Nyt odotellaan innolla, jos vaikka varmistuisi työssäoppipaikka ensi kesäksi (: Eli Piia Pantsu on tulossa valmentamaan Ypäjälle maanantaina, ja silloin kysytään opettajan kanssa jos olisi mahdollista päästä hänen tallilleen työssäoppimaan. Olen jo pitkään haaveillut asumisesta ja työskentelystä Ruotsissa, mutta haaveissa on aina siintänyt Tukholma ja sen lähistö. Kuitenkin Malmö on onneksi vain puolen tunnin matkan päässä Flyingestä, joten ihan puskassa ei välttämättä tarvii olla (:
Vähän jännittää taas ulkomaille lähtö, viime kesänä kun ensimmäistä kertaa astuin lentokoneeseen - ja kaiken lisäksi yksin. Lensin Hampuriin, ja koitin seikkailla sieltä junalla työssäoppipaikkaani, Sandbosteliin. Eihän siitä mitään tullut, meinasin eksyä jo lentokentällä etsiessäni S-Bahnia, paikallisjunaa, josta jatkoin päärautatieaseman kautta seuraavaan paikkaan. Junaa olisi kuulunut vaihtaa jossain välissä, mutta hermostunut ensikertalainen ei sellaista sitten huomannut, joten olin ihan paniikissa ja eksyksissä. Onneksi lopulta pääsin oikeaan paikkaan ja perille Sandbosteliin. (:
Toivotaan parasta, että työpaikka Piialla toteutuu (: