IRC-Galleria

Varottiinko tarpeeksi,
nielisit ylpeytesi,
ja kiertäisit ne ansat, jotka meitä kutsuu.
Mitään ei anneta anteeksi,
todistit kaiken vääräksi.
Nyt huone hiljainen minut piilottaa.

Voisko joku ystävällisesti auttaa miut pois tästä suosta, josta en itse pääse enää ylös? Niitä sanoja ja tekoja ei enää voi antaa anteeksi. Iskä saa mun puolesta ostaa mulle vaikka koko maailman, mutta mä en ikinä voi unohtaa, mitä kuraa se mulle syöttää. Mä oon niin hukassa itteni kanssa tän homman takia. En tiiä enää itekään, mitä teen, miten toimin, tai edes kuka mä olen. Mä en ole viikkoon tienny, mitä mä tunnen. Iloa, tai mitään muutakaan positiivista, mä en ole tuntenu vähään aikaan, mutta kaikki maholliset negatiiviset tunteet kelaa mun aivoissa filmirullaansa pikakelauksella ympäri ja heti, kun tuntuu, että tunnelin päässä vois olla edes vähän valoa, niin koko filmi alkaa alusta ja menee vielä kaks kertaa nopeemmin. En yksinkertasesti ehi tajuta mitä tunnen, kun tulee ja seuraava tunne. Mun tekis niin mieli vaan lopettaa vastaan pyristely ja antaa suon vetää miut kokonaan hiljaseen pimeyteen, mutta joku miussa haluaa vieläki laittaa vastaan. Ehkä se on sitten se että mulla sittenki on tunteet ja välitän joistain ihmisistä ihan liikaa, tai sitten se on vaan kapina ja tahto näyttää iskälle, ettei se saa mua pirstaleiksi.