IRC-Galleria

ja ketuille ruokaa kans.

Näen vielä auringon paistavan ja olkapäilleni hahmottuneen punaisen alueen. Toivon vielä löytäväni tästä päivästi yhden ystävän lisää, yksi vielä muiden hyvään joukkoon.
Puhelinsoppaa, satunnainen törmäys kaverikatraaseen, puistoaurinkoa. Kotiin tekemään rakkaimmalle idiootille kanapastaa, ihanaista kanapastaa. Kaupunkiin katraaseen lisääntyneeseen, saan kasvot viiden syleillä, tuntea koskematta. Istumme joen varrella nauraen, vain ainoastaan nauraen, aurinko kuumentaa, paistaa, tekee mielestämme murean. Perämoottoriveneen ohittaessa meidät antaa joki tuoksahduksen itsestään, nyrpistämme, naurahdamme, muistamme siinäkin joskus uineemme. Jäätelö suli huulille, kielinkärki käväisi naapurinkin pallossa. Melkein viisi kalaa saimme, tosiasiassa ranskalaisia koreittain, vielä vain paistetta ja onnea. ME on yksikkö, ystävyksien tiivis, aukoton yksikkö, verkko, joka kannattelee päivän läpi. Kun verkko hajaantuu, jää vielä tosissaan kaipaamaan sitä päivän viimeistä ystävää.