IRC-Galleria

Sydän hakkaa, hiki virtaa pitkin kasvoja ja kädet tärisee. kuoleman pelon tuoma ihana tunne on vallanut kehoni, olen matkallla keravalle kokeilemaan kaverin kikseriä. kahden vuoden ajamattomuus tuo pelonsekaisia ajatuksia, tiet osittain märkiä pimeää ja taitaa olla vielä pakkasta tulossa. saavuttuani keravalle olo on jo vähän enemmän innostuksen ja malttamattoman puolella kuin kuoleman pelon. ajovarusteiden pukeminen tuo kuitenkin taas pelon sekaiset ajatukset ja sisällä ääni huutaaa et hullu älä lähe ajelemaan sillä pyörällä ja mee kotiis. päättäväisesti kuitenkin puen ajovarusteet päälleni vetoketjut kiukuttelee kun yritän epätoivoiseti saada niitä kiinni vapisevin käsin, peilliin katsoessani huomaan ilmeen olevan mietteliään vakava. istessani pyörän päälle sydän hakkaa taas niin että tuntuu kuin se tukisi kohta rinnasta ulos. pyörän käynnistäminen tuo rauhan sydän rauhottuu ja huomaan virneen tulleen kasvoilleni. pyörän draksterimainen käyntiääni metallisen sivuäänen kanssa tuo tietoisuuden lähes loppumattomasta tehosta. koneen lämmettyä yritän lähteä maltillisesti kiihdyttämään, mutta turhaan jo pienen kaasun lisäys saa pyörän pidon loppumaan perä siirtyy pehmeästi kulkemaan vierelle, pieni kaasun hellittäminen tuo kuitenki perän takaisin paikkalleen. kaasu pohjaan ja isonpaa silmaään samalla kaasua pumppaillen. pyrörä toimii täydellisesti ja tuntuu kuin sitä ei tarvitsisi ajaa ollenkaan, täydellistä. pitkästä kumin poltosta johtuen pyörä ei enää sudi vaivattomasti ja tarjoaa keulaa ylös hanakammin, mikä ei ole ollenkaan huonompi homma.

"13.1.2008 7:55
Rintamamiestalo paloi pahoin Uudellamaalla varhain sunnuntaina.

Palokunnan saapuessa paikalle rakennus oli jo ilmiliekeissä. Palo ei uhannut muita rakennuksia. Pelastuslaitoksen mukaan palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja." (Iltalehti)


Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän.
Varottamatta huomaa, se päättyikin tähän.
Kuitenkin sitten kun mieli haluaa, on valmis ja tajuaa,
ne kauniit muistot voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa..

Ei auttanut sydän kultainen,
kun lähdit luokse pilvien valkeiden.
Kyyneleet eivät tuo sinua takaisin,
vaikka kuinka hartaasti toivoisin.

Katse ja kuono ikkunassa,
on monen muistoissa olemassa.
Entä se häntä iloisesti heilumassa?
Tai kuratassut lattiassa..
Tallettakaa tuo kuva syvälle sydämeen,
kun pyyhitte silmäkulmastanne kyyneleen..

Vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen
voimasta liekkien vahvempien.

Jätti rintaan surun valtavan,
sisintä riipien kalvavan.

Ei enää virkaa talutushihnalla raunioilla,
ei lämmittäjää kylmillä varpailla.
Poissa katse tummien silmien,
ja se haukku, sitä enää kuule en.

Jokainen kaunis muisto on kuitenkin hetki elämää,
niitä muistellen lopulta vähän lohtua jää.

Nuku Pepi poika rauhassa syvää unta,
ympärilläsi sateenkaaren valtakunta.