IRC-Galleria

***** Alkumatka *****

Tunsin lämpimän ja hyvän olon. Musta tuntui kuin olisin ollut keinuvassa lautassa. Hiljalleen liplattavilla aalloilla keinuminen alkoi muuttua leijuvaksi tunteeksi, mutta ei kovin vahvasti vielä tässä vaiheessa.

Laitoin silmät kiinni ja näin sinisiä pisteitä, joita totesin näkeväni itse asiassa aina silmät kiinni. Nyt vaan kiinnitin niihin enemmän huomiota. Hiljalleen pisteisiin tuli lisää väriä, ne alkoivat väreillä ja aaltoilla. Näin sellaista "raitaista lumisadetta" kuin telkkarissa, jonka kanavat eivät kunnolla toimi. Sitten raidat alkoivat venyä ja vanua ja väreillä, ajatukset alkoivat venyä ja vanua ja väreillä. Välillä musta tuntui, että luomieni alalaidasta oli nousemassa jotain valoisaa näkökenttääni, mutta se katosi kun avasin ja suljin silmäni.

Pisteitä silmäluomieni tummuutta vasten. Värikkäitä pisteitä.
Ne muodostivat erilaisia kuvioita, ihmisiä, olentoja, puita, henkiä. Muistan kolmiulotteiset, hyvin neutraalin näköiset naisen kasvot jotka pyörähtivät näkökentässäni. Kasvojen jälkeen pisteet muodostivat portin ja kuljin siitä sisään.

Tässä vaiheessa tunsin pahoinvoinnin lisääntyvän ja nousevan kurkkuuni. Kysyin Olijalta kauanko aikaa oli mennyt mimosan juomisesta, ja hän vastasi, että 15 minuuttia. Kysyin, voinko jo oksentaa ja hän sanoi että oksennus tulee sitten kun on sen aika. Hetken päästä otin ämpärin eteeni ja olin varma että nyt tulee purga, mutta en saanut mitään ulos. Haukoin hetken henkeäni ja paha olo tuntui laantuvan, menin takaisin makuulle.

Nyt musiikki tuntui muodostavan verkkoja ympärilleni. Pienet äänet jäivät häiritsevästi kaikumaan, sillä kuuloni oli super tarkka. Avasin silmäni ja näin kuinka musiikki tärisytti koko ulkopuolista maailmaa ja hetkeksi hätäännyin. Olin jo sanomassa Olijalle, että vaihtaisi kappaletta, mutta päätin hyväksyä asian. Päätin tunnustella sitä.

***** Seuraava taso *****

Vasemmalla näin naisen kasvot (yritin piirtää niitä myöhemmin, lisään kohta kuvan). Nainen näytti tyyneltä ja rauhalliselta ja viisaalta ja hänellä oli intialaismaiset kasvot, mutta tunsin, että se oli vain hänen yksi olomuotonsa. Käännyin katsomaan naista ja hän suuteli minua, jonka jälkeen lipui pois.

Tunsin leijuvani, mutta en tavallaan enää ollut sidottuna kehooni. Tuntui että olisin ollut hiukan kehoni yläpuolella. Musta tuntui että henkimaailma virtasi jotenkin lattianrajassa siinä missä makasin ja mietin, lähtisinkö pois henkimaailmasta jos nousisin ylös. Tajusin kuitenkin hetken päästä, että olimme toisessa kerroksessa, eli ajatus maantasolla - n. 50 senttiä maantasosta virtaavasta henkimaailmasta oli absurdi.

Pyörin.
Pyörin henkien virrassa. Olin itsekin yksi noista hengistä, tunsin että tässä maailmassa olin ollut ennen kun asetuin Veera-nimisen olennon kehoon. Mietin minuutta. Minä minä minä minä minä minä. Kaikki ajatukseni jäivät kaikumaan ja feidautuivat. Pyörimiseni oli spiraalimaista, näin paljon asioita mutta pyöriessäni ne katosivat näkökentästäni ja pyörähtäessäni taas samaan suuntaan, olinkin ylempänä virrassa enkä enää nähnyt samaa.

Näin välillä kauniita asioita. Välillä näin verisiä ruumiita, näin sisäelimiä, irtonaisia käsiä, suolenpätkiä. Näin paskaa, kusta, mätää, saastaa. Näin kukkia ja mehiläisiä, perhosia ja keijukaisia.

Mitä ikinä tapahtuukin,
älä katso taaksesi.

En katsonut.
Tunsin, että kaikki oli niin kuin pitikin.

Mitään ei tarvitse muuttaa;
ei ulkopuolisessa maailmassa,
eikä sisäpuolisessa maailmassa.

Ajatuksiini tuli kaikenlaista. "Psykoosi. Ei, ei ei ei, en halua ajatella psykoosia nyt", mutta henki laski kätensä päälleni rauhoittavasti ja irrotti tuon sanan ajatuksistani taas. Henki piteli sitä käsissään ja näytti sitä minulle. Psykoosi. Nyt me tarkastelemme psykoosia. Miltä psykoosi tuntuu? Ja psykoosi tuntui ihan okeilta. Minua ei pelottanut, sillä oli okei, vaikka menisin psykoosiin.

Tarkastelimme psykoosia toisesta näkökulmasta: WRYA haluaa jonain päivänä tulla psykologiksi, jotta voisi auttaa ihmisiä jotka ovat psykoosissa.
WRYA. Tunsin kuinka henki irrotti nimeni ajatuksistani ja piteli sitä käsissään.

WRYA on hyväntahtoinen voima.

Kaikki feidautui taas. Tunsin kehossani armottoman kusihädän, vaikka olin hetki sitten jo käynyt vessassa. Nousin vaivalloisesti ylös ja hoipertelin vessaan. Kaikki liike näytti nykivältä ja jätti nykiviä jälkikuvia, ei sellaisia pehmeitä ja tasaisia tracereita kuin muissa deeleissä. Vessassa tunsin pahan olon nousevan taas kurkkuuni, mutta en halunnut oksentaa vessanpönttöön, sillä olin pessyt ämpärin oksentamista varten. Jokin todella painostava ääni sanoi ensin, että "SUN TÄYTYY OKSENTAA TÄHÄN" mutta sanoin ajatuksissani sille takaisin, että haluan oksentaa ämpäriin. Siispä ryntäsin nopeasti vessasta takaisin ja oksensin ämpäriin. Oksennus maistui kitkerälle ja sitä meni nenääni. Olija antoi minulle paperia ja pyyhin nenäni.

Join vähän vettä ja menin takaisin makuulle. Tässä vaiheessa mimosan juomisesta oli kulunut n. 45 minuuttia.

***** Purgan jälkeen *****

Kuuntelin Olijan rauhoittavaa hyminää. Mieleni teki myös hymistä, mutta se tuntui häpeälliseltä, enkä oikein uskaltanut. Henget kuitenkin sanoivat, että se on ihan okei. Ja minä hymisin. Pitkiä yksisointuisia ääniä. hyyyyyymmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmm....... hyyyyymmmmmmmmmmmm...... hyyyyhmmmmmmmmmmmmmmm..........

Ajatuspuheeni venyi, kaikui, feidautui. Mietin sanoja. Sanojajaaja. Sanananananaana. Ajatuspuheeni muuttui nenä-ääneksi. Snyanyanyanyanyanyanyanaaaaa....

Feidaus.

Olijalla oli tapana välillä leikitellä sanoilla ja äänteillä. Minusta tuntui että ymmärsin tuota tapaa nyt paremmin henkien kujeillessa ajatuspuheellani. Mietin, miltä Olijasta tuntui olla läsnä. Raotin silmiäni ja näin hänet istumassa risti-istunnassa, selkä suorana. Hänen hahmonsa piirtyi silhuettina ikkunaa vasten. Suljin silmäni ja hetkeksi näin hänen päänsä sisään. Olin Olija.

Olijan pään sisällä oleminen tuntui melko samalta kuin omankin pääni sisällä oleminen. Meissä oli sama ihmisyys, mutta hänen kokemusmaailmansa oli hieman erilainen. Ei kovin radikaalisti, mutta hieman. Eniten muistoihini painui tuon kokemus mieheydestä. Palasin takaisin yläilmoihin.

Pyysin jossain vaiheessa paperia ja kynää voidakseni tehdä muistiinpanoja, sillä pelkäsin unohtavani asiat kun ne feidautuivat niin nopeasti pois. Kirjoittelinkin jotain ylös.

Musiikin pienet äänet tuntuivat taas hiukan häiritseviltä ja valuivat ympärilläni. Fiilistelin niitä. Näin taas naisen kasvojen vilahtavan nopeasti vasemmassa silmäkulmassani, ja nyt hän silitti kehoani ja pysähtyi aina kädellään jonkin aistivan osani kohdalle; korvat, suu, nenä, silmät. Kävimme yhdessä läpi aistejani.

Kuuloaistiani.
Miltä kuulostaa musiikki ympärilläni.
Miltä kuulostaa linnunlaulu metsässä.
Miltä kuulostaa Olijan hyminä.

Makuaistiani.
Miltä maistuu oksennus suussani.
Miltä maistuu suklaajäätelö kesällä.
Miltä maistuu hunaja.

Hajuaistiani.
Miltä tuoksuu palava suitsuke.
Miltä tuoksuu sitruuna.
Miltä tuoksuu raitis ilma.

Näköaistiani.
Miltä näyttää värikkyys.
Miltä näyttää pimeys.
Miltä näyttää valo.

Ja miltä tämä kaikki tuntuu.

Henki otti silmät ulos päästäni. Hän pyöritteli niitä käsissään ja puhalsi niihin näön voimia ja laittoi ne takaisin.

Leijailin jälleen spiraalissa muiden henkien kanssa. Tiesin, että palaisin tänne kuolemani jälkeen ja kuolema tuntui hyvältä. Minulla oli kaikki rauha maailmassa, kaikki mitä piti olla. Olin vain osa alati muuttuvaa virtausta.

Virtausta.

Itkin.

Olin niin kiitollinen.

Näin taas naisen edessäni. Mieleni teki rakastella hänen kanssaan, ja hän oli myöntyväinen. Kietouduimme yhteen ja koskettelimme toisiamme.

*****Hetkellinen paluu*****

Tunsin putoavani asteittain takaisin kehooni.
Kehoni tuntui raskaalta.
Hengittäminen tuntui raskaalta.
Raotin silmiäni.
Niistin nenäni. Räkää tuntui puskevan ulos kuin olisin ollut kovinkin kipeä. Tuntui etten saanut kunnolla happea ja mietin, saattoiko tämä johtua aamulla vahingossa syömästäni suklaapalasta. Totesin kuitenkin, ettei sillä niin väliä; enää ei ollut paluuta. Taakse oli turha katsoa.

Kehoon palaaminen tuntui epämiellyttävältä. Juttelin jotain Olijan kanssa. Hän kysyi jäikö vajariksi ja sanoin, että olisin kyllä tavallaan voinut käydä syvemmälläkin, mutta kokemus ei kuitenkaan tuntunut vajaalta. Sanoin, etten haluaisi palata. Tavallinen maailma tuntui kovalta ja muoviselta.

Koska minun oli vaikea hengittää ja olin todella tukossa, vilkaisimme vielä netistä voiko antihistamiinia ottaa maoi:n kanssa. Joillain antihistamiineilla näytti kuitenkin olevan haittavaikutuksia maoi:n kanssa joten päätimme, että parempi olla ottamatta riskiä. Oloni ei tuntunut kuitenkaan hengenvaaralliselta ja sanoin hengityksen raskauden voivan johtua myös siitä, että kehoon palaaminen tuntui vaikealta.

Huomasin tekeväni kehollani sellaista jännää "palvontaliikettä". Istuin siis risti-istunnassa ja kumarruin eteen niin että pääni kosketti jalkojani, sen jälkeen vedin selkäni suoraksi ja hiukan taakse, kallistin päätäni taakse ja aloin taas työntää selkääni eteenpäin. Toistelin tätä liikettä jonkin aikaa ja se tuntui todella hyvältä. Tein myös hieman samankaltaista liikettä sivuttain.

Kävin taas vessassa. Tässä vaiheessa se ei tuntunut enää kovin vaikealta. Olija alkoi tehdä ruokaa ja kysyin vielä, että voiko huasca tulla useammassa aallossa, kun olin joskus kuullut jotain tällaista. Olija vastasi että kai se voi mutta tuskin yhtä vahvasti. Hetken päästä tunsin kuitenkin olon palaavan ja kerroin että tila iski uudestaan päälle. Menin takaisin makaamaan ja vajosin taas henkimaailmaan.

Heippa \o


(tämä ei ole itsemurhaviesti)

"Vapautuminen aikakausien ajatusvirroista ja ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla. Sekä pelottavassa että meitä nöyryyttävässä määrin pitää paikkansa lause: Ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä."

© Yrjö Kallinen


Mä oon viime aikoina miettinyt; kumpi olis helpompaa... antaa niiden ajatella mun puolesta, vai ajatella ite ja kärsiä seuraukset? Mä en tiedä. Itse ajatteleminen ei oo yhtä vaikeeta, ku eläminen sen kanssa... Sillon on ihan yksin. Lakia ja yhteiskunnan enemmistöä vastaan, yksin.

Onkohan mussa voimia sellaseen elämään?

Minusta tuntuu, että minut ja ihmissuhteeni on kirottu onnistumaan liian hyvin.... niin hyvin, että ne eivät lopulta onnistukaan.

Olen viimeinkin löytänyt sen! Tiedän viimeinkin, mikä on totuus tästä maailmankaikkeudesta! Tiedän viimeinkin, mitä on suurin viisaus!

Haluan kertoa sen myös teille!

Kirjoitan totuuden näiden tähtien väliin:


***************************
















***************************'

Nyt tekin tiedätte sen!

http://www.adressit.com/depenalisaatio


En kannata huumausaineiden laillistamista, enkä halua kannustaa ketään niiden käyttöön. Olen siltikin sitä mieltä, että rangaistus ei paranna narkomaanin ongelmaa. Moni narkomaani ei uskalla hakeutua hoitoon rangaistuksen pelossa.

Ongelmana on myös, että monet masentuneet ja mielenterveysongelmista kärsivät "lääkitsevät" itseään päihteillä. Auttaako heidän ongelmaansa se, että heidän elämäänsä vaikeutetaan entisestään? Työ- ja opiskelupaikan saaminen vaikeutuu huumausainemerkinnän myötä, vaikka tapauksesta olisikin jo aikaa ja merkinnnän saanut olisi lopettanut aineen käytön.

Joku saattaa esimerkiksi menettää työpaikkansa, jolloin hänestä tulee sossupummi ja siinä on taas valtiolle yksi veronmaksaja vähemmän, jolta on vieläpä evätty mahdollisuudet saada enää toistakaan työpaikkaa esim. satunnaisen hampun polttelun takia.

Mitä olen vierestä seurannut, rangaistuksen saaneet yleensä vetävät vaan lisää, sillä rangaistus itsessään jo masentaa.... Mutta rangaistuksen saatuaan heistä tulee vainoharhaisia ja he tuntuvat luulevan että poliisi vaanii joka nurkan takana.

Onko tällainen toiminta oikeudenmukaista ja onko siitä hyötyä kellekään?
Minun mielestäni ei.

Jos olet vähääkään samoilla linjoilla kanssani, pyydän, että allekirjoitat adressin. Olen katsonut päihderiippuvaisten ongelmia paljon vierestä, ja uskon tietäväni mistä puhun. Yhdenkään en ole nähnyt lopettavan rangaistuksen saatuaan, mutta olen sen sijaan nähnyt monen masentuvan entisestään ja sortuvan kenties jopa vahvempiin "nyt kun se merkintä jo kerran on". Suurimpaan osaan ihmisistä rangaistus ei kuitenkaan vaikuta millään tasolla, mutta esim. poliisin kyttäämisen pelossa ei uskalleta ostaa uusia huumeruiskuja apteekista vaan käytetään vanhoja likaisia kaveriporukan kesken jne. tätä tapahtuu joka päivä.

Kiitos niille, jotka lukivat.

Lisää mm. Portugalin käytännöstä "Hoitoa, ei rangaistusta" ja muuta aiheeseen liittyvää:

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/04/portugalissa_huumeiden_dekriminalisointi_saavuttanut_hyvia_tuloksia_672622.html

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/08/eu_haluaa_narkomaaneille_enemman_hoitoa_ja_vahemman_rangaistusta_906495.html

"- On surullista, että ihmiset ottavat kantaa - mihin heillä on kyllä täysi oikeus - ennen kuin perehtyvät siihen, mistä tässä on oikein kysymys. En halua liikkua liikenteessä, jossa tulee vastaan semmoisilla mömmöillä kyyditettyjä ihmisiä. En katso, että ihmisillä on oikeus tehdä ihan mitä tahansa typeryyksiä, Sarvanti täsmentää.

Sarvanti, sinulle sananen: Katso peiliin. Älä ota kantaa asioihin, ennen kun perehdyt siihen, mistä oikeasti on kysymys. Alkoholi on nykyisten tutkimusten mukaan yksi vahvimmista huumausaineista. Mimmoisilla mömmöillä kyyditetyt ihmiset sitten ovat pahempia? Toinen kysymys on; vähentääkö kieltolaki käyttäjien määrää lainkaan? Tutkimusten mukaan ei. Minä en tiedä, haluanko asua maassa, jonka sosiaalineuvos antaa noinkin epäpäteviä ja perusteettomia lausuntoja. Hävettää oikein.

Seuraava harjoitus ei ole minun kirjoittamani. Lisäsin sen blogiini, sillä halusin jakaa sen erityisesti erään minulle tärkeän ihmisen kanssa, ja toivon, että se auttaa häntä. Ehkä se auttaa jotain muutakin, ehkä se ei auta ketään. Mutta lisään sen kuitenkin.


"Vakaana kuin ylväs vuori

Mountain - exercise
by Zinn-Kabat
Suom. Juhani Laakso (2004)

Jos Sinulle on nyt mahdollista
ota mukava asento tuolillasi
sellainen asento, jossa voit levätä hiljaa
mieluummin liikkumattomassa asennossa
kymmenen minuutin ajan.

Tunnet kosketuksen tuolin istuinosaan
niin että se muodostaa turvallisen pohjan
jonka päällä lepäät, ja
josta muu ruumiisi voi kohota jäykkänä
Alaselkä, ristiselkä, yläaselkä ja kaula
muodostavat yhtenäisen linjan

Olkapäät putoavat alaspäin rentoina

Kätesi lepäävät rentoina
molemmilla puolilla kylkiäsi
ja käsivarret sylissäsi tai reisiesi päällä.

Ja kun tunnet itsesi ja olosi mukavaksi
antaen silmiesi sulkeutua kevyesti -
kiinnittäen tarkkaavuutesi hengitykseen -
tunnet jokaisen sisään hengityksen ja
uloshengityksen,
vain tarkkaillen omaa hengitystäsi,
pyrkimättä muuttamaan tai säätelemään
sitä millään tavalla,
antaen koko ruumiisi olla hiljaa
paikoillaan

Istuessasi näin tunnet asentosi ja itsesi
arvokkaaksi, vapautuneeksi, kokonaiseksi
- juuri tällä hetkellä

Koko olemuksesi heijastaa
tätä eheää kokonaisuutta

Ja pysytellen tässä tilassa
kuvittele mielesi silmin
niin hyvin kuin se on nyt mahdollista
korkea vuori,
kaunein vuori
jonka olet joskus nähnyt
tai pystyt kuvittelemaan.

Annat tämän kuvan viipyä mielessäsi
antaen sen tulla vähitellen lähemmäksi
ja tarkemman huomiosi kohteeksi

Ja tarkastelet sen kokoa ja muotoa
taivaisiin kohoavaa terävää kärkeä,
sen jyrkkiä tai loivia rinteitä.

Kuinka vakaa, paikoillaan pysyvä,
kuinka kaunis se on katsella
kaukaa ja läheltä.

Ehkäpä Sinun vuoresi huipulla on
hieman lunta
ja alempana näkyy kasvustoa,
puita ja pensaita.
Ehkäpä siellä huipulla on yksi terävä
kärki ja useita matalampia kärkiä tai
tasanteita.

Olipa sen muoto mikä tahansa
istuessasi ja kuvitellessasi tätä vuorta
voit tarkkailla sen kaikkia yksityiskohtia,
tunnistaen kaikki sen ominaisuudet

Ja kun tunnet itsesi valmiiksi
voit nähdä vuoren siirtyvän omaan
ruumiiseesi
niin että sinun kehosi
joka istuu tässä
ja mielesi silmissä siintävä vuori
tulevat yhdeksi.

Istuessasi tässä
jaat vuoren massiivisen koon,
hiljaisuuden ja arvokkuuden

Sinä tulet vuoreksi.

Vuoreksi, joka on tukevasti kiinni
maaperässä
kuten jalkasi ovat vahvasti kiinni
alustaansa vasten.

Sinun pääsi on vuoren terävä huippu,
jota koko kehosi tukee
Olkapääsi ja käsivartesi ovat
vuoren rinteitä,
lantiosi ja jalkasi ovat sen tukeva perusta,
joka on maadotettuna tuoliin ja lattiaan.

Tuntiessasi lantiossasi ja selkärangassa
vuoren jyrkän kohoamisen
jokaisen hengityksen aikana -
istuessasi vakaasti -
Sinusta tulee yhä enemmän hengittävä vuori.

Olet täydellisesti se, joka olet,
ajatusten ja sanojen tuolla puolen.

Keskittynyt, paikoilleen asettunut ja
juurtunut.

Istuessasi näin
tietoisena siitä että aurinko pilkistää
pilvien raosta,
valo ja varjot vaihtelevat hetkestä toiseen,
vuoren seinämien hiljaisuudessa.

Päivä muuttuu yöksi ja yö päiväksi.
Tähdet, kuu ja aurinko loistavat
vuorollaan vuoren ympärillä.
Vuoren pysyessä vakaasti paikoillaan,
tuntien hetki hetkeltä kaikki muutokset
se pysyy kuitenkin kaiken aikaa samana.

Kun vuodenajat vaihtuvat
ja säätila vaihtelee hetkestä toiseen,
päivä päivältä
jäljelle jää vain rauhallisuus,
rauhallisuus, joka väistää kaikki nämä
muutokset.

Kesällä ei vuorella ole lunta
kuin sen korkeimmalla kohdalla
Syksyllä sen rinteillä on miljoonia
kirkkaita värejä
Talvella vuori on kääriytynyt valkoiseen
lumeen ja jääkuoreen
Jokaisena vuodenaikana paksu pilvipeite
verhoaa sen huiput ja rinteet
sumu, pisaroiva sade.

Ihmiset tulevat ja ihailevat kuinka kaunis
vuori onkaan
Se ei häiritse vuorta mitenkään
sen keskittyessä omaan keskeiseen
itseensä.

Pilvet tulevat ja
pilvet haihtuvat.
Vierailijat tulevat ja vierailijat poistuvat.
Vuoren massiivisuus ja kauneus
ei muutu vähääkään,
pitivätpä ihmiset siitä tai eivät,
olipa säätila mikä tahansa.

Olipa vuori sitten pilvien peittämä,
näkyvissä tai piilossa,
Päivällä tai yöllä
Se lepää paikoillaan
ja on oma itsensä.

Aika ajoin rajut myrskyt raivoavat sen
ympärillä,
lumi ja sade ja tuuli sinkoilevat sen
ympärillä
uskomattomalla voimalla.

Vuori pysyy paikoillaan.

Kevät tulee,
linnut laulavat,
kukat puhkeavat kukkaan,
purot solisevat lumen sulaessa.
Vuori jatkaa vakaata olemassaoloaan,
mikään ei saa sitä liikkumaan
tapahtuipa sen pinnalla mitä tahansa.

***

Ja samalla tavalla me,
jotka istumme ja mietiskelemme,
voimme kokea vuoren
omassa kehossamme.
Saman vakauden ja hiljaisuuden
mitä tahansa tapahtuukaan omassa
elämässämme
sekunnista toiseen,
tunnista toiseen,
vuodesta toiseen.

Elämässämme, mietiskelyssämme
tunnemme joka hetki luonnon pienet ja
suuret muutokset,
mielen yllykkeet.

Tunnemme valoisia ja synkeitä hetkiä
vaistoamme jännitteitä ja myrskyjä
ulkomaailmassa
ja omassa mielessämme ja
ruumiissamme,
siedämme pimeyttä,
siedämme kivuliaisuutta
kuten myös ilon hetkiä.

Ja vaikka kokemuksemme muuttuu -
hetki hetkeltä -
samaistumalla vuoreen
mietiskelyharjoituksen yhteydessä
voimme yhdistää sen voiman ja vakauden
ja liittää sen omaan voimaan ja
vakauteemme.

Sen antama voima tukee sitä voimaa,
joka on kätkettynä meihin.
Ja kääntää jokaisen hetken keskittyneeksi
mielenhallinnaksi.
Se auttaa meitä näkemään kaikki
ajatuksemme ja tunteemme
meitä vaivaavat pakkomielteet,
tunnemyrskymme ja kriisitilanteemme,
koska kaikki mikä vaivaa meitä,
on samaa kuin säätilojen vaihtelu
vuoren ympärillä.
Vaikka koemme sen usein
henkilökohtaisena,
sen ei tarvitse henkilöityä kehenkään.

Meidän ei tarvitse yrittää olla
ajattelematta mitään myrskyjä,
joita kohtaamme
vaan voimme hyväksyä ne,
tuntea ne,
olivatpa ne mitä tahansa,
antaen niiden tulla tietoisuuteemme.
Opimme tuntemaan hiljaisuuden
syvimmällä tavalla
ja meissä asuvan viisauden.

Vuori opettaa meille tämän
ja paljon enemmänkin
jos kuuntelemme sitä.

Jos tunnet jotakin siitä vakaudesta
istuessasi nyt tällä,
on hyödyllistä,
että käytät sitä aika ajoin,
mietiskelysi yhteydessä,
muistuttamaan siitä
mitä merkitsee istua keskittyneenä,
rauhallisena,
- tässä ja nyt -
vapautuneena hiljaisuudessa.

ja voit jatkaa tätä keskittyneisyyden tilaa
vapaasti omassa rauhassasi
niin pitkään kuin haluat
ja palata siihen niin usein
kuin tunnet tarvitsevasi."

Lainaus lyriikoista, joka sopii tämän päivän oivallukseeni aika hyvin.

"Lopulta sen ymmärrän -
Tärkeää on ymmärtää
Ettei mitään tärkeää voi ymmärtää"

Minun totuuteni on se, että en voi tietää sitä. Kai siihen on vaan tyydyttävä.

Eikä ole mitään väliä, tiedänkö sitä vai en. Kuolema korjaa kuitenkin, viisaan ja tyhmän, rikkaan ja köyhän, ruman ja kauniin.

Joskus sitä pohtii niin suuria asioita, että pienet asiat jäävät huomaamatta. Mutta muistaako ihminen, että tässä maailmankaikkeudessä hän on itse erittäin pieni asia? Ne muut pienet asiat ovat ihmiseen nähden hyvinkin suuria. Ne suuremmat asiat ovat suurempia, kuin ihmismieli. Eivät ne mahdu sinne.

Elämästä nauttimiseen ei tarvita kuin elämä.

Sen tajuamiseen voi tosin tarvita enemmän kuin sen, että on elossa. Tietoisuuden.

Se erottaa meidät kasveista ja puista.

Mutta kun tietää omat rajansa, itsestään ja olemassa olostaan voi nauttia, ilman että tarvitsee mitään sen enempää.

Mun mielestä onnellisuus on sellanen juttu, jota moni ihminen etsii asioista, joita niillä ei ole. Sen takia ne ei koskaan löydä sitä.

Onnellisuus on jotain, joka meillä kaikilla jo on. Sen olemassa olon huomaa, kun alkaakin tutkailla sitä, mitä itsellä on sen sijaan, että suuntaisi katseensa siihen, mitä itsellä ei ole.

Kärsimys taas usein tuntuu olevan jotain, mikä syntyy siitä, kun suuntaa katseensa siihen mitä itsellä ei ole. Se on siellä, onni on täällä ;)