IRC-Galleria

Minulla ei ole tapana laatia muistokirjoituksia kuolleille julkisuuden henkilöille, joita en henkilökohtaisesti tuntenut ja pidän karoliinakestien muistoyhteisöillä huomiohuoraavia ihmisiä ärsyttävinä, mutta sen verran minulle tärkeä henkilö on poissa, että sanon muutaman sanan.

Eilen syöpään menehtynyt Christopher Hitchens oli kirjailija sekä yhteiskunta- ja kirjallisuuskriitikko, mutta minulle hän oli ennen kaikkea yksi "uuden ateismin" neljästä hevosmiehestä - itse asiassa suosikkini heistä.

En ollut jokaisesta Hitchensin yhteiskuntapoliittisesta näkemyksestä yhtä mieltä hänen kanssaan, mutta myös silloin, kun olin hänen kanssaan eri mieltä, halusin ehdottomasti kuulla hänen esittämänsä pointin loppuun asti. Hitchens oli taitava puhuja sekä retorisesti rikas kirjoittaja, joka suhtautui käsittelemiinsä asioihin aina ihailtavan intohimoisesti.

Aikana, jolloin ateismia ajetaan ahtaalle ja paheksutaan suvaitsemattomuudestaan, ja vahingollisten uskontojen suvaitseminen on pop, Hitchens ei pyydellyt anteeksi, vaan puolusti kirjaimellisesti hautaan asti kantaansa sekulaarina antiteistinä, joka vakaasti uskoi uskontojen olevan pahoja ja vahingollisia taikauskoja, jotka auttamatta seisovat ihmiskunnan kehityksen sekä hyvinvoinnin tiellä. Kunnioitin ja kunnioitan Christopherin vahvaa moraalista selkärankaa, vaikka en aina allekirjoittanutkaan hänen voimakkaita näkemyksiään täysin absoluuttisista moraaliarvioista.

Yhtään ylidramatisoimatta, tulen ikävöimään Christopher Hitchensiä, sekä kunnioittamaan hänen uraansa inspiroivana ajattelijana sekä antiteistinä, joka osoitti, että ihminen voi erottaa oikean väärästä ja toimia moraalisen selkärankansa mukaan ilman "yliluonnollista Pohjois-Koreaa vahtimassa taivaista".

Ja jos Jumala kuitenkin vastoin kaikkia todennäköisyyksiä on olemassa, olen varma, että Hitch on hänet jo murskannut debatissa.




Kiitos kaikesta, Hitch.

Keksin vastaväitteen sille, että tasa-arvo ei olisi mahdollista:
minun mielestäni tasa-arvo on mahdollista, jos vain valvotaan sitä että ihmiset eivät käytä sitä hyväksi. eli jos joku pyytää jotain ihmisiltä tahi yhteiskunnalta, niin odotetaan vastineeksi takaisin palvelusta. Trade equity principle.

Jos yksilö ei kykene antamaan takaisin palvelusta, niin pyritään auttamaan yksilöä kehittymään siihen suuntaan että se saa palautettua palveluksen.

Kun yksilöä autetaan kehittymään johonkin suuntaan, pystyy hän tulevaisuudessakin auttamaan toisia. Tämän ajattelutavan yksi seuraus on on esimerkiksi ilmainen koulutus suomessa; ilman yhteiskunnan pyrkimystä tasa-arvoon ainoastaan "erittäin pätevät lapset" (tai nyky-ajattelun normein "rikkaiden ja valtaapitävien lapset") pääsisivät kouluun.

Tapaus: yksilöllä ei ole potentiaalia, koska tämä käyttää toisten palveluksia elämiseensä mutta ei anna mitään takaisin. Pitääkö yksilö (tappaa) heittää roskikseen? väärin!

Ratkaisu: etsitään missä ovat ne ongelmatekijät jotka estävät yksilöä saavuttamaan potentiaalinsa. Manipuloidaan yksilöä psykologian, terapian ja sosiaalisen kanssakäymisen avulla niin, että se lopulta saa motivaation kehittää itseään. Eli siis reilulla pelillä ja vertaistuella tarjotaan oikeaa humaania avustusta!

Seuraus (jälkipuinti): yksilö kehittää itseään, huomaa potentiaalinsa ja oppii prosessin aikana tekemään yleishyödyllisiä juttuja. Tällöin hänellä on myös yhteiskunnallista/tuotannollista arvoa. Yksilö on hyödyllinen joko läheisilleen tai yhteiskunnalle. Tapaus ratkaistu? Ehkä?

Empatia, kärsivällisyys ja pitkäkatseisuus ovat työkaluja joiden avulla voidaan muokata yksilöitä ja yhteisöjä saavuttamaan optimaalisen potentiaalinsa. Yksilöt ja yhteisöt ovat kuin sijoituksia; mitä enemmän sijoitat niihin toimivilla metodeilla empatiaa, sitä enemmän ne antavat takaisin. Toimivilla metodeilla tarkoitan juurikin että ne joilla on tarpeeksi resursseja (kuten esimerkiksi valtion sosiaalihuollon instituutiot) "tökkivät heikompiaan oikeaan suuntaan", antavat tarpeeksi eväitä yksilön potentiaalin realisointiin, täten myös taaten yksilölle paremman henkisen ja fyysisen voinnin.

Monesti yksilö joka kieltäytyy yhteistyöstä vaikka itse saa palveluksia muilta on henkisesti sairastunut johtuen yleensä siitä, että on saanut liikaa potkua munille elämänvarrella. Toinen mahdollisuus on että yksilö on saanut kaiken ilman omaa vaivaa. Jokatapauksessa nämäkin asenteen epäkohdat voidaan parantaa lähipiirin kannustuksella tasa-arvon toteuttamiseen. Ilmaisen asian ehkä monimutkaisesti mutta toivottavasti ymmärsitte pointtini :)

Pidän, ainakin osittain, nykyajan suomen sosiaalihuoltoa edellä mainitun menetelmän vastakohtana. Käteen annettu kylmä raha ei kannusta ketään minnekkään suuntaan, se ei ratkaise sosiaalisia, henkisiä tai fyysisiä ongelmia. Ainoa mitä se tekee on että yksilö vetäytyy neljän seinän sisään vihaamaan itseään, ihmisiä ja maailmaa. Ilmeisesti taloudellisten tilastojen mukaan tulee halvemmaksi antaa pelkästään rahaa vieraantumisen uhan alla oleville yksilöille? Surullista! Ei näin.

Vammaisista: vaikka todetusti henkisesti ja/tai fyysiseti vammaiset yksilöt eivät koskaan pystyisikään olemaan yhtä tehokkaita kuin oikeat ihmiset, niin minun mielestä riittää että he tekevät parhaansa, mutta eivät yhtään vähempää tai enempää. Ja heitä voi ihan hyvin tukea nimenomaan itsensä kehityksessä, eikä vaan antaa ilmaiseksi porkkanaa koska se ei palvele ketään. Toisaalta, en ota kantaa siihen kuinka vaikeasti vammaista vielä pidetään elinkelpoisena tai vastaavaa. En ole miettinyt asiaa sen pitemmälle, koska ei ole omakohtaisia kokemuksia esim. vaikeasti vammaisista ihmisistä. Liian rajatapaus tällainen.

Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että ihminen joutuu syvään psykoosiin tai masennukseen, jos hän kokee ettei voi muokata ympäristöään ELI olla tuottoisa tai luova. Joten vituttaa ja rankasti. Vitutuksesta muodostuu pelko, pelosta vihaa, vihasta tuskaa. Ja kierre on valmis.

Sensijaan että yritettäisiin lääkitä oiretta eli "yksilö ei ole tuottoisa", pitäisi ennemmin hoitaa sairaus eli "yksilö ei (enää) jaksa yrittää kehittää itseään että voisi olla tuottoisa".

Tuottoisuuden määritelmästä: mielestäni ihmisen tuottoisuutta ei voi yksinomaan mitata rahassa. Se on myös sitä, että kuinka paljon yksilö auttaa lähipiiriään saavuttamaan potentiaalinsa. Jos ihminen on inspiraationa toiselle, niin silloin ihmisellä on jo "tuotantoarvoa". Kuinka paljon tällainen sitten merkitsee on riippuu yksilön elämänkatsomuksesta taasen.

Väliselvennys: en ole kyllä psykologi mutta luulisin että yksilön ja ympäristön interaktion ollessa rakentavaa ja positiivista voi yksilö korjata asennevammansa ja löytää oman juttunsa. Mutta niin kauan kuin yksilö jätetään huomiotta, suomitaan sitä vittuilulla ja henkisellä murskaamisella tai annetaan sille kaikki ku manulle päivällinen niin kaikki kärsii, ja ENITEN yksilö itse. Nyt sain ehkä sanottua mitä tarkoitin :D hah, vaikeaa muotoilla ajatuksia.

Todella henkilökohtainen mielipide: vaikka yksilö ei elämänsä aika pystyisikään tuottamaan takaisin kaikkea mitä siihen on sijoitettu, niin tulee hyväksyä se tosiasia että maailman ja universumin mittakaavalla monetkaan asiat eivät tuota yksi yhteen. 100% tehokkuus on vain raja arvo mihin kaikki pyrkivät mutta eivät koskaan saavuta. Jos aletaan kitkeä yhteiskunnan rattaista ns. heikkoja lenkkejä, niin kuka on arvollinen ottamaan "jumalan" aseman ja määräämään kuka säilyy ja kenet heitetään roskiin? Sinä? Minä? Joulupukki? Saatana? USA:n presidentti?

Edellä oleva mielipide on helppo kumota retoriikalla. Sitä ovat monet tehneet, mutta en silti ole mielipiteestäni luopunut, koska se on minulle tärkeä oman henkisen terveyden takia. Uskon asia, kenties ...

Vertauskuvallista: kun avartaa mielensä ja tunteensa, voi kenties päätyä tähän johtopäätöksen mihin minä päädyin: suurella skaalalla vahvemmat tekijät automaattisesti kompensoivat heikommat tekijät. Tällöin kaikilla tekijöillä on arvoa, koska ne ovat kokonaisuuden summa. Heitä kaksi kuusisivuista noppaa tusinan kertaa ja huomaat että yleisin tulos on seitsemän, vaikka monissa heitoissa jompikumpi noppa on alle odotusarvonsa mikä on kolme.

Selitys edelliseen: vahvempien tekijöiden (yksilöiden) kompensoivan vaikutuksen ei tarvitse tarkoittaa että vahvempia tekijöitä riistetään millään tavalla. Vahvemmilla tekijöillä on yleensä niin paljon potentiaalia, että siitä riittää kompensaatioonkin ilman että se aiheuttaa liikaa vaivaa. Ja koska kaikki olemme tässä maailmassa yhdessä ja tämä maailma on tekijöidensä summa, sokea ja nihilistinen utilitarismi tekee enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun katsotte esimerkiksi lähi-idän, USA:n ja Afrikan tilannetta ja analysoitte ko. alueilla olevia ongelmia, niin kenties voitte huomata mihin täysin empatiaa vailla oleva nihilistinen utilitarismi johtaa.

Loppulause: Täydellistä tasa-arvoa ei voida koskaan saavuttaa. Mutta siihen pyrkiminen voi olla erittäin rakentava prosessi!

Myönnän että olen idealistinen. Mutta nämä ajatukset pitävät minut hengissä, antaen minulle toivoa siitä että maailma ei olisikaan täysin synkkä ja ilkeä paikka. Huono perustelu, mutta ei minulla muutakaan ole.

PS: kommentoikaa toki :) jos monet ihmiset kommentoi niin todellakin toivon ettei tästä syty hirveetä fleimisotaa ;D