IRC-Galleria

Ensimmäinen. Millasta elämä olis ilman unelmia? Jotkut sanoo niiden olevan turhia. Mun mielestä unelmat ja haaveet on aika olennainen ja tärkee osa elämää. Eiks keksinnötki oo syntyny unelmista, esimerkiks halusta lentää? Maailma, jossa kellään ei olis haaveita, olis aika tylsä.

Ja toinen. Onks aikuisten unelmat jotenki arvokkaampia ku lasten ja nuorten? Monestihan aikuiset ns. kieltää lapsiaan seuraamasta omia unelmiaan ja sen sijaan esim. opiskelemaan pitkälle ja täten usein toteuttamaan vanhempiensa haavetta valkolakista tai vastaavasta. Eiks unelmat oo unelmia joka tapauksessa? Usein vanhemmat pettyy pahasti jos lapsesta ei tuu jotain hienoa mitä lie maisteria tai jotain mitä ne nyt ikinä jälkikasvustaan onkaan toivonu. Jos vanhemmat haluu vaikkapa tyttärestään lääkäriä mut se haluaakin ite olla rekkakuski, ni miks se ei sais olla rekkakuski? Ammattihan sekin on. Ja millasta elämä olis, jos kaikista tulis lääkäreitä eiikä maailmassa olis ainuttakaan rekkakuskia?

..anteeks tää purkaus. Tässä vaan selvennys eräälle nimeltä mainitsemattomalle henkilölle, joka ei tainnut vielä ymmärtää mun kantaani asiaan. Ja voihan muutkin toki tän lukea, ei siinä mitään :--D

1. your facebook profile photo day
2. a photo of yourself a year ago day
3. a photo that makes you happy day
4. a photo of the last place you went on holiday day
5. a photo of you day
6. a photo that makes you laugh day
7. a photo of someone you love day
8. a photo of your favourite band/musician day
9. a photo of your family day
10. a photo of you as a baby day
11. a photo of your favourite film(s) day
12. a photo of you day
13. a photo of your best friend(s) day
14. a photo of one of your favourite family members day
15. a photo of you and someone you love day
16. a photo of you at the last party you went to day
17. a drunk photo of you day
18. a photo of one of your classes day
19. a photo of you on a school trip day
20. a photo of something you enjoy doing day
21. a photo of you standing up day
22. a photo of your town day
23. a photo of your friend as a baby day
24. a photo of you that your hair looks nice in day
25. a photo of a night you loved day
26. a photo of your favorite weekend day
27. a photo of last summer day
28. a photo of what you ate today day
29. a photo of someone you find attractive day
30. a photo of you when you were happy.

Enpäs ole koskaan kattonu ahdistavampaa leffaa. Siis ei sillee et se ois ollu huono, mutta ehottomasti masentava. Kaikki menee vituiks ja me kuollaan kaikki vaikka vähän aikaa kaikki näyttäiskin hyvältä, tiesittekös?

ps. Ei kannata ryhtyä narkkariksi.

Jälleen on leffakommentoinnin aika. Tästä lähin laitan loppuun vielä Saz-asteikon mukaiset arvostelutähdetkin. ;D

No mutta tulipas sitten katsottua sellainenkin kulttielokuva, tai ainakin yksi 2000-luvun alun _tapauksista_, kuin "Requiem for a Dream", suomalaisittain tutummin "Unelmien sielunmessu".

Suhtauduin elokuvaan hienoisella varauksella aihepiirinsä vuoksi - kyseessähän on siis kuvaus huumeitten ja lääkeaineitten vaaroista. Miten helposti voi jäädä koukkuun, ja kuinka nopeasti elämä luisuu holtittomasti alamäkeä. Tämäntyyppiset elokuvat usein sortuvat yltiöpäiseen inhorealismiin, jota ei ole ilo katsella - ei sillä, että surkeita narkkari-ihmisrassukoita nyt koskaan mielellään katselisi, mutta asiaa voi lähestyä kolmella tavalla: silotellusti ja antamalla kuvan, että huumeidenkäyttö on jotakin taianomaista, hyvällä tavalla realistisesti latomalla pöytään faktat ilman sen suurempia dramatisointeja tai asian kauheutta suurennellen järkytykseen asti.

Olen vuosien varrella kyllä kuullut "Unelmien sielunmessu" -elokuvasta, mutta sen ilmestymisen aikaan (2000) olin vasta 12-vuotias, eivätkä tällaiset elokuvat silloin oikein iskeneet. xD Sen jälkeen elokuva ei vain koskaan ole sattunut tulemaan vastaan muuten kuin ohimennen jossain mainittuna. No, nyt on sitten tämäkin nähty ja... huh huh.

Puoleenväliin asti meni vielä kaikilla, myös minulla, ihan hyvin, mutta loppua kohden edetessä, kun kaikilla alkoivat asiat mennä suomeksi sanottuna päin helvettiä, alkoi kyllä meikäläistäkin ahdistaa niin maan perhanasti. En ole _aikoihin_ katsonut näin ahdistavaa elokuvaa. En todellakaan suosittele herkille ja kovin sympaattisille ihmisille, koska jopa minä tunnevammainen aloin elokuvan viime minuuteilla tiputtaa suolavettä silmistäni. En halua spoilata, joten sanottakoon lopusta vielä vain sen verran, että se on erityisen voimakas siksi, että keskeisten henkilöhahmojen tulevaisuus jätetään avoimeksi. Vain se tiedetään, että nyt heillä menee todella huonosti, ja jos elokuvan juonikaaren kehitys elokuvan aikana antaa yhtään osviittaa, vielä huonommin tulee menemään. Jää siis ihan mielettömän paha olo, kun leffa loppuu juuri silloin, kun kaikki ovat aallonpohjassa. Nousevat omankin elämän ikävyydet alitajunnan syövereistä pintaan ja muistuttavat olemassaolostaan. Tätä elokuvaa kuvaa parhaiten sana 'voimakas'.

Elokuvan musiikkivalinnoistakin on pakko sanoa pari sanaa - sykähdyttävä ja sopiva. Siinä. Sanoinhan, _pari_ sanaa. :D Vaikka elokuvan "tunnusmusiikki" soikin elokuvan aikana melkeinpä ärsyttävyyksiin asti, on se varsinkin juuri siellä leffan lopussa juuri paikallaan. Kyseessä on todellinen unelmien sielun_messu_. Sykähdyttävä biisi. Tässä linkki, jos joku haluaa kuunnella: http://www.youtube.com/watch?v=e2Ma4BvMUwU

Minulla olisi PALJON muutakin sanottavaa tästä leffasta, mutta en juuri nyt tässä vasta toipuessani jaksa kirjoittaa kaikkea ylös.

Näin vaikuttavalle elokuvalle siis: ✰✰✰✰

Ohjaus: Darren Aronofsky
Vuosi: 2000

Muistan henkilökohtaisesti kuinka meille näytettiin ala- ja ylä-asteella koulussa pätkiä Danny Boylen mestariteoksesta "Trainspotting". Kohtaukset olivat tarkkaan valikoituja huumevalistusta varten terveystiedon tunneilla ja joissakin yksittäisissä tilaisuuksissa. Kohtaukset kyllä toimivat, mutta irrallisina ne olivat melko turhaa valistusta sillä elokuva kokonaisuutena kertoo paljon enemmän. Omasta mielestäni Trainspottingin voisi nykypäivänä korvata huomattavasti rankemmalla Darren Aronofskyn ohjaamalla Unelmien sielunmessulla (Requiem for a Dream). Ehkä ala-asteella elokuvaa ei kannata esittää, mutta luulisi, että tämän valistuksen tarkoituksena olisi saada jotakin aikaiseksi.

Darren Aronofsky oli itselleni täysin tuntematon tekijä vielä vuosi sitten. Unelmien sielunmessu on valmistunut vuonna 2000, mutta näin sen ensimmäistä kertaa viime syksynä ja jouduin välittömästi ihmettelemään teoksen tuntemattomuutta. En muista kenenkään maininneen sitä aikaisemmin tai muista lukeneeni siitä yhtikäs mitään. Tämä on lähes käsittämätöntä.

Unelmien sielunmessu kertoo neljän ihmisen tarinan kylmällä ja realistisella tavalla. Kyseessä ei ole ns. hyvän päivän- elokuva, mutta siinä on kuitenkin "onnellinen loppu", joka on tässä tapauksessa erittäin suhteellinen käsite. Sara Goldfarb on TV-riippuvainen vanha nainen, joka saa eräänä päivänä puhelun ja hänelle ilmoitetaan, että pääsee esiintymään suosittuun TV-ohjelmaan. Hän innostuu rajattomasti ja aloittaa rajun laihdutuskuurin mahtuakseen vanhaan punaiseen mekkoonsa. "Keinolla millä hyvänsä" hänen on laihdutettava huomattava määrä kiloja pois ja päätyy käyttämään laihdutuspillereitä. Harry on hänen poikansa, joka on jo kaverinsa Tyronen sekä tyttöystävänsä Marionin kanssa vahvassa koukussa heroiiniin ja muihin aineisiin. Äiti tulee riippuvaiseksi laihdutuspillereistä ja nuoriso tekee rahaa huumekaupalla kunnes kaikki menee päin helvettiä ja markkinat katoavat. Rahan ja huumeiden puute ajaa riippuvaiset nuoret epätoivoisiin ratkaisuihin ja haavemaailma on muuttumassa todellisuudeksi.

Elokuva on toteutettu vain 4,5 miljoonan dollarin budjetilla, mutta todistaa jälleen kerran, että maailman parhaimpien elokuvien tekemiseen ei välttämättä tarvita miljardibudjetteja. Elokuvan tarinat ovat todella uskottavia ja toteutuksen takana lienee ihmisiä, joilla on henkilökohtaista kokemusta huumeista. Tämä päätelmä juontaa juurensa siitä, että elokuvan kulkua oli katsomishetkellä selostamassa ihminen, joka kertoi miltä minkäkin mömmön vaikutus tuntuu. Nämä kuvaukset täsmäsivät 100% kaikkiin elokuvan hallusinaatioihin, ääniin, ilmiöihin ja tapahtumiin sekä tapaan, jolla ne oli kuvattu, leikattu ja näytelty. Teknisesti elokuva on upeaa katsottavaa eikä siitä löydy oikeastaan mitään virheellistä.

Kyseessä on ehdottomasti elokuva, jota voin suositella kaikille katsottavaksi edes kerran. Jos olet juuri viettänyt elämäsi parhaan päivän niin silloin ehkä ei kannata pilata sitä tällä, mutta jälkifiilikset johtuvat aivan jostakin muusta kuin siitä, että elokuva olisi ollut paska.


* * * * *

Noora: Katotaanko me tänään se Unelmien kesämessu?
Heli ja Nea: *NAURUA*
Noora: No mikä se on en mie tiiä?


Kyse oli siis Unelmien sielunmessusta. :D