IRC-Galleria

Reset?Torstai 17.04.2008 14:14

Viikonloppu oli hehkeen letkee! Perjantaina istuttiin Meten kanssa meillä ja hipsittiin kybän jälkeen Lasselle. Sen jälkeen oli mukavaa silmäillä Metteä ja hymyillä, hmm, tuli sellainen tyttö-meillä-on-yhteys -olo. Pelattiin trivialia, joka jäi kesken ja syötiin Lassen metsästämiä hamppareita. Teemulla oli töitä seuraavana päivänä töitä, joten lähdettiin kotiin. Teemu kyytsäsi mua ja mentiin lujaa, puristin Teemua vyötäisiltä ja silmäni valuivat vettä kun oli niin kylmä viima.

Lauantai aamu RISE AND SHINE! Teemu lähti aikaisin töihin ja minä siivosin kämpän putsplank siistiksi parissa tunnissa. Leivoin mokkapaloja kookoshiutaleilla ja sitten Meeri, Jussi ja Teemu tulivatkin samaa aikaa. Meeripieni täytti 21! Jussi ja Meeri olivat leiponeet herrrkkuja, kaksi eri kakkua, lakupullia ja suklaamuffinsseja! Én ymmärrä miksi, mutta aina kun leivon, niin ei tee yhtään mieli leipomuksia... Söin mokkapalan varmistaakseni, ettei se aiheuta hampaidenpesu refleksiä kellekään ja raikasta tuorejuustokakkua maistoin myös. Seuraavana päivänä olo oli taas hieman hylkivä, mutta onneksi Meeri jätti meille rääppiäisiä ja maanantaina sain herkutella :). Takaisin lauantaihin! Paikalle tulivat Jori, Tiina, Mette, Lasse, Janne, Liisa, Toni, Niina, Jenni ja Mandi. Pelattiin peliä, jonka nimeä en enää muista, mutta se oli samantapainen mafioso-leikin kanssa. Se oli tosiaan enemmänkin leikki kuin peli, hmm tai olihan siinä kilpailuhenkeäkin! Suosio kasvoi niin, että pelattiin sitä läpi illan ja kun Jenni ja Mandikin tulivat aika myöhään ja alkoivat vasta innostumaan, niin mä ja Meeri oltiin jo aika kypsiä koko peliin loppuvaiheessa :D. Pelin aikana Janne oli koko ajan epäilyttävä, vaikka olisi ollut ihan syytön, minä keskityin melkein enemmän Meerin synttärisangriaan kuin peliin ja yleisesti vainoharhaisuus alkoi vallita kun piti koko ajan väkisin epäillä jotain ystäviään syylliseksi murhaan :D. Liisa ja Toni lähtivät jo aiemmin kotia kohti, Jorikin joutui lähtemään ihan alkuillasta töihin ja Niinakin lähti baariin kymmenen aikoihin. Porukalla oli tosi erilaisia fiiliksiä, mutta lopulta hajaannuimme täysin! Meeri ja Jussi jäivät nukkumaan, Tiina ja Teemu lähtivät Jorin seuraksi Waltersiin, Lasse ja Janne menivät Doningtoniin ja Mandi, Jenni, Mette ja minä lähdimme Onnelaan ;D. Yritys oli ensin Bepoppiin, mutta ikäraja sai meidät onnelan ovelle... Ja hyvä niin, koska siellä näin taas Niinaa, Netteä, Veeraa + tyttöjen poikaystäviä! Mukavaa kun tytöt tervehtivät niin iloisesti, tuli todella hyvä mieli :). Tanssittiin rutkasti, vaikka pian Mette jo lähtikin Lassen matkaan. Jäätiin Jennin ja Mandin kanssa juomaan tequilaa ja bilettämään entistä rankemmin! WUHUU! Mandi sai huomiota ja oli tosi söpö :). Kolmen aikaan päätettiin lähteä ja samaan aikaan Teemukin jo soitti... Se oli ihana! Se pyysi mua ulos, oli juuri matkalla kotiin, menin ulos ja siellä se seisoi ruusun kanssa! Voi mikä mörri! Oltiin ilmeisesti aika hitaita kävelemään kotiin, kun Mandi tuli vastaan (oli hakenut pyöränsä meiltä) :D.

Sunnuntai aamu oli... no sunnuntai aamu. Heräsin liian aikaisin, enkä saanut aikaiseksi auttaa Meeriäkään siivouksessa... Juotiin kahvit ja sitten Meeri ja Jussi lähtivät bussille päin. Päivä lipui ohi kuin laiva tyynessä vedessä. Aika tuntui olevan pysähtynyt ja pian sitä heräsikin taas arjen rutiiniin, töihin. Toivottavasti ensi sunnuntai on tehokkaampi, kun aion olla juomati :)

Eilen käytiin Jennin kanssa vähän juNppaamassa, bodycontrollia ja sen kyllä tuntee taas reisissä. Vastassa ei mitään, mutta kurtistuneet reisi- ja selkälihakset mojottavat. Onneksi pääsi saunaan, myös Teemu ja Lasse saunoivat, sitten hengailtiin raikkaina ja katsottiin Vesihemmo subilta. Yhdeltätoista raajani lakkasivat liikkumasta ja menin nukkumaan. Teemu oli mukava aamulla, seura taisi tehdä hyvää, ettei vaan mökkihöperöidy mun kanssa :D

[Ei aihetta]Maanantai 14.04.2008 18:04

Ensi viikonloppuna otan iisisti ja säästän rahaa sitä seuraavaan viikonloppuun! JEA!
Perjantaina ajattelin tosin hemmotella vähän Teemua vuohenjuustohampparin merkeissä... yam yam! Teen ensin hintavertailua amarillon ja itsetehdyn hampparin välillä, kun itse jos tekee, niin pitäs satsata mm. majoneesiin ja muihin kastikkeisiin, joita ei välttämättä tule käytettyä. Kaksi amarillon hampparia maksaisi yhteensä 25,40 euroa ja veikkaan, että sillä rahalla saisi enemmän kuin helposti hankittua ainekset, vaikka vuohenjuusto vähän tyyristä onkin. Harmi, että Teemulainen pääsee aikaisemmin töistä kuin minä, olisin halunnut laittaa kaiken valmiiksi kynttilöiden kera... Hmm, kynttilöitä ja hampurilaisia :D haha. Ja leffa!
Lauantaina voisi yrittää bodycontrolliin aamusella, josko Jenni lähtisi mukaan. Jos on oikein nätti ilma ja olen saanut pyöräni takaisin (lojuu nyt Teemun isällä, joka lupasi korjata kumin tällä viikolla :)) niin voisin tehdä pyöräretken vaikkapa jonnekin kauemmaksikin, esimerkiksi Veckjärvelle. Ottaa mukaan kahvia ja voikkuleipiä! Lallalaa.

[Ei aihetta]Perjantai 04.04.2008 17:54

täten minua ärsyttää, että on olemassa paljon Hanna Harjuloita!
Tämän havaitsin naamakirjakirjasessa.

Heihei.


EDIT:
AHAA mutta Hanna-Mari Harjuloita siellä ei ole! HHAHA voitto. ehkä.
kiitos hei. ei.

Melkein huolestuinTorstai 03.04.2008 11:57

Siis itsestäni! Näin kolme yötä peräkkäin painajaisia, joihin liittyi kuolema, pakeneminen ja ahdistus. Varsinkin toi kuolema järkyttää mua syvästi, en ole KOSKAAN ennen nähnyt unta, jossa joku kuolisi (siis en ainakaan sitä muista). Olin eilen koko päivän ihan tolaltani ja uni palasi mieleen pitkin päivää, siis häiritsi ihan toden teolla.
Joissakin lähteissä väitetään, että kuolema unessa on "syntymä" tai että jotain hyvää on tulossa... Mutta mulla oli kyllä niin pahaenteinen olo niin unessa kuin valveillakin, että en kyllä mitenkään voi uskoa, että tuollainen uni enteilisi jotakin hyvää. Ihan sama enteileekö se mitään, mutta ainakin mulle tuli vaino olo. Häiritsevintä on, että tunnen unessa menehtyneen henkilön, hän ei tosin kuulu ystäväpiiriini, enkä koskaan ole varsinaisesti jutellut hänelle, satuin vain näkemään hänet muutamaa päivää ennen tätä unta ensimmäistä kertaa vuosiin.
Miksi tämä uni häiritsee minua? Koko kuolema tapahtui muutenkin jotenkin todentuntuisesti (joitakin aukkoja lukuunottamatta), niinkuin nyt unissa tuppaa tuntumaan.

Viime yönä en nähnyt painajaista, tietääkseni! Silti toissaöinen painajainen kummittelee...

Sanoin joskus näin (11.4.2006)Torstai 27.03.2008 11:53

"Iloisilla kesäpäivilläkin on varjonsa, hyvillä teoilla huonotkin puolensa. Mieluummin mä hyväksyn ja ymmärrän maailmaa, kuin olen iloinen ja tietämätön."

Olen samaa mieltä edelleen! Mutta mitäköhän mun päässä liikkuu nykyään... Tällä hetkellä vain ajatus pois pääsemisestä... Työstä luopumisesta!

Ajattelinpa kerran näinkin (29.3.2006)

"Mä olen pieni lankakerä,
ihan solmussa.
Ole sinä puikot mulle,
kudo ongelmat
lämmittäviksi villasukiksi. "


Eipä ole solmua enää.

OHO joskus näinkin viisaasti olen kirjoittanut (13.7.2006):

"Me ollaan kaikki puun lehtiä, jotka eläessään jatkuvasti kuihtuvat.
Ja mä toivon, että kun syksy tulee ja lehdet lakaistaan
mut haravoidaan samaan lehtikasaan teidän kanssanne."

Kello on viisaria vaille pinaattilättyKeskiviikko 26.03.2008 15:46



Ei tainnutkaan olla muuta.
Vietin kännittömän pääsiäisen!
En siis tipatonta, parina iltana join muutaman, mutta hiprakan paremmalla puolella pysyttiin.
Jeah. Onkin aika freesi olo.

Torstaina menin IKEAan äidin ja Annan kanssa, sieltä tulikin roimasti tavaraa, mm. uusi lamppu olohuoneeseen! Hiulihei! Meillä oli vähän porukkaa Teemun seurana. Kävin kaupassa ja Meeri tuli käymään, olimme nuupahtaneita, mutta iloisia. Kun porukka kaikkosi, niin vetäydyimme Teemun kanssa nukkumaan, mulla olikin sitten aamulla mummolaan lähtö. Iskä haki mut ja köröteltiin pari tuntia Ristiinaan. Mummi ja vaari tarjoilivat kilpaa ruokaa, karkkia ja kahvia. Niin ja harkitsivat kannettavan ostamista, se kuulosti hauskalta. Lähdettiin vähän ennen kuin alkoi hämärtää ja masu täynnä nukahdin tyytyväisenä takapenkille.
Kotona ei ollut ketään, mutta pian Teemu ja Tomi tulivat. Myös Hevi-Ville tuli ja myöhemmin myös Tiina, Jori ja Marko. Loppuilta menikin aika sekavaksi kaiken Xbox räiskinnän sun muun epämääräisen takia. Painuin yön hämärässä pehkuihin, jo seuraavan päivän Helsinki-seikkailuun henkisesti valmistautuen.

Hiivin hiljaa aamulla, mutta kyllä ne pojat vähän sätki, toinen sohvalla ja toinen sängyssä vieressäni murruten. Join vähän tsuffea ja söin, sitten isä Harjula a.k.a Narttu & Tanja hakivat mut ja menimme Suomi Soffan kautta Helsinkiin. Käytiin sielläkin ensin kahvilla ja söin samalla jättiläissuklaakeksin, joka oli niin tuore, että suklaa oli vielä nestemäistä... nam. Siitä hipsin forumiin ja kolusin kaikki mielenkiintoiset kaupat, siirryin Kamppiin ja sama siellä, lopuksi vielä stokkalle. Ostin mm. uuden kevättakin ja äidille äitienpäivälahjaksi jauhosiivilän :D. Ei tarvitse sitä stressata toukokuussa. Sitten siirryin taas iskän ja Tanjan seuraan ja mentiin syömään Nepalilaiseen ravintolaan... Se oli mielenkiintoinen kokemus! Hyvää ja erikoista leipää ja tosi täyttävä annos. Siitä hypättiin taas autoon ja Porvoo siinti taas horisontissa. Kotona oli Teemu, Mette ja Lasse. Juotiin muutamat, myös Liisa ja Toni tulivat ja tyttöjen kesken pelattiin Quacklea muutamia kierroksia. Hevi-Villekin tuli ja taas pelasivat sitä räisk räisk pum pum. Toni ja Liisa lähtivät jatkamaan muuttopuuhia ja myöhemmin Hevi-Ville vei Meten ja Lassen näsiin. Jäimme taasen Teemun kanssa kahden, jutusteltiin pari tuntia, kunnes uni vei mennessään molemmat.

Sunnuntaina pikapikapika siivous ja pian iskä & Tanja olivatkin jo peremmällä. Toivat Kodin Onni -kasvin ja pullaa. Sekös jo Leksankin paikalle sai. Juotiin kahvia ja syötiin pullaa, tietysti tv:stä jotakin hassua tuijotimme. Tulikohan sitä asuntoakaan nyt kovin hyvin Tanjalle esiteltyä, ei varmasti kun hääräsin kahvin, pesukoneen ja rätin kanssa, voih. Kun porukka oli saatu hiillostettua ulos, niin teimme spaghettia ja jauhelihakastiketta, söin hyvin mielin! Otinkohan tirsatkin, en tiedä, mutta aika lensi seitsemään, jolloin menin Neste Quick Shoppiin ja Tiina tuli sinne tarkoituksella myös. Ostin sipsiä ja dippiä.... yam. Tultiin meille, seuraksemme saimme myös Jorin, Markon ja Sinin, sekä Jannen (joka viihtyi Teemun kanssa makkarissa pelaamassa xboxia...). Jossain vaiheessa Teemu & Janne hipsivät Jussile, joka olikin juuri saapunut takaisin till Borgå från Uki. Yhden aikaan yöllä herra mönki postiluukusta sisälle. Sipsit meni ja tuli, kello oli taskulamppua vaille aasinniska ja jäätiin Teemun kanssa kahden, kun Tiina, Jori ja Marko kaikki lähtivät kertarysäyksellä. Sini lähti jo aiemmin paariin.

Maanantai meni torkkuessa. Kävimme myös siwassa, eikä siellä ollut yhtään ruuhka, toisin kuin Uusimaa väitti! Toisaalta, Uusimaan toimittaja oli siellä juuri puolenpäivän jälkeen ja me vasta lähemmäs neljää, jolloin se oli menossa kiinni... Mutta valittiin hyvä aika kuitenkin. Saatiin evästä ja kotona Teme teki herkkuleipiä! Voi namnam. Illalla katsoin Huippumalli Haussa ja Täydelliset Naiset. Kiitos siitä.

Nyt on arki taas, mutta luojan kiitos kukaan ei vie meiltä kahvitaukoja.

Niin ja Haaga-Helian haut alkoivat.
HUHHUH PUUH PUUH

[Ei aihetta]Tiistai 18.03.2008 10:46

jee random kommentteja :D
haha

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.03.2008 17:42

Tänään mä kiitän Luojaa siitä, että on antanut miehelle lyhyen muistin. Vai onkohan Luoja antanut tämän lahjan naiselle? Käyttäen miestä välinearvona. Ehkä, mutta tätä enempää sumplimatta, voisiko olla mitään pelottavampaa, kuin se, että mies muistaisi yhtä hyvin jokaisen tekemättä jääneen kotiaskareen tai maksamatta jääneen kauppareissun? No voisi.
Mä muistan varmaan jokaisen tiskaamani tiskin, tiskauksen päivämäärän ja kellonajan sekunnilleen. Noin lähestulkoon. Rakas taas ei edes huomaa, jos jotakin asunnon puhdistusta tapahtuu, ei sitä vaadi, mutta huomaamattani kuitenkin sitä tekee.
Mä tiedän voivani huoletta jättää tiskaamatta, pyykit pesemättä ja astiat olohuoneeseen. Kukaan ei tule mäkättämään päin naamaa, siitä kuinka siistinä asunnon haluaa pitää ja "kun sä et kanna korteasi kekoon". Mikä onni! Mikä helpotus! Vaan miksi en käytä tätä hyväkseni? Silmäkulmaa oikein pistelee kun näen olohuoneen pöydällä ruokailuastian, tuijotan sitä odottaen, että se itse lentäisi keittiöön ja tiskaisi itsensä. Lopulta vien sen. Sitten kerään silmäkulmassa roikkuvan sukan pois sohvalta. Kastelen kuihtuvat kukat. Pyyhin ketsupin pöydästä. Kultamuru tulee kotiin ja mulla ei tässä vaiheessa ole enää muuta sanottavaa kuin "mikset sä aamulla vienyt biojätteitä roskikseen?" Se on löyhkännyt mun nenään koko päivän kun olen kerännyt sun sukkia ja pessyt sun ketsuppitahroja. Ketä kiinnostaa? Miksi pitää oikein ääneen sanoa, miten erinomaisen huolehtivainen ja hyvä on? Kaksi viikkoa tekemättä mitään ja kyllä se muru huomaa mitä tapahtuu, kun rakas ei häärää siivoten kaikkea "turhaa pientä". "Istu nyt alas, mitä sä hääräät". Mä siivoon tänään, jottei huomenna tarttis tuplana. Turha valittaa, ettei se siivoa, kun en jätä mitään siivottavaa! Mä olen vain niin kertakaikkisen täydellinen. Nalkuttamista lukuunottamatta.

Pitäis relata. Mut toisaalta houkuttaa niin vempeleesti asunnon siistinä pitäminen. Voi kutsua vieraita milloin haluaa, joutumatta siivoamaan ihan ylettömästi. Joka päivä! Voi kävellä kahlaamatta ja väistelemättä. Mut vois relata ja siivota. Päättää, et mä teen tän ja sillä sipuli, murru voi sit tehdä jotain muuta, esimerkiks viedä mut syömään tai dokaamaan.

Tälläst tuli mieleen.

sur surPerjantai 07.03.2008 14:53

*Luotatko vaistoihisi?
- yritän olla luottamatta

*Oletko sosiaalinen?
- jos haluan :)

*puhutko muita kieliä?
- englantia, kehnoa ruotsia, vähän espanjaa & ranskaa (taso: minun nimeni on ja terve :D)

*Oletko käynyt Mikkelissä?
- jop, sukuloimas

*Vihaatko itseäsi?
- en mielelläni

*Mikä auttaa sinua selviytymään mahdollisista ongelmista?
- nauru ja ongelman selvittäminen?

*Haittaisiko sinua jos ystäväsi rupeaisi seurustelemaan ex-tyttö/poikaystäväsi kanssa?
- en tietä. i don't know.

*Oletko ikinä saanut sakkoja tai joutunut tekemisiin virkavallan kanssa?
- kyl maar, ajettiin mopolla 3päällä, eikä kellään ollut korttia!

*Oletko väkivaltainen?
- joskus huomaan olevani.

*Onko sinulla pahoja tapoja?
- stressaaminen, uteliaisuus, syöpöttely nams nams

*Harrastatko mitään urheilua?
- mitään urheilua... en oikeastaan enää

*Voivatko ihimiset lukea sinua kuin avointa kirjaa?
- toivottavasti eivät!

*Ensirakkautesi?
- kuva hämärtynyt, monet vuodet, hei hei

*Mitkä asiat naurattavat sinua?
- huono huumori :D

*Osaatko laulaa?
- vähän kiekua

*Tajuavatko muut sinut aina väärin?
- harvoin

*Oletko hyvä valokuvaamaan?
- tuskin

*Oikea/vasen/molemmat kädet?
- tasaväkisiä!

*Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan tahtonut lähteä pois ?
- hmm toissapäivänä, eikun siis tiistaina

*Kuvaile vanhempiasi.
- kitara ja halaus

*Oletko käynyt Ikeassa?
- kyllä ja menisin pian taas uudestaankin

*Lempi kirjasi?
- joku matikankirja

*Onko sinulle annettu kihlasormusta?
- ei, pyydetty on ..

*Jos parisuhteesi eivät toimisi haluamallasi tavalla, yrittäisitkö löytää ratkaisut ongelmiin vai luovuttaisitko?
- ensin ratkaisu sitten vasta luovutus

*Jättäisitkö sukunimesi jos sinusta tulisi kuuluisa?
- no en, miksi jättäisin

*Kenen kanssa viimeksi puhuit?
- äidin?

*Mikä sinua ärsyttää tällähetkellä?
- työt!

*Mikä on kaukaisin paikka missä olet käynyt?
- espanjan mallorca

[Ei aihetta]Torstai 06.03.2008 17:49

miks pitäis olla joku yli-ihminen
miksi
ei voi olla tyytyväinen
miksi
ei sitten edes tee asialle mitään?