IRC-Galleria

Kuljen matkani päähän. En tunne sisälläni minkäänlaisia tunteita. Odotan vain pääsyä taivaaseen. Taivaaseen, missä minun on hyvä olla. Paikkaan, jossa saan olla oma itseni ja silti minua rakastetaan. Olisi edes joku, joku joka välittäisi. Joku, joka halaisi ja pitäisi lähellä. Joku, joka rakastaisi. Ihminen, joka ymmärtäisi. Ihminen, joka tukisi ja jonka olkapäätä vasten saisi itkeä, kun tuntuu pahalta. Ikävä viiltää sisintäni. En saa kuvaasi mielestäni pois. Kyyneleet virtaavat pitkin poskiani. En kuulu enää elämääsi. En kuulu tulevaisuuteesi, enkä edes menneisyyteesi. Haluaisin olla osa elämääsi, muttei se enää onnistu. Ei sen jälkeen, kuinka verisesti sinua loukkasin, et voi antaa sitä koskaan anteeksi. Et voi unohtaa. Et vaikka haluaisitkin. En osaa olla niin kuin muut, satutan aina kaikkein lähimpiä ihmisiäni. Onnistun jotenkin aina pilaamaan kaiken hyvän. Nytkin pahoitin teollani kaikkein rakkaimman ihmisen mielen, en voi antaa sitä itselleni koskaan anteeksi. En voi unohtaa kasvoillasi ollutta ilmettä, kun sait tietää totuuden. Totuuden kaikesta, kaikesta mitä olin sanonut ja tehnyt. Elämäni on vain samojen asioiden toistamista. Päivästä toiseen vain toistan itseäni. Teen samat asiat samassa järjestyksessä. En voi enää vain unohtaa ja antaa asioiden olla. Piiskaan itseni hengiltä, enkä voi sille mitään.