päähän kirjastossa kun näin aulassa lainattavia rollaattoreita, että ei ne ole pelkästään vanhuksille, vaikka vanhukset niillä enimmäkseen hurruttelee.
Voi niitä tarvita nuorempikin käyttäjä, jonka tasapaino on syystä tai toisesta huonontunut. Tätä asiaa ei meinata meidän yhteiskunnassa sitten millään tajuta. Mut ei se ole pelkästään kansalaisten vika. Durkheim puhuu yleisestä tahdosta, joka peittoaa aina yksilön tahdon. Kollektiivi on vahvempi kun yksilö. Se sanelee huomaamattomat kategoriat asioille yleistämällä niitä ja vetämällä yleistyksistä sääntöjä, jotka muka aina pätevät.
Mutta ei se aina päde, että rollaattoria käyttävät vain vanhukset. Ja miun päähän pälkähti tämä asia kaupungin kirjastossa. Menin siis rollaattorin luokse ja päätin vähän kokeilla sitä. Ja kyllä ihmiset katsoivat. Mutta missä lukee, että rollaattorit ovat ainoastaan vanhuksille. Ei missään, koska se olisi syrjintää ja minä olisin vaatinut poistamaan sellaisen tekstin julkisesta virastosta. Sitä paitsi rollaattori on kätevä, siinä on kori johon saa keräämänsä kirjat laitettua. Jäi kuitenkin vielä kokeilematta se, että mahtuuko sillä rollaattorilla oikeasti kulkemaan kirjaston hyllyjen välissä, siis levyosastollakin, jossa niiden vanhusten ei yleensä oleteta liikkuvan. No sen voin testata joskus toisten. Fakta taitaa kuitenkin olla se, että joskus minun kanssa liikkuessa voi joutua häpeämään.

Sitten kaupungilla aamulla huomasin, että elän koukkuselkäisten yhteiskunnassa. Eikä siitä nyt pidä kenenkään loukkaantua. En minä sitä pahalla. Tämä oli nyt vain ihan semmoinen tekninen huomio. Mutta analyysi seuraa perässä. Onko Suomi parinkymmenen vuoden kuluttua koukkuselkäyhteiskunta? Hyvin mahdollista, koska ei ergonomiaan kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Ja muutenkin ihmiset löhöää pehmeällä aivan liian paljon.
Ja toiseksi koukkuselkäisyys kuvaa vanhuutta ja pienuutta. Semmoinenko vanhuksen rooli tulee olemaan tulevaisuudessa, koukkuselkäinen, vanha, pieni, heiveröinen, avuton jne.
Nämä minun kohtaamani koukkuselät olivat jo iäkkäitä. Heidän liikkumisensa näytti tuskalliselta.
Entäs jos sellaisia alkaa tulla jo nelikymppisissä vastaan. Sitten varmaan pitäisi alkaa huolestumaan, tosin tuon asian huomatessaan, huolestuminen on jo vähän myöhäistä. Joten pitäkääpä huolta selistänne ja toistenne selistä.

Eilen illalla tajusin jotain rakkaastani. Sen mitä se on kerron hänelle itselleen:)

P.S. Pien törmäsi tänään käärmeeseen. Semmoiseen ihan pikkuriikkiseen käärmeen poikaseen. Onneksi hän voitti lieron. Eikä jäänyt vain toimettomana odottamaan koska se peto hyökkää. Mie olisin järkyttynyt, olisipa se käärme ollut ihan miten pieni hyvänsä. Miun sankari!