ikkunastani katsottuna ulkona näyttää postikortilta. veikkaan tosin, että noilla lumessa tarpojilla on vähän eri mielipide tämän hetkisestä säästä. pitäisi jossain vaiheessa itsekin lähteä tuonne, yritän olla kiroilematta. jotenkin tosi aavemaisen näköstä kun bussit menee ohi kun niitä hädin tuskin näkee tähän. täytynee myös veikata, etteivät osaa säähän suhtautua kovin positiivisesti myöskään ne, joilla ei ole tällä hetkellä sähköjä, kiitos myrskyn.
tänään on myös rahapäivä ja olen äärettömän seesteisellä tuulella, vaikka rahoista puolet humpsahtikin jo laskuihin. olispas kiva jäädä kotiin, olis niin kiva olla hyvällä tuulella koko päivä.
tänään pitää muistaa ostaa: deodoranttia, käsisaippuaa, vessapaperia, vanulappuja, astianpesuainetta, shampoota ja tietenkin ruokaa. parhainta ko kaikki jutut loppuu samaan aikaan, ainoo mikä vielä puuttuis, olis se, että kaikki lamput palais (onkin jo aika kauan ollut valot kaikissa huoneissa :o). mutta eipä sovi moisia manata.
mm, nyt suihkuun jotten myöhästy.