IRC-Galleria

Kun ei viitsi!
Ei viitsi siivota, ei tiskata, ei pestä pyykkiä. Mutta kun pitäisi, ei viitsi edes lähteä kaupungille, sinne kun on niin pitkä matka. Onneksi on sellainen laatikko mallinen, punainen postiloota, tuolla ulkovaraston seinässä kiinni. Se pelastaa päivän. Toive siitä että siellä tänäänkin olisi edes mainoksia, saa minut raahautumaan ulos luolastani.
Ai niin ja ruoka on tärkeää. Ateria rikkoo passiivisuuden kehän. Laiska voi olla, mutta ei niin laiska ettei syömään jaksaisi mennä, koska muuten se on kuolemaksi.
Mikä minua sitten vaivaa?
Liiat keskeneräiset työt. Ne vaivaavat niin kovasti, ettei mitään synny. Stressi tappaa luovuuden. Ja opiskelu muuttuu suorittamiseksi. Kaikki muuttuu suorittamiseksi.
Mitähän siitä tietomuussista yön aikana syntyy, jonka tänään aivoilleni evääksi kaadoin. Pelkään lähinnä sitä, kuinka sosiaalihallinto, psykologian metodologia ja uraanikaivosyrityksen toiminta, sekä sosiologinen kulttuuriteoria sopeutuvat keskenään.
Sillisalaatin keskellä, pitkästä aikaa, tunsin oppineeni jotain. Sitten vielä kysyin pari nokkelaa kysymystäkin, ihan noin vain.
Ehkä jumi alkaa laueta. En kyllä ole pitkiin aikoihin lukenut näin paljon kun eilen ja tänään. Mutta tänään olikin isojen kirjojen päivä. Niitä raahasin kirjastosta kotiin. Edes kerran kuukaudessa pitäisi viettää yksi päivä kokonaan kirjastossa. Ottaa eväät mukaan ja tehdä leiri jonnekin hyllyjen väliin. Lukea sitten vaikka sarjakuvia, jos ei isoja kirjoja löydä ja välillä haukata isoa punaposkista omenaa, sellaista joita ostetaan vaan yksi. Toisinaan taas sattuu vilkaisemaan ympärilleen ja säikähtää sitä miten paljon ihmisiä on ympärillä äänettömästi.

Edelleenkin ovat tiskit tiskaamatta, siivoamatta ja pyykit pesemättä. Jotain toivotonta minussa on. Haaveilijaa.