kööpenhaminan meluisassa ja sotkuisessa yössä
minä havaitsen kaipaavani stimulaatiota,
älyllistä,
emotionaalista,
aistillista,
mieluiten samassa paketissa
ihmisten etäisyys,
pelokas teatteri
masentaa minua
vaikka joskus tahtoisin itsekin
osallistua siihen enemmän
koska se on niin helppoa
useimmiten olen kuitenkin tuntenut kiitollisuutta siitä
että jokin estää minua
katselen primitiivisimpien viettien dominanssia
jonka turtunut tila herättää,
tunnen meitä kohtaan myötätuntoa, ajoittain sääliä
ja yritän jäsentää itselleni vastauksia siihen
minkä oikeastaan tunnen olevan pielessä.
teen tätä yksin ja se jättää
sosiaalisen maljani puolinaiseksi
itsestäänselvä keino täyttää se
olisi olla riittävän sekaisin
riittävän sekaisinolevien seurassa
jolloin pelot taipuisivat kohtaamatta piiloon
se kuitenkin rajoittaisi suuresti kapasiteettia
älylliseen,
emotionaaliseen
ja aistilliseen stimulaatioon
joten olisin yhä puolinainen
tietysti voisin myös tukahduttaa itseni,
keskittyä johonkin muuhun
tai vain tarkkailla meditatiivisesti
mutta se taas veisi pois
rakastamaani inhimillisyyttä -
jotain olennaista katoaisi
siksi täyteläisimmältä vastaukselta
tuntuu hyväksyä pohjaton kaipuu
sekä se
että jalokiviä tulee kohdalle harvoin
eikä niitä siksi tulisi väkisin vaatia
siellä missä eivät oma-aloitteisesti esiinny.
jatkan havainnointia -
kännisiä ihmisiä hankkimassa tyhjää seksiä
tai tyhjiä väittelyitä
joista vain harvoin jää syviä jälkiä
ja jotka vielä harvemmin johtavat johonkin sellaiseen
jonka takana vielä seuraavanakin päivänä
tuntuu mielekkäältä seistä
ehkä olen ajoittain katkera siitä
että näen niin paljon
mutta sitä en todellakaan vaihtaisi pois
sillä se on juuria myöten minussa.
Voisin sanoa hurjalla tanskan kielen taidollani, että matka oli hygge. Sain jopa kysyttyä, että miten se lausutaan. Ja se tyyppi luuli minnuu ruotsalaiseks, se tais sanoa jotain että eer dy svedu, johon mie että no en oo. Ihanku se tekis miusta ruotsalaisen, jos puhun ruotsia muutaman sanan...? No joo, kuitenkin, kyseinen small talk -hetki tapahtui perjantaina, kun olimme Tivolissa, jossa oli ihan hitsin monta tuhatta ihmistä! Nimittäin siellä esiinty semmonen räppäri, L.O.C.. Locci veti ihan siistin keikan. Ois ollu kivvaa osata lauleskella niitä viisuja mukana.
Niinku noista luvuistä näkkyy, lauantaina tuli otettua monta askelta. Se johtunee siitä, että käveltiin hotellilta Pienen merenneidon luo. Sekun ei satu sijaitsemaan ihan ydinkeskustassa. Askelmäärä ois kyllä vielä jättesuurempi jos oltas vielä kävelty takas hotellille. Mutta eipä kävelty, vaan mentiin bussilla. Onneks huomasin että oltiin menossa sillä väärään suuntaan, jolloin ymmärsimme hypätä kyydistä ja vaihtaa bussiin, joka menee oikeeseen suuntaan, jipii.
Sunnuntaina mentiin zoohon ja siellä oli kivvaa! Jääkarhut oli ihania! Ja paviaanit oli ihan huippuja. Ronsut oli kanssa söpöjä. Tosi moni eläin oli söpö. Karhunallet ja kirahvit ja kameli ja pingviinit ja leijonat ja punapanda ja vaikka mikä.
Käytiin matkan aikana myös Ny Carlsberg Glyptotek -museossa, Ripley's Believe It or Not -museossa ja H.C. Andersenin satukadulla, vai mikä lie olikaan. Ja siellä Ripleyssä mie menin semmoseen tuoliin, jossa miun piti asettaa miun käsi silleen että siitä olevinnaan pysty ennustammaan ja se sano että mie oon adorable. Jeeeeeeee!
Se oli hassuu ku ihmiset aina rupes puhumaan meille tanskaa ja jos siitä ei saanu mitään selvää niin ei osannu ekana muuta ku jäätää kunnes pysty sanomaan jotain että I don't understand... Ja joskus kyllä ymmärs ihan hyvin mitä ne sano mutta meni lukkoon ku ei tienny että millä kielellä tähän nyt pittää vastata. Mutta voi vitsi miten hyvin tanskalaiset puhhuu enkkua! Ihailen.
Tässäpä nyt sitten pientä valaistusta matkasta. Ainiin, matkaseurueeseenhan kuului siis lisäkseni Karo ja Riina.