IRC-Galleria

Noinkin naurettavaa paskaa on multa kysytty viime aikoina? Onko mulla auktoriteetti-ongelma? No ei ole, koska en tunnusta auktoriteettejä. Miksi ihmeessä tunnustaisin? Miettikää omaa elämäänne, auktoriteettejä ympärillänne, mitä hyötyä niistä todellisuudessa on?

Auktoriteetit on luotu rajoittamaan elämää ja tekemisiä. En minä tarkoita, että olisin itsepäinen enkä huomioisia ihmisiä ympärilläni, minä vain en näe yhtäkään järkevää syytä tunnustaa auktoriteettejä. Elämänne suurin auktoriteetti tulee aina olemaan vanhempanne, mutta onko se myöskään oikein vanhemman roolissa käyttää asemaansa hyväkseen ohjatakseen lapsensa valintoja, lapset ovat äärimmäisen lojaaleja vanhemmilleen vaikka he eivät sitä tunnustakaan, ja vanhempien mielipide saattaa olla todella suuri este nuoren unelmien toteutumiselle. Vanhempien suhde lapsiin toki on tärkeä, eikä tarkoitukseni ole istuttaa päähänne ajatuksia vanhempien turhuudesta jne, tietenkin vanhempien sanoista kannattaa ottaa oppia, mutta kannattaako niitä noudattaa kuin raamattua? En usko.

Entä muut auktoriteetit? Seuraavaksi lähimmät auktoriteetit elämässänne luultavasti ovat koulunne opettajat/luokanvalvojat ynnä muut. Mielestäni heillä on melko suuri osuus nuorten kasvatuksessa, mutta miksi ihmeessä kouluympäristössä opettajat ovat suuria auktoriteettejä joiden valvontaa pitää kaihtaa ja varoa? Miksi opettajat tunkevat nenänsä nuorten asioihin niin hanakasti? Miksi nuoria ei rohkaista käymään kuraattorin puheilla ongelmistaan? Itse muistan, että meille yläasteella näytettiin missä on kuraattorin kanslia, mutta sainko rohkaisua mennä sinne puhumaan silloin kun kaikki meni päin vittua? En. Ja se kyllä suorastaan vitutti jonkin aikaa, miksi kouluissa on tärkeä palvelu nuorille mutta kyseisen palvelun käyttöä ei opasteta?

Jotten täysin eksyisi aiheesta niin palataan muiden auktoriteettien pariin, viranomainen on ehkä turhimpia ja naurettavimpia auktoriteettejä joita on olemassa. He ovat ihmisiä jotka ovat virkansa puolesta auktoriteettejä, mutta eivät välttämättä oikeasti ymmärrä mistään mitään. Auktoriteetin asemaan pääsy, joka nyt sinällään on jo aika turha asia, tulisi sisältää jonkinlaista yleismaailmallistakin opastusta, kenet näkisin mieluiten auktoriteetteinä? Ne henkilöt löytyvät yhteiskunnan vähemmistöluokista, esim: homoseksuaaleista, pitkäaikaistyöttömistä, toipuvista alkoholisteista -ja huumausaineiden väärinkäyttäjistä, etc, miksi? Koska huolimatta kyseisten ihmisten halveksutuista asioista nämä väestöryhmät yleensä oikeasti ymmärtävät muutakin kuin mitä aistit ympärillä näkevät, ihmisiä jotka miettivät muutakin kuin mitä heille annetaan mietittäväksi.

Mieluiten toki näkisin koko auktoriteetti-ympyröiden katoavan. Onko se muka oikeasti jollekulle hyödyksi, että kitketään oma ajattelu pois ja tyrkytetään ns. "oikeita mielipiteitä" auktoriteettien suunnalta, mielipiteitä joita te ette hyväksy, mutta ette uskalla myöskään kyseenalaistaa vain ja ainoastaan sen vuoksi, että mielipiteen esittäjä on mukamas korkeammassa asemassa kuin te.

Paskan vitun lötinää, kukaan ihminen tässä maailmassa ei ole ketään korkeammassa asemassa, eikä kenelläkään ole oikeutta olla pakotettu auktoriteetti toiselle. Miksi tunnustaisitte ketään ihmistä aukotriteetiksi? Itse en tunnusta, en ketään. On vain ihmisiä joiden mielipiteille annan hieman enemmän painoarvoa kuin toisille, mutta loppuviimein muodostan omat moraaliarvoni, mielipiteeni, ja käsitykseni oikeasta ja väärästä itse. En minä pelkää sanoa niin kutsuttuja auktoriteettejä vastaan, miksi pelkäisin? Mitä he voisivat oikeasti tehdä minulle? Eivät mitään.

Niin kauan kuin kukaan ei pääse tunkeutumaan pääni sisälle, minulle ei kukaan voi tehdä mitään, ihan sama kuinka isoksi auktoriteetiksi kukin itsensä tuntee, olette mielestäni huvittavia. Useimmilla auktoriteetin omaavilla ihmisillä on myös ilmeisesti suuria itsetunto-ongelmia, koska he kokevat itsensä uhatuksi huomatessaan, että minua ei liikuta heidän asemansa millään tapaa, he ovat minulle ihmisiä siinä missä muutkin, ei heissä ole mitään erikoista. Miten voisin ottaa vakavasti ihmistä joka pääsee auktoriteetin asemaan sillä avulla, ettei koskaan kyseenalaista mitään hänelle kerrottua?

Fuck the shit, olkaa vapaita, älkää alistuko auktoriteettien edessä, uskaltakaa olla oma itsenne, nouskaa auktoriteettejä vastaan jos koette heidän sortavan itseänne. Miksi ette nousisi? Miksi kääntäisitte vain toisen poskenne? Koska se on helppoa? No onhan se, mutta päädytte vain inhoamaan itseänne.

Kello on vitusti, väsyttää, en jaksa jäsennellä ajatuksiani paremmin, muotoilen koko paskan joskus uusiksi jos jaksan.

Luin taas pitkästä aikaa Illuminatus! -triologian ja vastaan tuli selkein selitys siitä mitä alempana yritin selittää:

"
It is now theoretically possible to link the human nervous system into a radio network so that, micro-miniaturized receivers being implanted in peopleÂ’s brains, the messages coming out of these radios would be indistinguishable to the subjects from the voice of their own thoughts. One central transmitter, located in the nationÂ’s capital, could broadcast all day long what the authorities wanted the people to believe. The average man on the receiving end of these broadcasts would not even know he was a robot; he would think it was his own voice he was listening to. The average woman could be treated similarly.

It is ironic that people will find such a concept both shocking and frightening. Like Orwell’s 1984, this is not a fantasy of the future but a parable of the present. Every citizen in every authoritarian society already has such a “radio” built into his or her brain. This radio is the little voice that asks, each time a desire is formed, “Is it safe? Will my wife (my husband / my boss / my church / my community) approve? Will people ridicule and mock me? Will the police come and arrest me?” This little voice the Freudians call “The Superego”, which Freud himself vividly characterized as “the ego’s harsh master”. With a more functional approach, Perls, Hefferline and Goodman, in Gestalt Therapy, describe this process as “a set of conditioned verbal habits”.

This set, which is fairly uniform throughout any authoritarian society, determines the actions which will, and will not, occur there. Let us consider humanity a biogram (the basic DNA blueprint of the human organism and its potentials [e.g. instinct, natural desire, and free will]) united with a logogram (this “set of conditioned verbal habits”). The biogram has not changed in several hundred thousand years; the logogram is different in each society. When the logogram reinforces the biogram, we have a libertarian society, such as can still be found among some American Indian tribes. Like Confucianism before it became authoritarian and rigidified, American Indian ethics is based on speaking from the heart and acting from the heart — that is, from the biogram.

No authoritarian society can tolerate this. All authority is based on conditioning men and women to act from the logogram, since the logogram is a set created by those in authority.

Every authoritarian logogram divides society, as it divides the individual, into alienated halves. Those at the bottom suffer what I shall call the burden of nescience. The natural sensory activity of the biogram — what the person sees, hears, smells, tastes, feels, and above all, what the organism as a whole, or as a potential whole, wants — is always irrelevant and immaterial. The authoritarian logogram, not the field of sensed experience, determines what is relevant and material. This is as true of a highly paid advertising copywriter as it is of an engine lathe operator. The person acts, not on personal experience and the evaluations of the nervous system, but on the orders from above. Thus, personal experience and personal judgment being nonoperational, these functions also become less “real.” They exist, if at all, only in that fantasy land which Freud called the Unconscious. Since nobody has found a way to prove that the Freudian Unconscious really exists, it can be doubted that personal experience and personal judgment exist; it is an act of faith to assume that they do. The organism has become, as Marx said, “a tool, a machine, a robot.”

Those at the top of the authoritarian pyramid, however, suffer an equal and opposite burden of omniscience. All that is forbidden to the servile classes — the web of perception, evaluation, and participation in the sensed universe — is demanded of the members of the master class. They must attempt to do the seeing, hearing, smelling, tasting, feeling, and decision-making for the whole society.

But a man with a gun is told only that which people assume will not provoke him to pull the trigger. Since all authority and government are based on force, the master class, with its burden of omniscience, faces the servile class, with its burden of nescience, precisely as a highwayman faces his victim. Communication is only possible between equals. The master class never abstracts enough information from the servile class to know what is actually going on in the world where the actual productivity of society occurs. Furthermore, the logogram of any authoritarian society remains fairly inflexible as time passes, but everything else in the universe constantly changes. The result can only be progressive disorientation among the rulers. The end is debacle.

The schizophrenia of authoritarianism exists both in the individual and in the whole society.

I call this the Snafu Principle.

— Hagbard Celine, H.M., S.H.; Never Whistle While You’re Pissing (i. e. Robert Shea and Robert Anton Wilson, excpert known the Illuminatus! trilogy.)
"

Superego on sisäinen kyttä. Se säätelee käyttäytymistä ja rankaisee "virheistä". Se huolehtii että agentti toimii "oikein" ja vastuullisesti, tuottavasti jne. Tavallaan sisäisestä valvontasysteemistä voi olla hyötyä. Yleensä Superego kontrolloi ID:tä ja säännöstelee Egon toimintaa. Täysin kontrolloimaton ID saattaa aiheuttaa tajutonta tuhoa ja vahinkoa. Mutta Superego ei ole välttämätön, jos kykenee hallitsemaan tuhoisia älynväläyksiä tietoisen Egon avulla.

Jos Superego saa tarpeeksi määräämisoikeutta, se alkaa ohjailemaan ja säännöstelemään toimintaa. Ongelmana on, että sisäinen kyttä (Superego) saattaa olla koulutettu niin että se palvelee muiden tarkoitusperiä eikä toimi niin että se edistää agentin omia tavoitteta. Superegon toiminta on suurimmaksi osaksi huomaamatonta ja tiedostomatonta. Siihen vaikuttava tieto voi ohjat käyttäytymistä ilman että agentti havaitsee toimivansa eri tavalla. Monet pitävät Superegoa yhteiskunnan kulmakivenä. Yleiset normit, moraalit ja sosiaalisen kanssakäynnin rajoittaminen tekee yhteiskunnasta sivistyneen, turvallisen ja ennalta-arvattavan.

Superegon aiheuttamia vakavia ongelmia ei juurikaan huomata. Jos agenttia käsketään tekemään jotain, niin että käsky sisäistetään, se tarttuu agentin Superegoon. Näin Superego alkaa ohjaamaan tekemisiä. Agentin käyttäytymistä voi siis manipuloida todella helposti. Auktoriteettiasemassa olevilla henkilöillä (opettajat, vanhemmat, media, asiantuntijat, lääkärit jne.) on valtava manipulaatiovalta. Mitä absoluuttisempi valta, sitä korruptoituneempi mieli. Agentit koulutetaan melkein poikkeuksetta, niin että ne palvelevat muiden tarkoitusperiä eivätkä toimi omien tavoitteiden edistämiseksi. Kaikista pyritään tekemään "vapaaehtoisia" orjia.

Superegon tyranniasta voi kuitenkin päästä eroon. Yksi ratkaisu siihen on oman toiminnan jatkuva kyseenalaistaminen ja vastaanotettujen signaalien epäileminen. Jatkuva rajojen rikkominen ja käsitysten päivittäminen. Tai yksinkertaisemmin niin ettei ota mitään vakavasti. Superegoon sitoutuneet vakiintuneet toimintatavat voi syrjäyttää tietoisuuden avulla, niin ettei luota tai usko enää omiin tai muiden väitteisiin.

Superegon ohjaamat käyttäytymismallit voi yrittää siirtää taka-alalle, niin että tehtävä siirtyy Egolle (esim. käytännöllinen päätöksienteko). Mutta Superego kyttää kuitenkin taustalla. Jos Ego ei hoida valvontatehtävää hyvin ja antaa ID:n impulsseille liikaa valtaa (valvonta on oletuksena Superegon tehtävä), Superego puuttuu peliin tukahduttamalla kaikki impulssit ja jatkamalla kuivaa linjaa.

Toisin sanoen, jos agentille on opetettu joku asia käskemällä (esim. ei saa leikkiä tulella), ja hän uskoo käskyyn, ilman ettei hän kokeilee tai päättelee onko opettaja oikeassa, hän palvelee automaattisesti opettajan tarkoitusperiä. Käsky siirtyy Superegolle, joka pitää huolta että sitä noudatetaan. Mutta jos agentti ei hyväksy opettajan käskyä faktana vaan kokeilee itse että onko opettaja oikeassa ja pyrkii ymmärtämään käskyn syyt sekä mahdolliset hyödyt ja haitat, hän tajuaa asian niin että käsky ei muutu Superegon määräämäksi "oikeaksi" reaktioksi. Käskyn käsittely jää Egon tehtäväksi. Henkilö voi hallita itse tekemisiään ilman syyllisyydentuntoa yms. Superegon langettamia rangaistuksia, pelkoja tai ahdistuksia. Kyseinen toimintatapa aiheuttaa sen, että joutuu kantamaan enemmän vastuuta teoista mutta se antaa paljon enemmän mahdollisuuksia.

Eli ulkoisten vaikuttajien "manipulaatiosta" voi vapautua, jos ei anna aktoriteetille (Superegolle) valtaa vaan pyrkii ohjaamaan itseään Egolla ja rajaa ID:n niin että se tuottaa enemmän energiaa kuin harmia, jotta Superegon ei tarvitse tulla peliin.

Superegosta ei voi päästä pysyvästi kokonaan eroon mutta sen voi polkea palvelemaan Egoa niin että Superegon ei ahmi kaikkea Egon valtaa oletuksena. Näin myös ID:n hallitsemattomat voimat saadaan osittain vapautettua. Näin voidaan välttyä opettajien manipuloinnilta ja vapautua noidankehästä.

Oppi muokkaa agentteja. Siitä voi olla hyötyä mutta tavallisesti hyöty ei kohdistu agenttiin muuta kuin kuvitteellisesti. Varsinainen hyöty saadaan, kun agenteista manipuloidaan palvelijoita tms. Agentille voi helposti opettaa että "tappaminen on oikein" ja "tappaminen on väärin". Opettaja kontrolloi sitä keitä saa tappaa ja keitä ei. Jos tappaa jonkun ja jos Superego on oppinut että ei saa tappaa, se rankaisee rankasti. Sotatilanteessa, kun opetetaan että tiettyjä ihmisiä saa tappaa, tappaminen hoituu hyvällä omatunnolla ilman että edes välttämättä ajattelee tekevänsä väärin, koska mielessä on vihollisen tuhoaminen, mikä tuntuu oikeelta ja sen takia ajatusta ei tarvitse viedä pidemmälle.

Ongelma? Se että agentit ei toteuta omaa tahtoaan vaan tyytyy siihen mitä heille annetaan. He sopeutuu toimimaan opetettujen tapojen mukaan. Joillekin agenteille se sopii. Mutta mielestäni nykyinen systeemi, joka ehdollistaa melkein kaikki agentit palvelemaan muiden päämääriä, tekee heistä syövän kaltaisen kuluttajan. Siinäkään ei välttämättä ole mitään vikaa mutta vaihtoehtojakin on olemassa.

Yhdessä oppiminen sujuu luonnostaan ja on hauskaa agenttien kesken, jos kukaan ei kuvittele olevan muita korkeammassa asemassa. Eikä tarvi pelätä että auktoriteetillä on pahat mielessä. Monessa systeemissä ollaan jo havaittu, että kannattaa siirtyä hierarkiasta kohti rinnakkaisuutta.

ESIMERKKI SUPEREGON JA ID:N VÄLISESTÄ SUHTEESTA:
Agentti polttaa itsensä ID:n hallitsemattomien ja villien voimien takia. Negatiivinen reaktio vaikuttaa pysyvästi Superegoon, niin ettei agentti suostu polttamaan itseään toista kertaa. Negatiivinen reaktio vaikuttaa Superegoon, niin että agentti alkaa vastustamaan ajatusta itsensä uudelleenpolttamisesta. Lisäksi superegon tiedostomaton osa saa agentin varomaan ja välttelemään vaistomaisesti tulta. Prosessi tapahtuu tiedostomattomasti, ilman että se vaatii tietoista ajattelua.

ESIMERKKI SUPEREGON VASTUSTUKSESTA:
Agentti on katkaissut kätensä ja Superego valvoo ettei niin tapahdu uudestaan. Agentti tarvitsee todella paljon tahdonvoimaa, jotta hän pystyy katkaisemaan toisen kätensä. Ego on se osa-alue, joka mahdollistaa sen, että agentti saa suostuteltua itsensä irroittamaan toisenkin käden. Tietoinen osa Superegosta vastustaa ajatusta, ensimmäisen tuskaisen kokeilu perusteella. Ego pystyy kuitenkin ajattelemaan, että käden katkominen on tarpeellista. Ajattelu ei kuitenkaan riitä, vaan agentin täytyy vielä pakottaa itsensä toimimaan tahdotulla tavalla. Mitä vahvempi Ego, sitä heikompi Superego. Tarpeeksi vahvan Egon avulla, agentti pystyy amputoimaan kaikki raajat. Torsoksi muuttuminen osottautuu kuitenkin virheeksi ja Superego alkaa taas vastustamaan raajojen katkomista.

ESIMERKKI SUPEREGON HAJOTTAMISESTA:
Agentti ei ole käynyt suihkussa. Hänellä on huonoja kokemuksia vedestä mutta hänen Ego vaatii peseytymistä. Agentti pakottaa itsensä menemään suihkuun. Suihkussa käyminen ei osottaudu tuskalliseksi kokemukseksi. Tietoisuus hajoittaa Superegon vastustuksen suihkussä käyntiä kohtaan ja seuraava suihkussakäynti onnistuu ilman Superegon vastustusta.

ESIMERKKI SUPEREGON TUHOAMISESTA:
Agentille on opetettu, että sauhuttelu on vaarallista. Opetettu tieto siirtyy tietoisesti Superegolle mm. valistussaarnausten, vanhempien ja opettajien johdosta. Mitä vahvemmin agentti vakuuttuu sauhuttelun vaarallisuudesta, sitä vahvemmin pelko uppoaa Superegoon. Agentti alkaa epäilemään, että onkohan sauhuttelu sittenkään niin vaarallista kuin sanotaan. Hän pakottaa itsensä sauhuttelemaan ja hän huomaa että se on hauskaa ja vaaratonta. Tietoisuus tuhoaa Superegon sauhuttelupelon.

ESIMERKKI SUPEREGON SYRJÄYTTÄMISESTÄ:
Agentille yritetään opettaa, että poliisi on ystävä. Agentti tiedostaa asian muttei usko siihen lainkaan. Tieto ei tartu Superegoon. Agentin käyttäytyminen ei muutu. Enintään hänen Ego saa ihmeteltävää, että mikä saa ihmiset uskomaan, että poliisi on ystävä. Tarvittaessa hän voi käyttää sitä tietoa hyväksi.

Jos agentille yritetään opettaa, että poliisi on sika, mikä saattaa olla agentin mielestä vähän uskottavampaa, hän saattaa joutua pyörittelemään sitä väitettä tietoisesti Egon ja Superegon välillä, kunnes agentti päättää olla uskomatta siihen. Tietoinen osa Superegoa kuitenkin joutuu kosketuksiin väitteen kanssa ja saattaa aiheuttaa agentille epävarman epäillyksen, että ehkä poliisi voisi olla jollain todennäksöisyydellä sika.