Täällä kaikuu!
- HALOO...LOO...OO..OO..oo..o?
Kukaan ei vastannut huutooni. Emmin hetken, hylätyn mielisairaalan aukinaisen oven läpi avautui pimeä näkymä. Halkeillut maali roikkui seiniltä ja eroosion kuluttamat seinät olivat alkaneet jo murista lattialle.
- HALOOOO...OOO...OO...OO..oo..o?
Ei vieläkään vastausta, taasko minua oli huiputettu? Ovesta rikottu lukko kertoi kuitenkin muuta, joku oli ainakin käynyt täällä. Ehkä hän oli toisessa kerroksessa eikä kuullut huhuilujani?
- ...voi vittu... ...HALOOOOOOO VASTAA NYT SAATANA... TANA... ANA... ANA... NA... na...a!
Täytyisi huomauttaa hänelle että en pidä kepposista, elleivät ne kohdistu johonkin toiseen kun itseeni. Astuin ovesta sisään, edessäni avautui suuri huone jonka yhdellä sivulla oli vastaanotto lasi-ikkunoineen. Syksy teki jo tuloaan ja vähäisistä ikkunoista hohki auringonlaskun keltaista valoa. Olisi pitänyt ottaa taskulamppu mukaan, tuskin näin vanhassa rakennuksessa sähköjä olisi. Kävelin kuitenkin toiveikkaana vuosien kellastaman valokatkaisijan luokse ja painoin sitä. Toiveeni haihtuivat saman tien. Aulassa oli vain kolme ovea, ulko-ovi josta juuri olin tullut, vastaanoton ikkunan vieressä oli suljettu ovi. Ainoa jäljelle jäänyt ovi olikin sitten avonainen, se johti pitkään käytävään jonka seinillä oli tasaisin välein ovia.
Aikaisemmin päivällä olin päättänyt etten jäisi tänne turhia tupeksimaan. Astuin käytävään ja imaisin keuhkot täyteen tunkkaista ilmaa joka oli sakeana pölystä. Muutamat ovet käytävän varrella olivat auki ja niistä leijui käytävään hieman valoa. Mielisairaillakin oli siis olleet ainakin jonkinlaiset ikkunat josta maailman menoa ihmetellä. Vierelläni avautui rappukäytävä ja kurkkasin sinne. Rakennuksessa oli ilmeisesti kellari sillä erotin pimeässä kuinka rautainen kaide syöksyi alaspäin pimeyteen. Lähdin varovaisesti tunnustelemaan rappuja, onneksi olin menossa ylöspäin joten voisin tarpeentullen kontata.
Mikseiköhän hän ollut minua ulko-ovella vastassa? Tai no, hänhän oli sanonut että tavataan torstaina mielisairaalassa eikä mielisairaalalla. Toivottavasti löytäisin hänet ylhäältä, pelkkä tieto siitä että rakennuksessa oli kellari oli saanut ihoni kananlihalle. Mieleen tulvi lapsuuden tarinoita kellareissa lymyilevistä kauhuista. Pitikin aina hakeutua itseäni hurjempaan seuraan, hän luultavasti nautti tiedosta että sydämeni takoisi rintakehääni kuin pakokauhun vallassa.
Rappukäytävässä ei ollut lainkaan ikkunoita joten kavuttuani muutaman portaan päätin käydä kontilleni ennen kuin kompastelisin itseni pimeässä kumoon. Kylmät betoniportaat olivat pölyn ja lian peitossa. Kavutessani ylös kämmeniini tarttui pieniä betonin mureita ja hiekkaa joita pyyhin farkkuihini. Edessäpäin näkyi ovi, erotin sen pimeässä sillä se oli kullanvärisen valon reunustama. Katsahdin ylöspäin ja havaitsin että ylemmässä kerroksessa seiniltä heijastui himmeästi valoa, olisikohan siellä aukinainen ovi? Jatkoin ylöspäin konttaamista, tullessani kolmatta kerrosta edeltävälle tasangolle valoa oli kuitenkin riittävästi jo kävelyyn. Ovi oli kuin olikin auki, onneksi olin tullut ajoissa, valoa olisi yöllä ollut huomattavasti vähemmän.
Aikasemmin portaita noustessani oli mieleeni noussut epäily siitä, että hän olisi käynyt kiusallaan aukaisemassa oven kolmanteen kerrokseen jotta menisin sinne. Hän ei saisi olla kellarissa, sinne en kyllä varmasti menisi.
Kolmannessa kerroksessa oli käytävä ulkoseinällä. Ikkunoista näkyi ulos laitoksen rehottavalle pihamaalle. Aurinko oli jo melkein laskenut ja taivaanranta hohki punaisena, valoa riittäisi vielä pari tuntia. Täällä oli portaikon oven lisäksi vain neljä muuta ovea joista kaksi oli auki. Lähdin kulkemaan käytävän päässä sijaitsevaa aukinaista ovea kohti. Ohittaessani toisen samanlaisen oven loin katseen pienestä luukusta sinne sisälle. Huoneen seinää ja lattiaa peittivät nyt jo ruskehtuneet pehmusteet. Huoneseen tihkui valoa kattoikkunasta. Päästyäni käytävän päähän pysähdyin ennen oviaukkoa.
Huoneen pehmusteet olivat melkein valkoiset, huone oli luultavasti laitettu viime vuonna siinä toivossa kuntoon ettei laitoista lakkautettaisi. Astuin sisään huoneeseen ja katsoin ympärilleni. Ei ketään. Samalla hetkellä tunsin kuinka takaani kädet kävivät kiinni hartioihini ja paiskasivat minut pehmeälle lattialle. En ollut ehtinyt edes ymmärtää mitä oli tapahtunut kun hän oli jo selässäni. Tunsin hänen huohottavan hengityksensä nyt niskassani. Hän alkoi suudella intohimoisesti kaulaani, huulilla jotka tiesin tulenpunaisiksi.