IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 21.02.2008 13:25

Aika pirun kummallista.
Asiat loksahtelevat paikoilleen. Liian helposti. Nuoruus kaiken kestää? Olen ihmetellyt, että miksei musta vielä ole tullut nalkuttavaa avovaimoa. Jaa olenkohan kenties hiukan liian aikaisessa tämän pohdintani kanssa, yhdessäeloahan on takana peräti viisi kokonaista päivää! No niin, kyllä sen aika siis koittaa.
On ollut loistoviikko, vaikkakin hiljainen. Tuntuu kuin istuisi sohvassa, johon jatkuvasti asettuu parempaan asentoon. Kokeilee mikä tuntuu hyvältä. Toistaiseksi kaikki on tuntunut hyvältä, kuitenkin seuraava aina edellistä paremmalta. Asuntoon asettuminen on ollut mukavaa alusta lähtien. Muuttoapu oli korvaamaton, jokaisen ihmisen pienikin teko oli pois minun murheistani. Suurkiitos kuuluu tietysti Jussille ja iskälle, jotka kantoivat raskaat tavarat kahdestaan. Jättimäisesti auttoivat myös Katri ja Jori, joita ilman laatikot lojuisivat edelleen täyttäen kulkuväylät, yhdessä lopputuloksemme oli: jäljellä yksi tyhjentämätön laatikko! Tavarat menivät paikoilleen kuin ajatuksen voimasta, ehkä tämä johtuu syvästä ja pitkästä ystävyyssuhteesta Katrin ja Jorin kanssa :) Teletappinen yhteys! Saunominen muuton lopuksi karisti viimeisetkin stressinjyvät ja jäljelle jäi puhdas pöytä, josta aloittaa. Kuka olisi korjannut vessan, jos ei Janne ja kuka ripustanut suihkuverhon, ellei Jaakko? Niin ja kuka olisi tietenkin kantanut sohvatuolin neljä kerrosta rappusia ylös, ellei Jaakko??? EI KUKAAN :D Kiitos!
Tällä viikolla kotiaskareet ovat menneet omalla painollaan tasapuolisesti. Ruoka on ollut pöydässä, tiskit tiskattu joka päivä, vaatteet korjattu kaappiin ja roskapussit kulkeneet joutuisasti ulos roskikseen. Ei valittamisen sanaa! Uutuuden viehätys tietysti motivoi, mutta toivottavasti myös rutinoi :) Hihi kuulostaapa hauskalta. Harmittaa, että liikunta on muiden kiireiden takia jäänyt vähäiseksi ja siksi olo on välillä täysin puhti pois. Toivottavasti ensi viikolla kaikki tasaantuu Jenninkin muuton suhteen ja päästään takaisin jumpparytmiin :) Kohota kuntoa, rauhoita mieltä :) Olen todennut, että jos päivät pitkät makoilee sohvalla, niin valittaa helpommin täysin turhista asioista. On liikaa aikaa ajatella, turhautuu ja tästä seuraa nalkutus! Sitäpaitsi ties mitä ihmeitä kotona on tapahtunut kun on kaksi tuntia poissa: sauna päällä; ruokaa pöydässä; tiskit tiskattu... Saahan sitä unelmoida :) Teemu on kyllä kauhean suloinen, kun tekee minulle aina eväsleivän aamuisin. On kiva mennä töissä aamukahville, kun on Temen tekemä leipä ja kaikki työkaverit kateellisia, toisen tekemä leipä maistuu aina paremmalta.

Huh, ensi lauantaina on perheen keskeiset tuparit, aion leipoa pekoni-sienipiirakan, juusto-oliivicroisantteja, suklaakeksejä ja suklaavaahtoa. Teemu tekee kanasalaattia. Ostan viinitönikän ja juotan kaikki hiprakkaan.

Tyynen tyyni. Tyyny.

[Ei aihetta]Maanantai 11.02.2008 10:49

mun vastaväri on punainen.
miksi se mut tekee?
vihreän.

näinpä näin!

[Ei aihetta]Torstai 31.01.2008 13:05

mitäs helvettiä??

keleen irc-galleria.

[Ei aihetta]Tiistai 15.01.2008 18:02

ei norsu sano "i-ha-haa" !!
eikä sen laukatessa kuulu "koppetikoppetikop".

mun noosu sanoo <3

kahtaTiistai 08.01.2008 19:08

mun mielessä on vain kaksi asiaa

dallaspulla
yksi mennyt ihminen
- please come back and bring some buns with you

[Ei aihetta]Tiistai 08.01.2008 19:07

uskaltaisitko itse olla elävässä elämässä rohkea?
sanoa, kuvitella, unelmoida, mutta tehdä?

mä vaan sanon, että ehkä
ja silloin tällöin

[Ei aihetta]Maanantai 17.12.2007 13:25

1. Pidätkö testeistä?
tok tok! piän sillon tällön

2. Missä olit kellon lyödessä tasan 12 uutenavuonna?
Hevi-Villellä ja raketteja lensi päähäni.

3. Missä vietit joulun?
viime joulu ensin askolassa ja sitten porvoossa: maryssä ja lopulta pellingissä isossa lämpöisessä saavissa :)

4. Ruuallinen paheesi?
suklaa? laku?

5. Musiikillinen paheesi?
teinipoppi! oikeesti tykkään rihannast. (älkää kertoko Teemulle!!)

6. Ruumiillinen paheesi?
hmm, vatsalihaspakkomielle

7. Mitä näet kun katsot ylös?
iso lamppu, häikäisee

8. Mitä näet kun katsot oikealle?
paljon roinaa, esitteitä, ilmoitustaulu, pöytä... ROINAA

9. Mitä näet kun katsot alas?
jalkani.

10. Mitä näet kun katsot vasemmalle?
ikkuna. norpe.

11. Monelta menet yleensä nukkumaan?
kello 10 on hannan nukkumaanmenoaika. venyy usein 11:sta.

12. Mitä odotat vuodelta 08?
hmm, ehkä kouluunpaluuta? jos pääsen mihinkään :D

13. Miksi ihminen nuolee omia huuliaan?
se on SEXIKÄSTÄ. no ei vaan. en tiedä. jos niissä on suklaata?

14. Syötkö omaa kieltäsi?
täh. en.

15. Menisitkö maailman ääriin etsiessäsi onnea?
no tuota, ehkis pehkis.

16. Oletko tutustunut uusiin ihmisiin viikon aikana?
joo meille tuli uusi tyyppi töihin. lisäksi viikonloppuna tutustuin joihinkin.. kummallisiin.

17. Harrastatko pitkiä, pidempiä vai pisimpiä nettikeskusteluita?
hähä en ollenkaan.

18. Oletko nyt myrtynyt, ärtynyt, suuttunut vai masentunut?
päh! en midi.

19. Oletko kohtelias?
kovasti yritän, mut aina ei jaksa.

20. Kiitos testistä!
ahaiasi

21. Olitko kohtelias kohdassa 20? Entä kohdassa 14?
en. en.?

Mitä teit tasan vuorokausi sitten?
nukuin! nukuti nuu.

Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
Saunalahden asiakaspalvelu :D hankkimalla liittymän.

Onko sinulla paljon rutiineja?
joo töissä muutamia. ja aamulla. sekä iltaisin :)

Miksi asut siellä missä asut?
koska äiti halusi!

Osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on?
17.12

Koska viimeksi teit itse ruokaa?
perjantaina. teemu kokkaa yleensä viikonloppuisin!

Muistatko, minkä CD:n ostit ensimmäiseksi?
joo se oli Mr.Presidentin levy :D voi voi

Millaisessa asennossa olet tällä hetkellä?
istun selkä suorana. melkein.

Mitä haluaisit huomenna tapahtuvan?
no huomenna shopataan Äipän kanssa lahjoja mun kummipojalle ja Teemulle. Illalla mennään kummipoikaa tapaamaan! Eli tietysti toivon, että löytyy hyvä lahja ja että mua ei jännitä liikaa :)

Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
onpa on. vähintään monta.

Näetkö paljon unia? Kerro viimeisin.
viime yönä juuri ennen heräämistä näin unta, että olin jossain Loviisan lähellä koulussa, sellaisella kurssilla, joka kestää puoli vuotta, se oli kirjallisuuskurssi. Opettaja kysyi minulta olenko hyvä kirjoittaja ja vastasin: "Sitähän olen tullut tänne selvittämään". Asuntolassa mulla oli oma asunto, koska olin ainoa joka maksoi vuokraa. Äiti, iskä, Leksa ja Teemu tulivat käymään siellä ja mulla oli vadissa vettä, jolla puhdistin kasvoni :D Sain jotain uusia ystäviäkin. Niin ja maisemat oli upeet.

Aistitko, jos sinua tuijotetaan?
kyllä ja joskus olen sen suhteen hyvin vainoharhainen.

Ketä kättelit viimeksi?
en muidsta!

Mitä näet kun suljet silmät?
mustaa vaan

Kuinka monet kengät omistat?
hmm, kolmet talvikengät, kahdet sandaalit, kahdet kesäkävelykengät ja kahdet hippakengät. niin ja lenkkarit tietysti.

Kuinka suuren joukon edessä olet esiintynyt?
varmaan koko lukion edessä, kun kerroimme projektistamme Kreikassa. Huh se oli kamalaa!

Mikä oli päivän paras juttu?
ei tänään vielä ole tullut. aamukahvilla vain autokolarijuttuja.

Luokitteletko ihmisiä?
ehkä? mutta vain selkiyttääkseni ensimmäistä mielikuvaani heistä :)

Kuinka korkealta katselet maailmaa?
179 cm on varteni pituus. tsiisus!

Kerro joku viehättävä piirre ihmisessä.
hymy!!

Oletko tullut enemmän äitiin vai isään?
isään sanoivat kun olin pieni, mutta on alkanut tulla esiin äitimäisiä piirteitä! kuten hymy ja silmät, nenä :) pitkä olen kuin iskäkin ja sinisilmäinen.

Mikä oli suurin huolesi lapsena?
kilpailin veljeni kanssa!

Uskotko ihmeisiin?
paha sanoa.

Kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu?
vaihtelee.

Olitko iloinen herätessäsi aamulla?
ihme kyllä olin! Teemun ensimmäinen työpäivä!

Oletko tavannut isovanhempiesi vanhempia?
kyllä isän äidin äidin :)

Mikä tappaa kiinnostuksen (ihmisistä puhuttaessa)?
itserakkaus, ylimielisyys!

Oletko kateellinen muille ihmisille?
välillä joillekin tosi tosi tosi näteille ihmisille.

Oletko ollut kirpparilla myymässä?
kyl maar

Koska eletään elämän parasta aikaa?
20 on hyvä ikä!

Kuinka monta serkkua sinulla on?
monta... 12 ja pian 13 :)

Kirjoitatko päiväkirjaa?
juu ircin ja livejournalin.

Mikä muistuttaa viime kesästä?
konemetsis. kohokohta!

Olemmeko kaikki jollekin tai jotenkin korvaamattomia?
toivottavasti :)

Kuvaile hiustesi luonnollista väriä.
harmainen

Kenen nimipäivä on syntymäpäivänäsi?
mauno, maunu!

Oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana
en kait.

Onko sisäinen kauneus vain rumien puhetta?
ei.

Menetkö koskaan nukkumaan meikit naamassa?
menen ja aamulla kaduttaa!

Osaatko keittää riisiä?
tietty

[Ei aihetta]Perjantai 14.12.2007 17:23

olen kyllästynyt irc-galleriaan! en enää jaksa roikkua täällä.
se voi johtua uusien kuvien puutteestakin....

ensi viikolla minulle tulee tietokone kotiin!
ja sitten netti!
ja sitten kamera!
ja sitten uusia kuvia.

fredag, niinkuin vapaapäivä.
se on tere nyt.

LalarillumaheiTiistai 27.11.2007 17:01

Voi hurja mikä viikonloppu!
Pikkujoulut olivat menestys, ainakin kun sisko ja velikin vielä tulivat paikalle, kun BePopin ovet avautuivat muillekin kuin norpelaisille.
Jossain vaiheessa tukijoukkoni katosivat and I was left alone. Siitä kimmastuin, eikä Teemuakaan kuulunut viesteistä ja puhelinsoitoista huolimatta. Kyllästyin BePopiin, joten siirryin Waltersiin. Toivoin, ettei siellä olisi ketään, mutta yritinpä kuitenkin selvitä muutamasta epätoivoisesta keskustelusta. Pääasiassa murahtelin ja olin ilkeä. Ei tosin hävetä, koska varoitin kyllä. Olin odotellut yli kaksi tuntia kun Teemu tuli kaupunkiin pyörällä. Olin äksy, mutta hiljainen. Voi pientä kettua. Jonotettiin taksiin kauan, ajantajukin katosi! Kun oli tulossa meidän vuoromme, niin isä Harjula pyrähti luoksemme ja mentiin samalla taksilla kevariin. Sepä hulvatonta. Hannaa väsytti. Teemu teki mulle leipää, mutta koska nukahdin, niin en saanut syödä niitä.

Lauantaina mulla oli liskoja, sammakoita ja rypäleitä vartalossani. Menin kotiin manaamaan ne. Heräsin ja olin terve! Jenni haki mut ja mentiin Lassen kautta Jannelle. Oli kyllä mukavaa ja huumori huonoa :) Kiitos Jori, Tiina, Mette, Jenni, Lasse, Janne ja tietysti Teemu! Saatiin kyyti kaupunkiin, mentiin paalaamoon. Ostin kannun sangriaa, Tiina tarjosi shotteja ja kaikilla oli mukavaa... Jennilläkin kun Antti teki yllätyshyökkäyksen paikalle :) Kohokohta oli kun tuli pilkku ja ei hyväksytty illan päättymistä, vaan mentiin Lasselle taksilla! JIHAA! Pitkästä aikaa jatkot! Juotiin raakaa viinaa ja syötiin Dallaspullaa, juteltiin, sammuiltiin (Antti & Tiina). HIHI! Joskus seitsemän aikaan Lasse ajoi meidät ulos, soitettiin taksi ja mentiin meille koisimaan :)
Sunnuntai oli ihana päivä, me Teemun kanssa vaan makkoiltiin ja oltiin ihan onnellisia ja ihania toisillemme!

Chili con rastaKeskiviikko 21.11.2007 13:24

MOI!!
Eilen oltiin siskon kanssa itiksessä. Tarkoitus oli löytää siskolle hyvät pikkujouluvaatteet, mutta lopulta tulos oli, että sisko oli ostanut yhden topin ja korvikset ja mulla taas oli palanut 170 euroa! Eli helvetin tonni vanhaa rahaa... En tosin kadu yhtäkään ostostani ja olen iloinen, että voin panostaa pikkujouluihin laittamalla jotain uutta päälle. Tietysti juhlistin myös erästä tapausta... Nimittäin maanantaina kun menin kotiin ja tarkistin postista tullutta palkkaerittelyä, niin menin hiukan hämilleni. Jostain syystä palkan loppusumma oli noin 140 euroa suurempi kuin normaalisti! Kesti jonkun aikaa, ennen kuin löysin kuitista syyn tähän ja sehän oli palkankorotus :) Saan 90 euroa enemmän palkkaa kuussa ja siitä tietty verot pois. Lisäksi oli tullut korotus viime kuulta takautuvasti. Jihaa! Vaikka korotus ei paljoa olekaan, niin siitä tuli hyvä mieli. Raha se on pienikin raha.

No kuitenkin, mitäs sitä nyt tuli shopattua:
Pikkujoulukokonaisuus: ruskea pussihame (polvet paljastava), ruskea toppi, jossa koristusta yläosassa, ruskea bolero, korvikset ja elefanttikaulakoru. Erityisesti toi elefanttikoru on just hyvä läppä, koska meitä Norpe Suomessa kutsutaan "NorSuiksi"! Irtoaa varmasti läppää :)
LISÄKSI ostin 10-paria sukkia (värikkäitä!), kahdet sukkahousut ja viimeinen löytö kyllä kruunasi koko päivän: pitkä kaulaketju, jossa roikkui pieni punainen herätyskello! Ja se kello oikeasti toimii :) Eilen ihan fiilareissa katsoin siitä kelloa ja Teemukin laittoi sen kaulaan :)! hihi.
Eikä ainakaan sukkia tarvitse vähään aikaan ostaa.

Neljän tunnin shoppailun jälkeen olo oli väsynyt, särkevä ja hepulimainen. Harmitti kyllä, etten ehtinyt Liisaa nähdä, mutta siinä vaiheessa kun sisko vihdoin oli tehnyt päätöksen ostaa / ei ostaa, niin kello oli jo yli seitsemän ja kun Tiinakin sanoi, että Liisa menee kahdeksaksi kotiin. Hyvä, että päätin niin, koska Teemulle päästessäni väsytti vielä enemmän, enkä kovin kauaa hereillä pysynyt. Teemu oli ihanan hyväntuulinen illalla ja muljuttauduin syliin hetkeksi, mutta jäin siihen salaa torkkumaan.

Tänään aamulla heräsin omaan nauruuni! Muistan unekin, jonka näin ja jossa hihitin. Teemukin heräsi ja sanoi mulle, että nauroin unissani. Oli vissiin aika hauska juttu. Pyöräilin duuniin kevarista ja tässä sitä möllötetään, toistaiseksi hiljainen päivä.

Mulla on välillä outo olo itsestäni. Tuntuu ihan kuin joku ajattelisi musta pahaa tai tuijottaisi kera "evil eyen". Kuitenkin tämä olo usein häivenee kun saan seuraa ja jutustelen jonkun kanssa. Vainotan varmaan turhaan tällaista ja toisaalta, vaikka nyt saisinkin osakseni rumia adjektiiveja, niin mitä sitten? Enpä sille kuitenkaan mitään voi, vaan elän niin kuin parhaaksi näen. TOISAALTA taas ajattelen ehkä liikaa mitä ihmiset musta ajattelevat. Itsetunto on kumma juttu.