IRC-Galleria

An idea permeates our modern view of relationships: that men and women have always paired off in sexually exclusive relationships. But before the dawn of agriculture, humans may actually have been quite promiscuous. Author Christopher Ryan walks us through the controversial evidence that human beings are sexual omnivores by nature, in hopes that a more nuanced understanding may put an end to discrimination, shame and the kind of unrealistic expectations that kill relationships.

Olen puhunut seksuaalisuudesta, niin omastani kuin yleensä, ihmisten kanssa ja heihin asettamani luottamus on osoittautunut perustelluksi. Kuten olen aiemmin jo itsekin huomioinut ja päätellyt, seksuaaliset fantaisat sinänsä eivät ole millään tavalla pahoja. Eivätkä sen puoleen hyviäkään.
Pointtina vaikutaisi olevan se, miten niitä fantasioita toteuttaa.

En itse henkilökohtaisesti katsoisi sitä pahana, jos kaksi ihmistä haluaa kokeilla rajojaan raiskausfantasian/-roolileikin kautta, toisiaan kunnioittaen ja toisistaan välittäen.

Olen uskaltanut avautua omista haluistani taas enemmän, joka on auttanut minua käsittelemään omia tuntemuksiani ehkä paremmin. En tosin välttämättä olisi pystynyt siihen itse, mutta niinhän se menee, että sinusta peilaan itseäni. <3

Aiemmat seksuaalisuusmerkinnät:
Seksuaalisuudesta, ZOMG k-osmo-s
Seksuaalisuudesta, ZOMG II: Parisuhteista k-osmo-s
Seksuaalisuudesta, ZOMG III: Ajatuksista käytäntöön k-osmo-s

Oli jo pitkään tehnyt mieli kirjoittaa jotain käytännöllistä rakkauden kiemuroista, joten tuumasta toimeen. Tämä on niin monitahoinen aihe, että teksti jää väkisinkin pintaraapaisuksi. Käsittelen joitakin mieleeni tulleita tärkeimpiä ydinajatuksia. En väitä näkemyksiäni Totuudeksi enkä voi taata niiden toimivuutta muiden elämässä. Itelleni pärisee.


Kerran oivalsin, kuinka keinotekoiselta rajoitukselta tuntuu ajatus siitä, että ihminen saisi rakastaa vain yhtä, tai että intiimisuhteita voisi olla vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Samanaikaisesti kuitenkin tuntui epämiellyttävältä mielikuva siitä, että jotkut panevat ympäriinsä ilman herkkyyttä, keskinäistä kunnioitusta tai kommunikaatiota, ja jotkut sitten kutsuvat sellaista "vapaaksi suhteeksi".

Aloin tutkiskella asiaa laajemmin. Rehellisyys johti ymmärrykseen: seurustelu ei estä kutkutusta muita ihmisiä kohtaan. Tuntui tärkeältä sanoa asia ääneen - en tahdo elää valheessa, en itseäni enkä muitakaan kohtaan.

Aloin hyväksyä sen tosiasian, etteivät tunteeni suostu asettumaan minkäänlaisiin tarkasti määriteltyihin, absoluuttisiin rajoihin. Polyamoria, kyky rakastaa montaa, tuntui sitä itsestäänselvemmältä mitä enemmän sitä tunnustelin. Kävi luonnolliseksi kysyä, miksei tunteita saisi myös fyysisesti ilmentää kenen tahansa kanssa. Miksi intiimisuhde tietyn ihmisen kanssa velvoittaisi rajaamaan muut pois? Harva uskoo, että vanhemmat rakastavat kahta lasta vähemmän kuin yhtä, tai että useat ystävyyssuhteet rajoittavat toistensa syvyyttä - miksi asia olisi toisin intiimisuhteissa?

Miksi ylipäätään koemme niin suurta tarvetta määritellä suhteitamme? Miksi on tärkeää rajata, onko joku ihminen "ystävä" tai "kumppani"? Miksei "ystävän" kanssa voisi olla intiimiä kontaktia?


Ihmisillä on luonnollisesti kaikenlaisia oletuksia polyamorian suhteen. Jotkut diagnosoivat sen sitoutumiskammoisten kivankuuloiseksi tavaksi oikeuttaa epäempaattinen, sekoileva ympäriinsänussinta. Miksei se voisi sitäkin olla, mutta itelleni on tuntunut tärkeältä, että suhteeni pääsevät vapaasti muovautumaan, kasvamaan ja syventymään, romantiikalla tai ilman. En näe selviä rajoja "ystävyyden" ja "muun" välillä. Minulla ei ole pelkoa pitkiä, vaikka koko elämänkin mittaisia suhteita kohtaan - nautin siitä että ihmissuhteillani on aikaa ja tilaa rakentua. En vain näe että yhden suhteen tulisi väistämättä rajata muut pois. Ajankäytölliset kysymykset ovat toki todellisia, mutta rehellinen kommunikaatio ja herkkyys tuntuvat toimivan paljon paremmin kuin absoluuttiset säännöt.

Yleinen kommentti tuntuu myös olevan: "Mä oon mustasukkanen, emmä pystyis!" Musta yksi polyamorian ydinajatuksista on se, että mustasukkaisuus ja muutkin kielteiset tunteet pyritään tiedostamaan, havainnoimaan ja ymmärtämään, ja niistä keskustellaan. Niiden olemassaolon hyväksyminen on tuntunut toimivan paljon paremmin kuin tukahduttaminen - sama pätee elämän muillakin alueilla. Olemme omistushaluisia, kehitämme helposti riippuvuuksia ja haluamme pitää tärkeistä asioista tiukasti kiinni koska olemme epävarmoja. Pelkäämme yksinjäämistä. Jos elämme ajatuksessa, jonka mukaan elämämme ei mitenkään voisi olla täyttä ilman tiettyä ihmistä, tarketuminen lienee aika väistämätöntä.

Itestäni tuntuu vahvasti siltä, ettei mikään tietty yksittäinen ulkoinen elementti ole välttämätön täydelle elämälle. Olemme toki sosiaalisia eläimiä ja yhteys on luonnollinen tilamme, mutta olemme myös varsin hyviä sopeutumaan.

Kokemukseni mukaan rakkaus ei pysty kukoistamaan jos sitä yritetään pakottaa. Se on herkkä instrumentti - liian jäykkä ja puristava ote estää soljuvuuden. Parasta mitä rakkaudelle voi tehdä, on poistaa sen tieltä esteitä ja luoda sille tilaa hengittää ja kasvaa dynaamisesti. Loppu sujuu itsestään.


Kommunikaatio. Pelottava muuttuu mahdolliseksi ja siedettäväksi kun siitä puhuu ääneen. Empatia ja herkkyys ovat välttämätön avu. Haaste on suuri, mutta mitä enemmän olen puhunut ja kuunnellut, sitä selkeämmäksi on käynyt että puhumattomuus ja välttely ovat täysin mahdottomia vaihtoehtoja - ne aiheuttavat sellaisia ongelmia, joita ei välttämättä saa millään tavalla selvitettyä tai korjattua. Rankkojen aiheiden käsittely on ajoittain kivuliasta ja saattaa koetella sietokyvyn rajoja, mutta mikä voisi olla kasvattavampaa?

Uusiin ihmisiin rakastuminen tuntuu poikkeuksetta höyrähdyttävältä kokemukselta, ja silloin on suuri vaara sokeutua jo olemassaolevien suhteiden tarpeille. Konkreettinen vaara on myös se, että yhden suhteen ongelmia on helppo alkaa huomaamattaan paeta uusiin suhteisiin, joihin aiemmat ongelmat kuitenkin seuraavat itsepintaisesti mukana. Tuoreen suhteen alkuenergia tuntuu helposti aiheuttavan kritiikitöntä suhtautumista rakastumisen kohteeseen. Rakastuminen herättää usein tunteen siitä, että uusi ihminen on nyt jotain täysin uudenlaista, ihmeellistä, ennennäkemätöntä, vastaus kaikkiin toiveisiin joita on ikinä ihmissuhteisiin uskaltanut kohdistaa. Tämän tiedostaminen auttaa jäsentämään omaa tunnemaailmaa.

On luonnollista, että ihmisten määrän lisääntyessä mahdolliset muuttujat lisääntyvät myös. On suuri haaste saada kahdenkin ihmisen välinen suhde toimimaan, saati sitten jos ihmisiä on enemmän. Polyamoria kuitenkin myös helpottaa monia asioita. Ihmiset tuntuvat monogamisissa suhteissa usein pettävän toisiaan (ja itseään), ja näen suureksi syyksi tälle halujen kieltämisen. Polyamorisessakin suhteessa on toki mahdollista pettää valehtelemalla - jos on esimerkiksi sovittu, että kaikista intiimikontakteista puhutaan avoimesti, niin siitä on hyvä pitää kiinni. Ei liene mielekästä antaa lupauksia joita ei ole valmis pitämään. On tärkeää, että suhteet perustuvat osapuolten yhteisymmärrykselle.

Olen matkani varrella ehtinyt käydä läpi monenlaisia ajatuksia ja tunnetiloja, ja ajoittain kyseenalaistanut näkemyksiäni hyvinkin rankasti. Rohkea tarkastelu selkiyttää. Kerta toisensa jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että tämä olemisen tapa toimii minulla tässä ja nyt ja tuntuu oikealta.


Vaikeimpia kysymyksiä polyamorian suhteen tuntuisivat ainakin itselleni olevan sukupuolitaudit ja jälkikasvu, tosin näistä molemmat ovat suuria haasteita myös ei-polyamoristisissa suhteissa.

Sukupuolitaudit ovat ainakin itseäni pelottaneet niin kauan kuin olen niiden olemassaolosta tiennyt. Olen pähkäillyt paljon sitä, miten useiden kumppanien kanssa olisi mielekästä toimia. Esimerkiksi HIV saattaa näkyä vasta kolmen kuukauden kuluttua tartunnasta. Jos haluttaisiin olla äärimmäisen varmoja, olisi loogista, että sukupuolitaudit mahdollistavaa kontaktia otettaisiin vasta sen jälkeen, kun uusi kumppani on käynyt testeissä kolme kuukautta viimeisen suojaamattoman seksikontaktinsa jälkeen.

Kiemuroita seuraa: Loogisesti äärimmilleen vietynä, suojaamatonta seksiä (luonnollisesti myöskään suuseksiä) ei saisi harrastaa kenenkään sellaisen kanssa, joka on viimeisten kolmen kuukauden aikana harrastanut suojaamatonta seksiä kenenkään sellaisen kanssa, joka ei ole käynyt testeissä ja on viimeisten kolmen kuukauden aikana harrastanut suojaamatonta seksiä kenenkään sellaisen kanssa joka ei ole käynyt testeissä ja on viimeisten kolmen kuukauden aikana harrastanut suojaamatonta seksiä... jne.

Käytännössä tuntuisi aika mahdottomalta ja yksinkertaisesti epäkäytännölliseltä asettaa rehellisyyden lisäksi mitään absoluuttisia sääntöjä tai vaatimuksia. Olen tunnustellut vaihtoehtoa "oo kenen kanssa haluut, mutta mä en oo sun kanssa jos oot altistanut ittes mille tahansa sukupuolitaudit mahdollistavalla kontaktille etkä oo käyny testeissä", mutta käytännössä virta kuitenkin usein vie mukanaan - seksiin liittyy aina riskejä, jotka nyt vaan on hyväksyttävä jos siitä tahtoo nauttia. En voi vaatia muilta asioita joita en itsekään tahdo toteuttaa.

Käytännössä olen kokenut toimivaksi ratkaisuksi sen, että ihmiset skarppaavat sen suhteen kenen kanssa pelehtivät, kommunikoivat siitä avoimesti ja käyvät säännöllisesti sukupuolitautitesteissä. Riskejä on aina olemassa ja äärettömän ihana ihminen saattaa tietämättään kantaa sukupuolitautia. Spontaanius on kuitenkin niin tärkeä osa seksuaalisuutta, että mitkään tiukat ja joustamattomat säännöt eivät yksinkertaisesti tunnu mielekkäiltä. En silti voi kyllin alleviivata sitä, kuinka tärkeäksi koen kunnioituksen terveyttä kohtaan, omaa ja muiden.

Polyamoria ei myöskään tarkoita sitä, että kaikkien tai kenenkään kanssa olisi pakko harrastaa seksiä, etenkään suojaamattomasti. Tärkeintä on kokemus siitä, että jokainen asettaa itse omat rajansa, ilmaisee ne selkeästi ja kunnioittaa muiden rajoja.


Lapset ovat se toinen suuri haaste - kuinka ne sopivat yhteen polyamorian kanssa? Selvää on, että lapsi vaatii valtavasti aikaa ja paneutumista, ja tarkoittaa pitkäaikaista sitoutumista jossa itsestä riippuvaisen olennon hyvinvointi on asetettava etusijalle. Epäilemättä kyseessä on yksi ihmiselämän suurimpia haasteita, polyamorialla tai ilman. Itsellänihän ei (vielä?) jälkikasvua ole, mutta voisin kuvitella, että etenkin pari ensimmäistä vuotta ovat joka tapauksessa niin intensiivisiä, että edes vanhempien välisen romanttisen suhteen aktiiviseen ylläpitämiseen ei välttämättä ole kummemmin aikaa. Luottaisin yksinkertaisesti osapuolten herkkyyteen ja empatiankykyyn - huomioonottavuus ja kommunikaatio ovat tässäkin avainasemassa. Ei ole reilua, että toinen juoksee missä sattuu ja toinen istuu kotona lapsen kanssa, tosin erilaisten ihmisten dynamiikat aiheuttavat tälläkin alueella loputtoman määrän mahdollisuuksia ja tilanteita.

Tämä laaja aihe ansaitsisi oman tekstinsä. Eipä siitä siis tällä erää enempää.


Parhaimmillaan polyamoria tuntuu rikastavan kaikkien osapuolten elämää. Meillä on tapana projisoida odotuksiamme tunteidemme kohteisiin, ja monoamorisessa mallissa yhden ihmisen harteille saattaa kasaantua kohtuuttoman suuria vaatimuksia ja oletuksia. Hyväksyn kaikkien ihmisten täydellisen ainutlaatuisuuden. Erilaisten ihmisten kanssa on erilaisia kokemuksia, ja joidenkin kanssa voi nauttia täysin toisenlaisista asioista kuin toisten. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että yksi ihminen olisi parempi kuin toinen, vain että yksi ihminen on erilainen kuin toinen.

Polyamoria on ollut äärettömän rankka polku. Se ei missään tapauksessa ole helppo olemisen muoto, vaan kuten kaikki henkiset haasteet, vaatii valtavasti tahtoa, panostusta, joustavuutta ja määrätietoisuutta. Itselleni tämä on kuitenkin ollut valtavan palkitseva taival joka kulkee sulavasti käsi kädessä muun ajatus- ja arvomaailmani kanssa. Olen oppinut todella paljon itsestäni ja muista ihmisistä ja alkanut nähdä ja arvostaa inhimillisen kokemuksen kauneutta aivan eri tavalla kuin ennen. Vaihtelevat perspektiivit ravitsevat olemisen kaikkia puolia.

Aiheesta puhuminen aiheuttaa kulttuurinormeistamme johtuen häpeää, mutta vielä enemmän häpeää on aiheuttanut vaikeneminen. Ääneen ilmaiseminen tuntuu vapauttavalta, ja kannan seuraukset selkä suorana. Antakaa palaa.




Lista blogiteksteistäni: Olentolupa&beid=32239243&action=showcomments#blogcomments


tekstejäni löytyy myös
http://olentolupa.blogspot.com
http://olentolupa.livejournal.com
http://olentolupa.wordpress.com

Olen aiemminkin kirjoittanut päiväkirjaani tästä (k-osmo-s#blogcomments), mutta en osaa enää sanoa "pystyisinkö" ns. perinteiseen parisuhteeseen. Tavallaan pidän sitä ihanteena, mutta kumminkin kokisin, ettei se ehkä kumminkaan _toimisi_ omalla kohdallani. Tuntuu jotenkin perverssiltä etten saisi olla onnellinen jostain ihmisestä (tai jonkun ihmisen kanssa) vain koska "seurustelen". Ymmärrän toki vakiintuneen parisuhteen, muutenkin kuin kulttuurievoluution ja historian kautta, mutta...

Tosin en koe vielä osaavani suhtautua tähän asiaan "oikein", vaan analysoin tapani mukaan liikaa. Myöskin koska tämä on suhteellisen uusi oivallus minulta, asiaan pitää totuttautua hetki. Tosin olen jo aika pitkään kokenut mustasukkaisuuden toimimattomana. Ymmärrettävänä sinänsä, mutta toimimattomana. Tämä käsitys vain vahvistui keskustellessani aiheesta, pintapuolisesti tosin, erään ystäväni kanssa, jonka kanssa tulimme siihen johtopäätökseen, että mustasukkaisuus on sairaus. Ihan silläkin perusteella, että toista ihmistä ei voi omistaa. Tai voi, tietysti, mutta kuitenkin.

Enkä koe, ettenkö osaisi "ottaa vastuuta" tai olisin "tunnevammainen", en vain haluaISI rajoittaa tunteitani yhteen ihmiseen. Miksi mun pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että pidän muistakin ihmisistä kuin mahdolliseta seurustelukumppanistani tai siitä, että joidenkin ihmisten kansssa seksi on vain yksinkertaisesti LOISTAVAA.

Niin ja tässä puhuu siis ihminen joka osaa olla ystävistäänkin mustasukkainen.

the news tell us every day of people who kill their spouses and children.. abandoned houses that have been burnt to the ground.. paedophiles who hunt innocent kids.. all in all: THE WORLD MAKES ME SICK!
I believe that life is what you make it to be.. by making choices you end up in some situation which you knew perfectly well beforehand (e.g. person A drinks and drives.. person B gets killed ..or.. you know that telling something to your friend will make them sad, so you have the choice to live with the consequences or decide that they can live without knowing the hurtful thing.. e.g. that their new hairdo or dress looks awful).

The reason why I write this is partly 'cos of the Kerava incident where the 18-year-old guy killed an 14-year-old girl. He did this because wanted to get into psychiatric treatment. He knew perfectly well what he was doing and what the repercussions were.. and he still took some innocent girl's life! For fuck's sake.. anxiety is not a valid reason to take anyone's life just so that you get into a psych ward.
One other reason, is that last night during my paper route I came across a burnt 'shed' (the place where garbage disposal cans are stored and to which the mailboxes are usually nailed). There was just steaming charcoal left and the mailboxes were all bent out of shape. It made me think if it had been an accident or an arsonist's 'masterpiece'. What makes people so f*cked up today?

The good or bad thing about working at night is that you have a lot of time to think about various stuff. Like last night I thought about who I would invite to my bachelor party. I came to the conclusion that I need to have bestMEN and bestWOMEN, 'cos there's no way in hell that I can decide who should be 'the one' for the job. There needs to be at least one from men (probably my oldest friend Timo) and one from women (probably Sanna) who cooperate with the participants. Because my friends are almost 50-50 men and women, there will need to be separate sauna turns etc. if nudity is an issue to someone.. Plus, one of the bizarre things will be that I think I'll invite my dad to join the party. He's always been a sort of a friend as well as a parent.. and.. we don't see each other too often.
I could do the same as my friends Rixu&Toni did .. Riika is my friend and Toni is her husband.. the male friends of Rixu went to Toni's bachelor party. My girl-friends could spend the night with the bride at her hen party. It's just that.. she'd need to be friends with them too and include them in the festivities. On the other hand, I'd like to spend time with the people who are close to me.. male or female. I don't know how common it is for ex-somethings to be part of one's life, but I've remained in good terms with them (all three of them).. and they could come to the party if they wanted to. I'd like to meet the girl who would openly accept ex-somethings to her hen party.. or who wouldn't be jealous if they came to the stag party. Her I would admire..

Jealousy leads me to another issue which has been keeping me awake lately.. Having just witnessed the marriage of the two people whose relationship has always been what I would call 'perfect' or 'meant-to-be', I've been thinking about what kind of relationship I would want. The perfect situation would be that we'd love each other, but we both could lead separate lives without jealousy and other negative emotions. Jealousy to me means that you don't trust the other person. In my present relationship, I'd like to think that I could accept if my girlfriend wanted to meet other people. There's a small age difference between us and I wouldn't want to restrict her life before the whole "let's get married and have children" period which we haven't even discussed yet 'cos it's not relevant to a couple that has been together for less than a year :) Considering that we're both pretty new to the whole dating scene, I think we'll just take it nice and slow.
Even though you can see 'Polyamory' in my communities it doesn't mean that I plan to have many girlfriends. I happen to love my girlfriend. I also would like to think that as long as you don't hurt people's feelings you're free to do whatever you want: spend time with people you love as well and have sex with them.. always remembering to practice safe sex. The things you learn from those dates you can apply in your stable relationship(s). I don't consider love to be a countable thing (in fact, it is not a count noun.. one love, two loves..n loves).. It comes down to simple logistics: you can't be in two places at once. That's why you should always treat people in the present tense. The time you spend with them should be the thing that describes what you have: friendship, love affair, random sex etc. I think that in the long run polyamory is a more realistic approach to love than monogamy. I've understood the idea so that you trust the person you're with so much that even if they want to see other people, it won't take away the fact that you two love each other and want to live together. Perhaps you have children or a mutual pet or something else that binds the two of you together.. or you just simply adore the other person too much to let your selfish desires to 'own' a person to come in the way of your relationship's well-being. I think it goes without saying that if you spend too much time together, you'll end up hating the other person. That's why I'd love for the person I'm with to have a life of their own. I can't stand clingy people who smother me and don't let me spend time with my friend's.

So to sum up: she'd need to have a good head on her shoulders, trust for me and us, mutual love and a life of her own.. (and yes this limits my options to women.. sorry, mates.. I love women with real tits and vaginas).

Umm.. there's probably something still missing, but I'll add it in later..

~O~