IRC-Galleria

25.7. nimi huomasi lähikauppansa tuotteiden esittelevän omat (huomattavasti kallistuneet) hintansa huutaen. se ei kuitenkaan mainittavasti häirinnyt ajattelua, joka oli keskittynyt juuri nähtyyn uneen. unessa nimi omisti iltapäivälehden nimeltä "jo nyt on perkele". sen suosio perustui lehden linjaan, jota kuvattiin sanoilla järjestelmällinen absurdius.

lehdessä oli mattinykäs-tyylinen sensaatiojuttusarja erään melko satunnaisesti valitun kaupunkirusakon elämästä.

iltatyttöjen sijaan esiteltiin sieniä. kerran viikossa esiteltiin uusi sieni, josta näytettiin seitsemän kuvaa, yksi joka päivä. samalla sienestä kerrottiin perustietoja (myrkyllisyys/syötävyys, montako tähteä mihinkäkin suuntaan, levinneisyys, jne). sieni sai myös sanoa sanottavansa, mutta se tapahtui niin, että toimitus poimi sattumanvaraisesti lukijakirjeistä yksittäisiä tavuja ja laittoi ne riviin. joulukuussa lukijat äänestivät vuoden iltasienen.

äänestyksessä korostettiin, että tarkoitus ei ollut äänestää syötävyyden/maun perusteella, vaan kokonaisuuksina. sienet olivat tietenkin eri kuntoisia, toinen vanhempi, toinen pienempi ja niin edelleen, mutta painivat silti tasaväkisesti samassa sarjassa. vaikka voittaja oli useimpina vuosina yllätys, pettymys se ei ollut koskaan. päin vastoin, moni vannoutunut lukija halusi juhlistaa joulun sijaan vuoden iltasientä omissa pienissä populääri-dadaan pärähtäneissä ryhmissään.

huomattuaan unensa idean olevan tarpeeksi toteuttamiskelpoinen, nimi maksoi kallistuneet ostoksena ja päätti hakea lainaa. jos idea tuntuisi huonolta myöhemmin, olisi ainakin varaa päivälliseen.

kutomossa todettiin päivän olevan liian mukava työnteolle. elettiin paikassa, jossa oli muuten hyvin vähän ihmisiä kontrolloiva valtiovalta, mutta kaasuliedet olivat pakollisia. eivät pelkästään pakollisia sillä tavalla, että muut liedet olisivat olleet kiellettyjä, vaan myös niin, että jokaisen Piti omistaa kaasuliesi.

jotta kaasua ei unohdettaisi päälle, oli kaasuliesistä kehitelty jukeboksimaisia ratkaisuja, joissa oli pienet kaiuttimet. valittavana musiikkina oli ainoastaan kolikkoautomaattien tai 8-bittisen nintendon peliääniä. musiikki soi aina puolihäiritsevän lujalla, kun kaasu oli päällä.

tähän lopputulokseen oli päädytty sen vuoksi, että ajastinkatkaisu on epävarma ja pidemmällä kokkausajalla epämukava. tunnistinta, joka tajuaisi katkaista kaasun tulon, kun levy on kylmä, eivät valtion palkkaamat kehittelijät tulleet ajatelleeksi. tai jos tulivat, hylkäsivät he sen liian riskialttiina ratkaisuna ääritapauksissa, jossa tunnistin voisi tulla huijatuksi(esimerkiksi jos liedellä on 20 litraa kiehuvan kuumaa ainetta, joka pitää levyn lämmön korkealla pitkään).

kaikki kansalaiset tajusivat kyllä, että sopivan matkan päähän liedestä sijoitetut hajutunnistimet olisivat voineet katkaista kaasuntulon. niitä ei ollut kuitenkaan saatavilla, niin kuin ei ajastinkatkaisua tai lämpötunnistintakaan(edes jukeboksi-kaasulieden lisäosina). yleisesti tiedettiin myös, että jukeboksi-ratkaisu on huonompi kuin hajutunnistin, sillä vaaratilanne syntyy, jos henkilö K unohtaa jukeboksin soimaan ja kaasun virtaamaan lähtiessään ulos lämmittämään saunaa tai käymään puuseessä. vesiklosettejakaan ei paikassa ollut. tämä ei johtunut pakoista tai kielloista, vaan yksinkertaisesti siitä, että ihmiset olivat järkevämpiä ja käyttivät jätöksensä mieluummin oman puutarhansa rikastajana(kerrostaloja ei ollut, koska ne olivat epämukavia ja tilaa oli yllin kyllin ilman autoteitä tai parkkipaikkoja ja ostoskeskuksia [siirappinen idylli, siis]).


kansalaiset myös ymmärsivät, että kyseessä oli Päättäjien ainoa turhamainen halu näyttää kykeneväisyytensä säätelyyn. se ei kuitenkaan harmittanut ihmisiä, olihan heidän pikku valtionjohtonsa muuten oikein mukava ja sympaattinen, ja siten se saatiin pidettyä tyytyväisenä. valtiovallan elettä pidettiin lähinnä yhtä harmittomana kuin sitä, että kissa kipristelee kynsiä sylissä nauttiessaan rapsutuksesta. sitä paitsi siitä sai korvaukseksi paljon jäätelöä.

en olisi uskonut että jaksaisit lukea mitä olen tänne kirjoittanut.