toistuvasti
itseluottamattomuuteni kuiskaa luovuta
mutta nyt enemmän opin sitä yliajamaan
ja huomaan löydöksiä:
minä keskellä uskalletuinta toivetta
aivan turhan usein jää ansaittu haltuuttamatta
koska meidät on niin taottu myötää hyljeksimään
mitä tekosyistä,
sinun näytelmästäsihän tässä on kyse
mikä vitun idea on siinä että päättää epäonnistua?
kun hyväksyt tulla järkiisi niin typerä onnistus/epäonnistus-polariteetti kuihtuu väistämättä pois
on ihmeellistä kuinka joku voi määritellä
että mikä tahansa ei olisi ravintoa.