Spoiler-warning(? ainaki jonkun sortin I guess. Omalla vastuulla.)
Hmm. Sitä on sitte tutkittu murhaa, pelattu shakkia, etsitty kadonneita, tehty päätelmiä, ratkottu puzzleja, avattu hemmetin epäkäytännöllisiä rasioita, tiirikoitu lukkoja, ratkottu puzzleja, tutkittu myrkkyjä, tehty päätelmiä, uhkapelattu, ratkottu puzzleja, kaivettu hautoja, tehty päätelmiä, löydetty salaovia, oltu koirana, ratkottu puzzleja, ammuttu poliisi, oltu pahiksia, piileskelty, ratkottu puzzleja löydytty, tehty itsari, tehty päätelmiä, ratkottu puzzleja, oltu hengissä, oltu sitteki hyviksiä, ratkottu puzzleja, juteltu hullujen kanssa, juostu ympäri maita ja mantuja ja pelastettu Lontoo, pelastettu Lontoo taas.
Ei kovin monessa pelissä. Kyseessä siis The Testament of Sherlock Holmes. Mahtava ja jännittävä juoni, hyvä ääninäyttely, hienot hahmot, sopivasti huumoria. Graffatki ihan jees, tai siis no lip sync ei oikee toiminu, Watson tuli välillä vähän turhanki lähelle, hahmo animoinnit hieman kököhköjä, ja kaikkien ystävä näkymätön seinäkin tuli vastaan ajoittain (koska ei, sen pienen kiven yli ei voi astua, jonka vuoksi sitä polkua pitkin ei voi mennä. Voi vaikka mennä kengänpohjat pilalle). Näistä huolimatta hyvä pelikokemus, sai älynystyrät töihin, eikä kaltaiseni kokemattoman pelaajan tarvitse stressata ajoitusten tai toimintakohtausten kanssa.
Se on kivaa kun löytyy pelejä joissa se aseen käyttö, toisten tappaminen ja expan kerääminen ei ole pääasia (: Pelatkaa ihmeessä.
P.s. Jep, eipä tänne varmaa paljoakaa kannata oottaa näitten peliramblingien lisäks. Kai näitä on kivempi lukea ku jotai random blogikyselyitä (sikäli mikäli joku ylipäätään viittee tällasta sontablogia lukea : D)
Nyt kun PS3:lle on ollut joitakin päiviä toi käyttöjärjestelmäpäivitys saatavilla, en ole ollut PSN:ssä vähään aikaan(ei ole ollut sopivaa/tarpeeksi aikaa ladata ja asentaa sitä).
Olen kuitenkin pelannut WipEout HD:ta ihan kivasti niin sitten joskus, kun päivitän käyttöjärjestelmän ja synkronoin trophyt, tulee ihan kivasti lisää niitä! >:D
Mutta taidan muutenkin nyt viivytellä sen päivityksen kanssa ja kerätä kunnon kasan pokaaleja. XD Ainakin noi HD-kampanjan eri kilpailuryhmät taidan yrittää saada täytettyä mitaleilla(=helppoja trophyjä), mieluiten kullalla.
PS. Kaiken tuon pelin pelailun(ja tiettyjen taitoa vaativien trophyjen hankkimisen ja yrittämisen) aikana olen kehittynyt aika paljon tuossa pelissä! :D Phantom-nopeusluokan(Kaikki neljää nopeusluokkaa hitaimmasta nopeimpaan: Venom, Flash, Rapier, Phantom) kisat on jo helppoja voittaa. :) Toki pelaan vain helpoimmalla vaikeustasolla... :P
PPS. Jos onnistut tekemään barrell rollin Moa Thermalla, ole kunnioitettu. Se EI ole helppoa. Itseltäni vei yli sata kierrosta saada se tehtyä. XD Flatland Flyer -trophy on kyllä kiva. :P
PPPS. (<- Hmm...) Voisi olla kiva pelata kyseistä peliä muiden kanssa joskus onlinessa! :D Pidän eniten Eliminaattorista, mutta kyllä muutkin lopulta käy ihan hyvin. :)
For as long as there have been computers, there has always been a small minority who tried to hack, crack, code and script their way around the inner workings, making electronics and computers do things that they werenÂ’t designed for.
Hacking isnÂ’t by any means a new thing, as some of its roots can be traced back to WWII when the Allied forces decrypted the Nazi Enigma machine. It was said that the German war-time system of messaging couldnÂ’t be cracked, but through hard work, the Allied forces managed to do just that.
Hacking of computers is done for various reasons, but each hacker has a different motivation. Some are done for personal gain, monetary reward or malicious intent, but the hacker group Anonymous claims freedom of information.
The group, who apparently has no leader, came into prominence by openly supporting the release of classified documents through Wikileaks. But it wasnÂ’t until the hacking of SonyÂ’s PlayStation Network that the public took notice of them.
And although they have been blamed for nearly every hacking attempt in the last two years, the question is- are th
ey as dangerous as the general media claims? Who exactly is Anonymous, and for lack of a better phrase, what do they want?
To define the group is a bit difficult as itÂ’s not easy to pigeon-hole a collective who claim that they donÂ’t have a leader and only consist of a loose group of members from all over the world. How this group functions as one without a leader might just be the biggest social experiment in democracy, discipline and free will.
The name Anonymous has also become a synonym for other hacking collectives like LulzSec, AntiSec and AnonOps, who all might or might not have the same ideals and demands as Anonymous, although they all branched off from the main body at some time.
Whether or not they are as dangerous as the media claims, it all depends on who you ask. The main thought behind the group is to fight for internet freedom and freedom of speech. As history has told us, it becomes a bit of a blurry line at the best of times.
by: Anonback Back
Pääsen pelaamaan pitkästä aikaa blopsia - repii piuhaa ja katkasee AUGHHJGFARKJFLS heitän elisa viihteen kohta seinään SAATANA VITTU PERKELE!!!!1111111111!!!!!!!!!!!
It started out as small things, like jumping on pipes, owls and bricks with sister. Delivering newspapers on bike while dodging random idiots and whatnots. Rode with unicycle made out of rock, blew bubbles, skied or I'd die. Then it got more intense. I had to make long and challenging journeys just to figure out that the princess was in another castle, save the whole dreamland from nightmares, wrestle my way to championship, jump with a walking stick on a moon, defeat a vampire lord, or fight my way through bunch of mogwais to reach their leader. But that too was just a beginning. Just in more than ten years I've notched up my schedule, as I've lead armies against race that was certain to doom all life in the universe. I've wanted to be a pirate and defeated an undead pirate captain several times, caught swashbuckling with rhyming taunts, escaped a haunted mansion filled with restless souls, rode down the setting sun on a prarie, survived the hatred of three criminal gangs between their war, survived the apocalypse with just a pocket knife at start, been in ranks of marines discovering unknown threats from outer world, spread my hive's wealth in the name of the queen from borders of space to another, hunt the most dangerous hunt of all times, saved innocents from criminals masked in disguise, developed super powers from laboratory incident, flew among birds with my forgotten wings when thrown down from the heavens, chasing down the one who did me wrong, survived death and hell so many times I've lost count, crushed gods of Olympus with my bare hands, discovered long lost buildings and cultures, tried to survive the radiation over third world war, discovered a lineage of assassins centuries old, dropped an airplane on my friend while having a driving contest on an airport, and many many other events. If I'd thank books about these, certainly most common people would nod with approval, but instead I'm proud to say that I have lived these experiences through games. They are not real, you say. They are for children only you say. They are real thoughts coming from real people, real adults, real people working hard for years to spread their stories all over the world, sharing their dreams, sharing their thoughts, showing beauty that are hidden in their mind whether by visually or audibly. They have not just brought colours to my life, they have saved one person's life, stopped one's hatred and shown them guilt, brought a smile on people's face, and shed tears of sadness and joy. They've become a modern way of passing journeys of legends, what has long long time ago, in a galaxy far away started just on a campfire. I do not shame for playing games and seeing their beauty that some do not understand. I do not shame for sharing these stories with my fellow heroes. Games. Because sometimes you just want to be part of the story.
Olen viimeinkin ottanut itseäni niskasta!
Tein blogin,mutta tämä ei ole mikään tylsä "minun elämä" blogi
(henkilö kohtaisesti ajattelen että vain idiootit kirjoittavat sellaisia. . . ketä kiinnostaa jos olit syömässä :'D oikeesti ihmiset)
mutta niin ajattelin piristää ihmisiä peli esittelyillä ja arvosteluilla.
Idea lähti siitä ettei kukaan tunnu esittelevän underground pelejä joka on mielestäni hyvin surullinen asia koska yleensä juuri niissä peleissä on eniten potenttiaalia ja ne erottuvat muista peleistä erittäin suuresti, mutta toki myös arvostelen tunnettuja pelejä tai se riippuu siitä mitä lukiat toivovat
Nyt tuolla mun profiilin Boksissa näkyy sitten mun PSN-gamercard, mistä halukkaat/kiinnostuneet näkevät/voivat ihailla eritasoisten Trophyjeni määriä! :D