Alkanut paineet nousemaan kirjoittamisen suhteen sillä tiedän NIIN monen ihmisen lukevan
näitä päivityksiä. Siksi en olekkaan päivittänyt tänne juuri mitään. Nyttenkin haluan pitää kirjoitukseni hyvin lyhyenä ja juuri mitäänsanomattomana. Olen sellaisessa hurmoksessa
että ajatukset menee tuhatta ja kirjoitukset tulee valovuosien päästä perästä.
[ saitko kiinni? et. hei, hirveen hyvä homma! ]
Kävimme katsomassa X:n kanssa brunon. Oli huvittavaa nähdä ihmisten ilmeet leffassa kun
he huomasivat meidät. Ja olihan se aika puuduttavaa..
Istua täydessä salissa heteroiden ympäröimänä jotka nauravat katketakseen homoläpälle.
Mahtavaa kuitenkin huomata että kyseinen leffa on kerännyt Suomessa valtaisat katsojaluvut,
vaikka täällä todistetusti ollaan hieman ..ei ehkä niin avarakatseisia.
Hot now -lehdessä oli huippumalli Nannan haastattelu jossa hän kertoi että hirveintä on ollut
"huume skandaali" lehdessä ja se kun eräs juopunut ihminen oli huutanut hänen peräänsä ja käskenyt "painua helvettiin". WHAT?
Itse en tiedä milloin olisin esim. ulkoiluttanut koiraani ilman että joku ei olisi huutanut joltain parvekkeelta perääni jotain. En tiedä olenko kertaakaan käynyt kaupassa niin ettei ihmiset huutele perääni. Enkä myöskään usko että olen istunut junassa ilman ettei joku vikise viereisillä penkeillä jotain minusta.
Tänään astelin junasta ulos ja lähdin jatkamaan matkaani kotiin.. kuten aina.
Vastaani tuli perhe johon kuului äiti, isä ja kaksi noin. 5-8 vuotiasta poikaa.
Käveltyäni heidän ohitse äiti sanoi lapsilleen:
"Tuossa oli se big brotherin pinkki paita, homo!".
Ellen olisi ollut puhelimessa olisin kääntynyt ja sylkässy sitä ämmää naamaan.
On toki hienoa alkaa kasvattamaan poikiaan heti lapsesta lähtien "homovastaisiksi"
tai ylipäänsä lajitella ihmiset homoiksi tai heteroiksi.
[ toivon että tuon naisen lapset alkavat heti viimeistään tarhassa kiinnostumaan pojista ja
ennekuin he ovat 15 vuotiaita niin että tuo nainen yllättää poikansa sängystä toisen pojan kanssa.
ja yhtään kaunistelematta että se muna on siellä perseessä ja syvällä. ]
Aikuiset ihmiset osaavat olla typeriä!
Yksi asia minkä haluaisin ihmisten myös muistavan.
Minulla on korvat, kuulen kyllä puheenne kun olen kulkenut ohitsenne ja alatte päivittelemään
sitä ketä ohitsenne käveli.
Minulla on myöskin silmät joilla näen ympärilleni.
On hyvin paljon kiusallisia tilanteita joissa minun tekisi mieli ilmoittaa ihmisille että olen
aivan samalla tavalla kuuleva ja näkevä ihminen kuin hekin.
Mutta jos sanoisin tämän ääneen saattaisin menettää henkeni joten jatketaan sillä periaatteella
että minä vain olen ja hymyilen, sillä eihän minulla ole ihmiselle luotuja tunteita tai arvoja.