IRC-Galleria

No heipä hei galleria

Luin edellisen tekstini. Olin silloin vielä töissä kännykkätehtaalla. Nykyään siellä painaa enää aniharva. Oon mennyt kouluun lukemaan psykologiaa ja kasvatustieteitä. Käytävillä luulee välillä olevansa nokialla. Samoja naamoja tulee vastaan paljon. Toivottavasti vankilasta vapautuminen ei vaivaa mieliänsä ja pystyisivät pääsemään tavoitteisiinsa.

Niin. Asun nykyään Kastun kommuunissa. Kotona Kemiössäkin käyn paljon ja olen palaanut Camillan kissatarhaan viikonlopputöihin. Viime tekstin aikoihin taisin tuntea Jonnen jo. Luin siihen aikaan kirjaa rastafarismista. Sain sen kaupunkiin muuttaneelta muuan mustalaiselta, jota tapailin. Nykyään tiedän, että Tino on palannut Tampereelle ja että Jonnen kanssa tapellaan joko ilta ikkunan aukiolosta yöllä.

Kämppäkaverini Riina sanoi eräänä päivänä kelanneensa unelmiansa taaksepäin. Hän muisteli haaveilun aiheitaan vuosien takaa ja tajusi saavuttaneensa suurimman osan tavoitteistaan. Minun kohdalla on käynyt melko samalla lailla. En uskonut koskaan eläväni tasapainoisessa seurustelusuhteessa ja itsetuntoani mittailin seurustelukuukausien määrällä. Nyt mulla on älykkyysosamäärältään sata prosenttinen Jonne Jalmari. Meidän tie on ollut politiikkaa, uskontoa, seikkailua ja toisen kannustamista. Parin viikon päästä lähdetään Lappiin vaeltamaan. Perheestä haaveilin pääseväni eroon, mutta nyt häpeän tuota vaihetta. Olen onnellinen, kun minulla paljon sisaruksia, vaikka opettajani uskookin homogeenisen taustani rajoittavan muiden ihmisten ymmärtämistä. Tottahan toki se istuisi paremmin kuvaan kuulua keskiluokkaiseen suomenruotsalaiseen "rasisminvastaiseen" rajattuun ryhmään näin akateemista elämää etsiessä.

Tänään on ensimmäinen psykologian tentti. Pitää mennä pian lukemaan siihen. Tulevaisuudessa osaan toivottavasti jättäytyä syrjään tutkijan virasta. Pelle miljoonan sanoihin on hyvä lopettaa:

Ja kadut ovat täynnä pikkuporvareita
pikkutakeissaan käveleviä porsaita
pikkusieluisia pelkureita
ja pikkuvanhoja kakaroita

Ja kadut ovat täynnä typeryksiä
säälittäviä häviäjiä
kyynisiä kirjanoppineita
löysiä kanoja ja kukkoja

Juokse villi lapsi
juokse kauemmaksi
siellä kasvat vahvemmaksi
ja vapaammaksi
juokse henkesi edestä
ota toivon kipinä mukaan
taivas on täynnä kuumaa terästä
ehkä pian, sitä ei tiedä kukaan

poikarak-ka-us


Kello on viisi aamuyöllä. Heh. Kaikkien uniongelmaisten heräilyaika. No mä olen nokialainen. Melkeen sama asia. Äiti, Pekka-pappa ja pari ipanaa piipahti päivällä. Oli taas virkistävää nähdä niitä. Juteltiin rastafarismista ja Jeesuksesta, nokiasta ja kehitysvammasista. Pappa on sellanen hauska taivaanrannan maalari, josta ei koskaan tuu mitään suurta, mutta jolla on paljon elämänviisautta. Äitin vaaliura etenee hyvin toiveikkaasti. Toivottavasti se pääsee hallitukseen. Ipanat on niin ihania. Ne tuntu vähän vierastavan. Haikeeta.

Mietittiin vuorotyön vaikutusta ihmisen terveyteen. Mulla ainakin tulee alakuloa liian usein. Tässä rytmittömyydessä on taas kestämistä ja totuttelemista. Eniten mua kuitenkin ärsyttää tää paikallaan pysyvyys. Kesällä tuli niin onnistunu olo kun meni ja teki. Nyt tuntuu ku hakkais päätään seinään siellä solussa. Samat asiat pyörii mielessä ja niistä tulee sellanen ihme hämähäkinseittipaska mieleen, johon takertuu. Joku asia vaivaa ja siit tulee ylitsepääsemätön.

Mutta kaikenkaikkiaan menee ihan hyvin. Oon miettinyt itsearvostamista, itsepuolustusta ja muiden arvostamista. Ärsytti ku yks ilta oli aika herkällä päällä ja sai kauheet haukut niskaan. Vittu. Pari päivää oli ihan lamaantunut laama. Onks toi nyt sit järkevää. Mikä se joillain on ku pitää uhota niin kovasti kokoajan. Pakko näyttää et on miestä tarpeeksi.

Sit yks pohdiskelma vielä. Nimittäin ammatti. Alkaa olla jo vuosia vierinyt lukiosta. Toivottavasti mä en ikääni paina tuol kiven ja verkkoaitojen sisällä vaan lähen pikku perhosena sinne unelmia kohti. Noh sitä kai ne kaikki siel miettii. Lamaantunut laama jatkaa kahvipöytäkeskusteluista nauttimista vielä rahakkaan tovin ja palataan sitten tähän unelma-bisnekseen.

Kiitos hei ja kaverit, jotka sellasiksi ittensä tuntee pidetään yhteyttä.

Tein ittelleni sivun livejournal.com iin. Se on samanlainen blogi ku facebook ja tää, mut paljon monipuolisempi. Vois kirjottaa englanninkielistä päivistä sinne ni pysyis kielitaito yllä. Mutta ennen sitä taijan runoilla tänne vähän idän matkastani.

Junalla on ollu mukava körötellä tai hurjastella. Kroatian rautatiet kulkee suurimmaks osaks vuorten rinteillä ja meno olikin melko mutkaista. Tuntu hassulta ku juna kääntyili kovaa vauhtia vuorten rinteillä. Melkeen ku ois vuoristoradassa ollu. No ei ihan, mut tosi erilaiselta tuntu ku Suomen junan suoraviivainen "voi vaikka seistä käsillään käytävällä"-tasainen matkustelu. Unkarin ikkunasta näkyy auringonkukkapeltoja. Mun junassa oli kuuden hengen istumahytit. Alun puolen matkaa taitin viinalle tuoksahtavan, mutta oikein mukavan Kroaattimiehen kaa. Yhteistä kieltä ei ollu, mutta juttu luisti. Sitten tuli Unkarilainen hautajaisseurue. Olin väsyny valvottuani edellisen yön ja en jaksanu kommunikoida, mutta seurueen toihuilua oli mukavaa seurata. Unkarilaiset on niin samanlaisia ku suomalaiset, vaik jollain tapaa helpommin lähestyttäviä. Pojat antaa aina poskisuudelman tavatessaan uusia tai vanhoja kaverityttöjään. Vaunukavereistani löytyi björkbodan mummia, ukin veljeä ja jennimummia. Oli hauska seurata niitten rupattelua.

Aluksi kun lähti matkaan tuntu et olikohan tää yksinmatkustaminen sittenkään parempi ku kaksin. Täytyy nähä niin paljon vaivaa, jos haluaa seuraa. Sitten vaan miettii itsekseen puiston penkillä lounasta syödessä ja sudokua täyttäessä et hei mulla on kivaa. Oikeesti on aika orpo olo. Pikkuhiljaa rohkaistuu menee juttusille muitten reppureissaajien ja paikallistenkin kaa ja löytää ittensä kahvittelemasta jonkun satunnaisen kaa. Kerran kansallispuiston vesiputousten seasta seikkailemasta uusien kavereiden kaa. Istumasta iltanuotiolla saksalaisten pianonopettajien tytön ja englantilaisen äidinkielen opettajan pojan, joka melko hyvin osaa hillitä pölkkyenglantia puhuvien tyttöjen armottomomilta tuntuvien kielioppivirheiden korjailun halunsa kanssa. Välikommenttina pitää sanoo et tuntuu ihanalta kirjottaa suomee ku voi leikitellä sanoilla. Löysinpäs itseni liftaamastakin Kroatian yössä. Espanjalaisella hippipakuvaljakolla oli ollu muutama vuos takaperin vieraana suomalainen nuori mies. Hän oli tarjonnu uusille ystävilleen salmaripaukut ja opettanut oikeaoppista pyhien sanojen Vittu-PERKELE-Saatana lausuntaa. Kuski ei meinnnu pysyä penkillänsä tarinaa kertoessaan. Iteki repes meikäläisten kansanperinteen huvittavuuteen.

Kävin kattomassa ystävääni Tomia Kroatian rannikolla. Uitiin. Tai no ainoon kerran ku tää yks pukkas mut kaikki vaatteet päällä veteen. Tomi oli Dj:nä paikallisella rantaklubilla. Kuulostaa paratiisilta. Olihan tuolla mukavaa. Ilmasta ruokaa, juomaa, asumista. Tykkäännen enemmän kuitenkin seikkailulomailusta. Aika käy välillä pitkäksi ku vaan löhöilee. Tulee turhautunu olo.

Parin viikon päästä matkustan takaisin kotiin. On jo ikävä teitä kaverit ja perhe!

rakkaudella Raakel

Meillä on ollu viimeisen kuukauden aikana miran kanssa joka vkl hyvät pileet. Ensin oli normaalit pileet. Viime vkl naamiaiset ja tänä viikonloppuna viinaa ja täytekakkua sekä rummutus ja juomapelejä. Oih mira. Meillä on niiiin hyvät pileet. Kiitoksia kaikille mukana olleille. Let's dance!

Olen täällä taas. Suomessa kylmässä kalistelemassa. Perun äiti maa jäi pyörittämään papujen peppuja ilman Rakelitaa noin viikko sitten. Olo on energinen ainakin muiden silmissä. No on se. Toivottavasti saamani ilo tarttuu täällä ja en ala synkistelemään masentavia ja epätoivoisia talven kunniaksi.

Riksoja oli incojen maassa joka puolella. Se tuntui olevan paikallisten harrastus tuunata mopedeitaan. Tuli vastaan lohikäärmeitä, rastafareja, cheguevaroja, bling blingejä, jalkapalloja, sambachiquitoja (chiquita on nuori neito) ja muita mukavia koristeita. Haluan oman riksan. Joku kaveri oli nähny Helsingissä riksan. Sellanen ois helppo tehä iteki. Ostaa käytetyn pappa tunkan ja tuunaa siihen boksin perälle. Sitten vois kesällä kierrellä suomea ja kuskailla ihmisiä omalla innostusta herättävällä ilmestyksellään.

Peru jaetaan kolmeen erilaiseen ympäristöön ja samalla kulttuuriin: sademetsään, vuoristoon ja rannikkoon. Rannikolla oli lunkia kylpeä sopivasti pauhaavissa aalloissa ja ottaa aurinkoa. En käyny kolmen viikon matkalla ku kaks kertaa suihkussa, mutta olo ei ollu milloinkaan likanen. Ilman kosteus oli 96 % ni hikeä ei juuri noussu pintaan. Meren aallot desinfioi ja huuhteli huolella. Iltaisin istuttiin Josen (mun isän kaverin, jonka luona majailtiin) kavereiden tykönä tanssaamassa ja cervezaa (kalja) nautistelemassa.

Ruokakulttuuri oli hyvin erilainen ku olin kuvitellu. Olin varautunu salsaan, tortilloihin, maissilastuihin ja tulisiin juttuihin. Niitä syyvään kuitenkin lähinnä meksikossa. Perun ruokakulttuuri oli varsin terveellinen. Chiliä, limettiä, maissia ja riisiä syötiin samanlailla ku meillä perunaa ja makkaraa. Söin limettimarinoitua kalaa, joka madventuresin seikkailuoppaassa oltiin rankattu maailman makuelämyksien top 10:neen. Ruoka ostettiin aamupäivällä ulkoilma intiaanitorilta ja kypsennettiin josella siitä päivällinen. Kerran ostettiin kokonainen pieni hai ja mummo fileeras sen meijän silmien eessä kätevästi palasiks. Erikoisin ruoka oli marsupaisti ja maissimuhennos. Marsuja myytiin elävinä torilla verkkosäkeissä. Se oli juhlaruokaa. Maistui perinteisesti kanalle niinkuin sammakko ja ihminenkin kuulemma. Nahka oli tosi sitkee ku ne pinkoo siel freeshissä vuoristossa. Andien ilman takia ne oli myös puhtaimpii paikallisista elukoista. Kanaa ei suositeltu syötävän, ku ne eli tarhoissa ja söi kaikkee moskaa ja paskaa. Syötiin kuiteski. Ensi kerralla aion seikkailla amazoniassa ja syödä krokotiilia.

Rannalla oli ihana pulikoida isoissa aalloissa. Miehet oli hurmaavia. Enemmän kuitenkin pidin vuoristosta. Ilma oli siellä ohutta ja oltiin kirjaimellisesti pilvessä. Olo oli huvittunut ohuissa heliumhöyryissä ja eteneminen raskasta, mutta raikkaampaa ku rannikolla. Kokalehtiä ei näkynyt, enkä tiä oisinko nautiskellukaan. Paikallisilla oli kesäloma ja oli karnevaaliaika. Samanlailla kittasivat kaljaa kylillä ku me suomalaiset keskikesän shamanistisen juhlan aikaan. Päivisin katteltiin karnevaalilavoja. Pienoismalleja Rio de Janeiron versioista. Prinsessoja ja riehuvaa juhlakansaa. Vettä lensi joka puolella. Bussissa istuessamme lensi sankollinen vettä ikkunasta sisään. Olipahan aikaa tuuletella bussimatkalla 2800 metristä alas serpentiiniliukumäkeä pitkin.

Palatessani Etelä-Amerikkaan osaan paremmin espanjaa ku nyt ja meen Brasiliaan. Ah. Siellä on auringonkukkia ja mustia hurmaavia kiharoita.

yo vamos. tsau amigos!

olen maailman laidalla. ennenvanhaan tata maata ei ollut eurooppalaisille olemassa. sitten eras espanjaano purjehti tanne vahingossa laivallaan. intiaan piti menna, mutta merituuli puhalsikin kovaa ja korkealta ja tultiin tanne. pannukakku oli kaannetty. paikalliset naytti pelottavilta. niista sai siis hyvia koristeita seinalle. niin villi-ihmisia pystyi paremmin vahtimaan ettei ne hyokanny kimppuun.


olen inkojen maassa. 2800 metria merenpinnasta. cahamarka-nimisessa vuoristokaupungissa. chillaan. ilma on ohutta ja vasyttaa. mikas siina. tulee nukuttua nokian univelat pois.

iloinen matka ollut. kohta palataan pacasmayoon. rannikkokaupunkiin. meen uimaan.

buenos noches!

amore rakelita

tänään satoi lunta ja mun ja miran oveen oli ilmestyny
meijän sukunimet. hehe. nyt me ollaan isoja. mä meen
koht peruun, jee.

heippa

Luin tänään kirjastossa
silmissäni sanoja
sekoitellen turkistalous-
ja animalia lehdistä.
Molemmista löytyi
artikkeli turkistarhauksen
ympäristöpäästöistä,
toinen kannusti
kasvattajia
ympäristöystävällisiin
hoitomenetelmiin ja toinen
myös. Turkistalouslehdessä
oli myös tarkemmat kuvat
häkeistä. Lukeekohan
animalialaiset
turkistarhaajaa ja
toisinpäin ihan vaan
puhtaassa vakoilumielessä.
Noh, minä ainakin.

hmm nokian teksti oli mukavaa luettavaa. se love is an important word. kieltämättä nokialla kesä kului rattoisasti. se on hyvä työpaikka. paras ikinä vaik siel välil vituttaaki ku on niin monenlaista naamaa ja kaikista ei tykkää. mutta kuitenkin. ihanaa ku saa puhua englantia niin paljon ja saanu uusia kavereita ja kahviki ilmasta. elämä on seikkailullisempaa, kun on vuorotyössä. on pää välil sekasi pelkästä nukkumattomuudesta. nokian yöelämä on kiivas. parempi ku turun. no joo ei nyt sentään liiotella.

mä oon nyt kelannu sitä irlantiin lähtöä koko kesän. se jännittää ja samalla täpinöi tämä pää. oon aatellu siirtää lähtöä joulun alle. joulutammikuus jos lähtis. ehtis pesämunaa nokialta kerätä.

kiitos kaverini armaat ja perheeni pieni, että olette olemassa. good to know you guyes :D

rakkaudella raakeli

pitkästä aikaa. täällä on KIVAA