Sitten sanotaan että tavikset, toi on tavis, tavis sitätä. Usein näin sanotaan ihmisistä joita ei juurikaan tunneta. Meistä on kivaa niputella ihmisiä koska sitten voimme tuntea vedätyksellistä hyvänolontunnetta tuntiessamme itsemme paremmaksi. Me kaikki olemme rasisteja. Me kaikki tunnemme epäluuloa tuntematonta kohtaan, me yleistämme. Tätä ei kai voi paeta, mutta kun tiedostamme sen, opimme olemaan toimimatta sen mukaan.
Ihminen joka ei oikein tunne itseään, ehkäpä pelkää peilikuvaansa, mukautuu normeihin jottei kukaan kiinnittäisi huomiota. Hän saattaa helposti päätyä kuvittelemaan olevansa tavallisempi kuin muut, tylsä. Tällainen kuvitelma heijastuu luonnollisesti myös käytökseen. Sitten joku ajattelee, että tällainen ihminen on tavis.
Veikkaan, että "tavis" on oikeastaan ihminen,
a) joka ei ole vielä tajunnut omaa erityislaatuisuuttaan
ja/tai
b) jonka erityislaatuisuutta tavikseksi luokitteleva ei vielä ole tajunnut.
Mä en ole ikinä tavannut tavallista ihmistä, siinä mielessä kuin tavallisuus ymmärretään mitäänsanomattomuudeksi. Me olemme kaikki täysin ainutlaatuisia kokonaisuuksia. Se, jos jokin, tuntuu tavalliselta. Sellainen on tavis. Tämän tajuaminen voimauttaa meidät.
Me olemme ihmeitä.
Ei meidän tarvitse kilpailla toistemme kanssa erityisyydestä - me olemme kaikki juuri niin uskomattomia kuin uskallamme kuvitella, ja mielikuvituksessamme pesii tolkuttomuus - ei rajoja.
Katsellaan puhkeavamme kukkaan.
Lista blogiteksteistäni: Olentolupa&beid=32239243&action=showcomments#blogcomments