IRC-Galleria

Euroopan unioni ottaa osana Lissabonin sopimusta käyttöön kansalaisaloitteen, jonka tarkoituksena on helposti ja avoimesti lisätä sekä demokratiaa EU:n päätöksenteossa että kansalaisten mahdollisuuksia ilmaista mielipiteitään.

Lissabonin sopimuksen myötä kansalaisilla on mahdollisuus pyytää komissiota laatimaan toimenpide-ehdotuksia niille politiikan aloille, joilla EU on toimivaltainen. Sopimuksen mukaan vähintään miljoonan kansalaisen "merkittävästä määrästä" jäsenmaita on allekirjoitettava vetoomus. Monet käytännön kysymykset on kuitenkin jätetty määrittelemättä sopimuksessa. Komissio pyysi asiasta kiinnostuneita tahoja antamaan lausunnon näihin keskeisiin kysymyksiin liittyen. Lausuntojen jättämisen määräaika päättyi 31.1.2010.

Uusi kansalaisaloite on merkittävä osa Muutos 2011 ry:n ykkösagendaa, suoraa demokratiaa. Kannanottomme ja vastauksemme komission esittämiin kysymyksiin löytyvät täältä:
http://ec.europa.eu/dgs/secretariat_general/citizens_initiative/docs/muutos_2011_ry_fi.pdf

Ehdotamme myös, että kansalaisaloitetta tulee voida käyttää ehdottamaan muutoksia myös Euroopan unionin perussopimuksiin. EU-sopimukset ovat monimutkaisia, yksityiskohtaisia ja säätelevät EU:n konkreettisia politiikan sisältöjä huomattavasti enemmän kuin useimmat kansalliset perustuslait valtioiden toimintaa. Mikäli kansalaisaloitteet eivät voisi koskea perussopimuksia ja niiden muuttamista, se rajaisi suuresti kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Monet suomalaiset puolueet ja järjestöt puhuvat nykyisin - etenkin näin vaalien lähestyessä - entistä enemmän kansalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämisestä. Siksi olemme hämmentyneitä siitä, että Muutos 2011 ry:n lisäksi vain yksi (1) suomalainen organisaatio vaivautui ottamaan kantaa tähän merkittävään uudistukseen.

Myöskään Suomen hallitus – toisin kuin esimerkiksi Ruotsin hallitus – ei nähnyt tarpeelliseksi kommentoida tätä uutta merkittävää eurooppalaisen kansalaisvaikuttamisen välinettä. Muutos 2011 ry:n näkemyksen mukaan syy on se, että päinvastaisista puheistaan huolimatta suomalainen valtaeliitti ei todellisuudessa halua lisätä kansalaisten poliittista aktiivisuutta ja osallistumista. Kyse saattaa tietysti olla myös puhtaasta välinpitämättömyydestä ja laiskuudesta.

Suomen nykyinen poliittinen järjestelmä on jäänyt ajastaan jälkeen, eikä se enää palvele modernin kansalaisen demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien vaatimuksia. Teknologia on kehittynyt ja ihmisten ymmärrys asioista on kasvanut valtavasti. Ajat ovat muuttuneet ja ihmiset ovat heräämässä tiedostamaan sen, miten heillä ja vain heillä on kaikki valta ja kaikki vastuu omasta yhteiskunnastaan ja maailmastaan. Poliitikkojen, virkamiesten ja hallitsijaeliitin aika on auttamatta ohi, ja uusi aika on koittamassa. Menneisyyden eliittivetoiset järjestelmät eivät toimi tänä uutena aikakautena, vaan vaaditaan täysin uusia menetelmiä. Yksi näistä uusista menetelmistä on suora demokratia.

Suoralla demokratialla tarkoitetaan järjestelmää, jossa nykyään käytössä olevaa demokratiaa täydennetään menetelmillä, joiden avulla kansalaiset voivat vaikuttaa lainsäädäntöön ja päätöksentekoon suoraan eduskunnan sekä virkamiehistön yli ja ohi. Kansanedustuslaitos ja hallitus toimivat tavalliseen tapaansa ja säätävät niitä lakeja ja päättävät niistä asioista, joita kansalaiset eivät tahdo ottaa itse omiin käsiinsä. Kansa voi kuitenkin milloin tahansa syrjäyttää eduskunnan päätösvallan ja järjestää itse mistä tahansa hyväksi katsomastaan asiasta kansanäänestyksen. Suorassa demokratiassa ylin valta on kansalla, ei eduskunnalla.

Kolme merkittävintä maailmalla käytössä olevaa suoran demokratian menetelmää ovat kansalaisaloite, kansalaisäänestys ja epäluottamuslausemenettely. Näistä kolmesta kansalaisaloite tarkoittaa laki- tai toimenpide-ehdotusta, jonka riittävän suuri määrä kansalaisia on allekirjoittanut. Riittävän suuren määrän kansalaisia toimittaessa kansalaisaloitteen, on hallituksen valmisteltava aloitteessa vaaditun mukainen lakiehdotus tai toimenpide ja altistettava se sitovalle kansanäänestykselle. Jos kansa esimerkiksi kokisi tarpeelliseksi saada taloustieto kouluaineeksi peruskouluihin, kansa voisi kerätä asiaa varten tarvittavan määrän allekirjoituksia, jonka jälkeen asiasta järjestettäisiin kansanäänestys. Kansanäänestyksen tulos määräisi sen, mitä aloitteelle lopulta käy.

Kansalaisreferendumi merkitsee sitä, että jos eduskunta on käsittelemässä jotain tiettyä lakiehdotusta tai toimenpidettä, voi riittävän suuri määrä kansalaisia allekirjoittaa vaatimuksen altistaa eduskunnassa käsiteltävänä oleva laki tai toimenpide sitovalle kansanäänestykselle. Tällöin kansanäänestyksen tulos ratkaisee sen, tuleeko eduskunnan käsittelemä laki tai toimenpide voimaan. Jos suora demokratia olisi ollut voimassa eduskunnan käsitellessä Lex Nokiaa, olisi lakia vastaan vahvasti kampanjoinut Effi ry voinut kerätä tarvittavan määrän allekirjoituksia ja tällä varmistaa, että myös kansalaisten olisi tullut hyväksyä laki ennen sen voimaanastumista.

Epäluottamuslausemenettely on tapa, jolla kansalaiset voivat poistaa virastaan tai asemastaan merkittäviä virkamiehiä tai poliittisia päätöksentekijöitä ennen heidän toimikautensa tavanomaista päättymisaikaa. Jos riittävän moni kansalainen allekirjoittaa vaatimuksen esimerkiksi ministerin poistamiseksi tehtävistään, tulee asiasta järjestää sitova kansanäänestys. Kansanäänestyksen tulos määrittää sen, voiko virkamies tai vallankäyttäjä jatkaa toimessaan. Suoran demokratian mallissa kansa olisi voinut käyttää epäluottamuslausemenettelyä esimerkiksi korruptiorahaskandaaliin ollessa pahimmillaan, jolloin kansan luottamus poliittisia päättäjiä kohtaan olisi mitattu suoraan sitovalla kansanäänestyksellä sen sijaan, että enemmistön eduskuntapaikoista pitävät hallituspuolueet päättävät itse omien edustajiensa luottamuksellisuudesta.

Allekirjoituksia kaikkiin suoran demokratian menetelmiin voivat kerätä puolueet, yksityiset toimijat ja yhdistykset. Allekirjoitusten kerääjät voivat toimia yhteistyössä saadakseen kasaan vaadittavan määrän allekirjoituksia. Tarvittava määrä allekirjoituksia vaihtelee sen mukaan, kuinka merkittävästä asiasta on kyse. Mitä merkittävämpi ja kauaskantoisempi asia on, sitä enemmän allekirjoituksia siihen vaaditaan. Esimerkiksi Sveitsissä, jossa suora demokratia on käytössä, kansanäänestykseksi perustuslain muuttamiseksi vaaditaan 100 000 allekirjoitusta. Kansanäänestyksen järjestämiseksi parlamentissa käsiteltävästä laista taas vaaditaan 50 000 allekirjoitusta.

Koska Suomessa on vähemmän kansalaisia ja äänioikeutettuja kuin Sveitsissä ja Suomi on pinta-alaltaan huomattavasti Sveitsiä suurempi, on vaadittavien allekirjoitusten määrän järkevää olla Suomessa pienempi kuin Sveitsissä. Henkilökohtaiset ehdotukseni ovat seuraavat; Kansalaisaloitteeseen ja kansalaisrefenderumiin tarpeellinen määrä allekirjoituksia on 35 000, eli noin 0,8% äänestäjistä. Perustuslain muuttamista ja virkamiehen tai vallankäyttäjän erottamista koskevaan kansanäänestykseen tarpeellinen määrä allekirjoituksia on 43 000, eli noin 1% äänestäjistä.

Suorassa demokratiassa kansanäänestyksiä järjestetään myös automaattisesti ilman kansalaisten keräämiä allekirjoituksia tietyissä riittävän tärkeissä koko kansaa koskevissa asioissa. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia koskevat valtiosopimukset ja perustuslain muutokset. Suorassa demokratiassa valtiosopimus tai perustuslain muutos ei voi tulla voimaan ennen kuin kansa on hyväksynyt sen sitovassa kansanäänestyksessä. Esimerkiksi Lissabonin sopimuksesta, eli Euroopan unionin perustuslaista, olisi tullut järjestää sitova kansanäänestys ennen sen tuloa voimaan, mikäli suora demokratia olisi voimassa.

Kaikki suoran demokratian kansanäänestykset ovat sitovia, mikä eroaa Suomessa nykyään käytettävistä kansanäänestysmenettelyistä, jotka ovat ainoastaan neuvoa-antavia. Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä sekä aloitevalta että lopullinen valta on parlamentilla ja virkamieskoneistolla. Sitovassa kansanäänestyksessä aloitevalta ja lopullinen valta ovat kansalla. Suoraa demokratiaa noudattavassa järjestelmässä valtiolla ei ole oikeutta järjestää neuvoa-antavia kansanäänestyksiä. Kaikki suoran demokratian kansanäänestykset ovat joko kansan itse vaatimia tai sitten sellaisia, jotka koskevat perustavanlaatuisimpia asioita ja joista on sen vuoksi järjestettävä automaattisesti kansanäänestys.

Lisää tietoja:
- Suomessa suoraa demokratiaa ajaa Muutos 2011.
- Olen aiemmin kirjoittanut suoran demokratian eduista ja vastannut suoraa demokratiaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin artikkelissani Suora demokratia - valistuneiden kansalaisten valta.

Osoitteessa http://www.adressit.com/kansalaisuuslaki voi käydä täyttämässä adressin, jossa vaaditaan kansanäänestystä tuloillaan olevasta kansalaisuuslaista. Kuten nykyään on tapana, tätäkään kansalaisuuslakia ei ole erityisen paljoa käsitelty mediassa, eikä valtio ole juuri tiedottanut siitä. Kysymyksessä on vanhaa kunnon salakähmäistä lainvalmistelua, josta ei juuri kansan kanssa neuvotella.

Päättäjien mielestä demokratia nimittäin toteutuu ainoastaan kerran neljässä vuodessa. Heille kyse ei ole kansanvallasta, vaan muodollisesta rituaalista, jossa jumalan suoma ote vallasta vahvistetaan rahvaalle esitettävässä näytelmässä, jossa on tarjolla leipää ja sirkushuveja. Vaaleissa vallanpitäjät maalaavat itsestään hyviksiä ja toisista pahiksia ja esittävät käsityksiä asioista, joista he eivät tiedä, ja lupauksia, joita he eivät aiokaan pitää. Henkilövaaleissa kansalla ei ole mahdollisuutta lausua mielipidettään mistään, mitä päättäjät eivät itse ota osaksi keskustelua.

Ydinongelma uudessa laissa on kansalaisuuteen vaadittavien kielitaitovaatimusten laskeminen. Vaatimusten laskeminen tulee väistämättä myös laskemaan tosiasiallista kielitaitoa, mikä puolestaan tulee väistämättä aiheuttamaan entistä enemmän sopeutumisongelmia. Jo tällä hetkellä kielitaito on merkittävä ongelma, sillä jopa osa Suomessa syntyneistä maahanmuuttajaperheiden lapsista ei osaa kouluiässä suomea tai ruotsia. Suomessa on siis jo nyt Suomen kansalaisten vähemmistö, joka ei osaa kumpaakaan synnyinmaansa kielistä. Kieli on äärimmäisen tärkeää maassa pärjäämiselle, eikä sen osaamisesta tule tinkiä.

Harva asia on kansakunnan kannalta yhtä olennainen kuin se, kenellä ylipäätään on oikeus saada kansalaisuus. Kansalaisuus ja sen myöntäminen on YK:n vahvistaman kansallisen itsemääräämisoikeuden perusta ja jakamaton ydin. Siinä on kyse siitä, ketkä kuuluvat mainitun autonomian piiriin ja mitä tällä autonomialla ylipäätään tarkoitetaan. Nykyisenkaltaisessa "edustuksellisessa" demokratiassa tämä päätös ei kuulu kansalaisille, vaan ministeriöille ja niissä työskenteleville virkamiehille, jotka erilaiset lait tosiasiallisesti valmistelevat.

Vaikka Suomen perustuslaki ei annakaan mahdollisuutta järjestää sitovia kansanäänestyksiä, vaan ainoastaan neuvoa-antavia sellaisia, ei edes sitova kansanäänestys ole juridisesti mahdottomuus. Eduskunta voisi teoriassa säätää tiettyä asiaa koskevasta kansanäänestyksestä lain, joka säädettäisiin perustuslain säätämisjärjestyksessä poikkeuslakina. Todennäköisesti näin ei tule käymään, mutta jo pelkästään se, että kansa tiedostaa, että valta on todellisuudessa heillä ja vain heillä, on ajamisen arvoinen asia. Myös päättäjien on ymmärrettävä, että heillä ei ole lainkaan todellista valtaa, vaan heidän valtansa on puhtaasti illuusio. Tämän vuoksi toivon, että mahdollisimman moni allekirjoittaa adressin.

Suomen työväen järjestäytymisen alkuaikoina yksi sen keskeisimmistä vaatimuksista oli demokratia. Työväenliikkeen historian merkittävimmässä kokouksessa Forssassa vuonna 1903 maineikkaaseen Forssan julistukseen kirjattiinkin ohjelman ensimmäiseksi tavoitteeksi ”yleinen, yhtäläinen ja välitön vaali- ja äänioikeus” kaikille Suomen kansalaisille. Siitä alkoi Suomen valtion demokratisoituminen, joka johti tavoitteen toteutumiseen – mutta jotain jäi puuttumaan! Suomen ensimmäisen eduskunnan puhemies P.E. Svinhufvud puhui avauspuheessaan täysin tarkoituksella ainoastaan vaalioikeudesta – yleistä äänioikeutta ei kenelläkään vallankahvaan päässeellä kansanedustajalla ollut tarkoituskaan vaatia.

Toisin kuin tänä päivänä, vielä 1900-luvun alussa ääni- ja vaalioikeus eivät olleet samoja asioita. Vaalioikeudella tarkoitettiin alun alkaen nimensä mukaisesti vaaleihin liittyviä oikeuksia: oikeutta asettua ehdolle ja äänestää haluamaansa ehdokasta. Itse äänioikeus tarkoitti alun alkaen nimenomaan oikeutta saada äänensä kuuluviin, vaikuttaa suoraan päätettäviin asioihin. Kyseessä oli siis vaatimus suorasta demokratiasta. Tämä alkuaikojen vahva kansanvallan periaate jäi kuitenkin pois sosialidemokraattien päästessä itse vallankahvaan kiinni. Loppu on kuvaavaa suomalaisen demokratian kehitykselle: tuosta hetkestä lähtien sen suurempia vaatimuksia alkuperäisen äänioikeuden puolesta ei ole kuultu.

Suomalainen poliittinen elämä ei ole juuri kehittynyt sitten Suomen senaatin aikojen. Sen tyyppipiirteitä ovat edelleen vahva esivallan kunnioittaminen, päättäjien selvään etevyyteen uskominen ja omien vaikutusmahdollisuuksien aliarvioiminen, jota kaikkea kuvaa parhaiten sana alamaiskulttuuri. Vaikka perustuslain mukaan valta kuuluisi periaatteessa kansalle, on se käytännössä aina kuulunut poliitikoille. Suomessa kansa on edelleen jaettu kahtia: tavalliseen kansaan ja poliitikkoihin – ”rahvaan” enemmistöön ja harvalukuiseen ”eliittiin”. Ennen kaikkea tätä pitää yllä kansalaisiin ja erityisesti päättäjiin syvästi iskostettu myytti tyhmästä, sivistymättömästä kansasta, joka ei tiedä omaa parastaan. ”Vain asioihin kunnolla perehtynyt poliitikko voi tehdä sivistyneitä päätöksiä”, he sanovat. Aristoteles kutsui tällaista ajattelutapaa aristokratiaksi.

Suora demokratia ei ole pelkästään antiikin Ateenaan assosioitava historiallinen hallintamuoto tai anarkistien märkäuni, se on täyttä päiväpolitiikkaa yhä useammissa maissa. Erityisesti Sveitsi on historian paras esimerkki osallistuvan demokratian maasta, jossa kansalaisilla on ihan oikeaa vaikutusvaltaa. Alppimaa on erityisesti runsaslukuisten kansanäänestysten kehto: kun Suomessa järjestettiin 1900-luvun aikana kaksi valtiollista kansanäänestystä – nekin neuvoa-antavia –, oli Sveitsissä vastaava luku noin 700 – pelkästään valtakunnantasolla. Ja silti kaikki on sujunut mallikkaasti: äänestykset eivät ole tulleet kansantaloudelle kalliiksi, johtaneet järjettömiin päätöksiin tai hidastaneet yhteiskunnan kehitystä. Sen sijaan saavutettuna on kansalaisten selkeä osallistuminen päätöksentekoon ja aito poliitikkojen ja kansalaisten välinen luottamus myös vaalien välillä. Selväähän se, kun eduskunnan sijaan hallituksen toimintaa valvookin koko kansakunta!

Ainoa Suomessa käytössä oleva suoran demokratian muoto niin kunta- kuin valtakunnantasolla on neuvoa-antava kansanäänestys. Se ei itse asiassa ole varsinaisessa mielessä edes kansanäänestys, sillä sen tulos on eduskunnan tai kunnanvaltuuston harkintansa mukaan myös yli käveltävissä – kuten kuntatasolla usein tapahtuukin. Esimerkiksi Sveitsissä ei edes tunneta sellaista kuin neuvoa-antava kansanäänestys: kaikki kansanäänestykset ovat sitovia, eikä siihen oli poliitikoilla mitään sanaa. Kansanäänestys on jopa pakollinen kaikissa perustuslain muutoksia koskevissa esityksissä. Lisäksi kansalaiset ovat oikeutettuja alistamaan minkä tahansa uuden lain tai sellaisen muutoksen kansanäänestykseen, myös hylkäämään sen vastoin valtiovallan tahtoa. Paitsi oikeus äänestää laista, sveitsiläisillä on oikeus myös valtakunnalliseen kansalaisaloitteeseen, joka myös alistetaan kansanäänestykseen.

Suomalainen edustuksellinen demokratia on ollut kriisissä jo pitkään. Kansalaisten luottamus poliittiseen päätöksentekoon on kiihtyvään tahtiin rapistunut ja valtava määrä väestöstä ei koe millään tavalla kuuluvansa yhteiskuntaan. Ennen kaikkea omat vaikutusmahdollisuutensa suomalaiset kokevat vähäisiksi, jos ovat niistä edes kiinnostuneita. Äänestysaktiivisuus laskee hälyttävän alhaalle, eikä esimerkiksi nykyisellä hallituksella ole kansalaisten absoluuttisen enemmistön tukea takanaan. Politiikka on out, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Silti niin ennen kuin nykyaikanakin tulee teemoja, jotka tulevat ihmisille tärkeiksi poliittisesta viitekehyksestä riippumatta: koulutus, työttömyys, sairaanhoito, mielenterveyspalvelut, ilmastonmuutos… Tällaisissa tilanteissa ihmisillä löytyisi jo nyt halua vaikuttaa, jos vain sopiva väylä löytyisi. Kansan tahdon mukaisena sellainen olisi valtiovallan velvollisuus myös järjestää.

Suora demokratia parantaa myös edustuksellista demokratiaa kohtaan tunnettua arvostusta ja parantaa sen laatua. Kun kansalaisille tarjotaan konkreettisia keinoja valvoa ja hallita heitä edustavien poliitikkojen toimintaa, kansalaisten luottamus koko järjestelmää kohtaan luonnollisesti kasvaa. Todellisessa kansanvallassa päättäjien on nautittava kansalaisten luottamusta myös vaalien välillä. Vielä pidemmälle vietynä kansalaisilla tulisi olla oikeus nykyisin vain eduskunnan valvontakeinoihin kuuluvaan välikysymykseen kansalaisaloitteella, joka johtaisi hallituksen luottamusta mittaavaan kansanäänestykseen. Ja kun kansa olisi oikeutettu hylkäämään minkä tahansa lain, uusien lakien legitimiteetti paranisi kansan silmissä kohisten. Miten olisi mahtanut käydä esimerkiksi Lex Nokialle, jos Suomessa vallitsisi kansanvalta? Tähän juuri kätkeytyy poliitikkojen todellinen huolenaihe; pääsyy siihen, miksei suora demokratia ole maassamme laajemmin käytössä: kansahan voisi vahingossa äänestää väärin…

Nyt kun eduskuntapuolueiden uskottavuus on vaalirahakohujen ja molemminpuolisen syyttelyjen, ratsastuksen ja ilkeilyn myötä vaakalaudalla, olisi korkea aika viedä loppuun Forssan julistuksen ensimmäinen vaatimus kokonaisuudessaan. Se jos mikä olisi omiaan palauttamaan kansalaisten luottamuksen poliittiseen päätöksentekoon Suomessa ja aktivoimaan myös erityisen passiiviset nuoret polvet vaatimaan omia oikeuksiaan suoran, osallistuvan demokratian nimissä. Vasemmiston historiallinen tehtävä, kansanvallan vaatiminen, vaatii nyt puoluerajoja ylittävää yksimielisyyttä siitä, etteivät asiat voi enää kauan jatkua totutulla tavalla. Demokratia on tänä päivänä arvo- ja asennekysymys, ei ideologiaan sidottu aate. Kyse on ennen kaikkea vallan uudelleenjaosta, jota historiallisin termein voisi nimittää vallankumoukseksi.

Hallitsevat luokat eivät ikinä tule vapaaehtoisesti jakamaan valtaansa tavallisen kansan kanssa – siksi tämä demokratian vallankumous vaatiikin ennen kaikkea kansalaisten omaehtoista liikkeellelähtöä, sekä aidosti demokraattisten puolueiden ponnekkaita vaatimuksia aseman puolesta. Suomen orastavan kansanvallan puolesta minä toivon, että maamme vasemmisto on jo 100 vuotta Forssan julistuksen jälkeen tähän vaatimukseen valmis. On aika päivittää vanha demokratiamme uudelle aikakaudelle.