IRC-Galleria

timmi

timmi

Veikko Hullupää #69

Blogi

- Vanhemmat »

Kesä on ohi.Tiistai 25.07.2006 11:37

Jaakko on heittänyt tänään kylmän kiven, joten kesä on siis ohi. Lopullisesti.
Lomathan on toki lusittu jo aikapäivää sitten.

Seuraavaa kesää odotellessa!

PääsiäinenSunnuntai 16.04.2006 03:35

Se on pitkä ja kuntoa vaativa tilaisuus. Onneksi tuli sentään käytyä merimiesristeilyllä.

Työelämästä vetäytyminenTorstai 23.03.2006 16:59

Olen tässä jo jonkin aikaa suunnitellut eläkkeelle jäämistä. Mielestäni on aika ikävää, että kaltaiseni vanhat patut roikkuvat edelleen kiinni työelämässä.

Tälläkin hetkellä valmistuu päteviä nuoria suoraan kortistoon. Heillä olisi varmasti intoa, energiaa ja nälkää ottaa työni hoidettavaksi.

Olen mielestäni tehnyt nyt työelämässä asiat, jotka kuuluu tehdä ja olisi jo aika siirtyä ansaitulle eläkkeelle rakkaiden harrastusteni pariin.

Niinpä aloitankin eläkeneuvottelut Kansaneläkelaitoksen kanssa. Mikäli saan ansaitsemani eläkkeen, vapautuu työpaikkani nuoremmille ja kaikki voittavat!

Näin se menee.Sunnuntai 19.03.2006 01:52

Sinkkumiehen elämää.

Ilokseni huomasin, että viikonlopussa on kaksi päivää.

Jatkakaa.
- Vanhemmat »