IRC-Galleria

Blogimerkintä

- Vanhempi »

Kohta jaetaan taas koulutodistuksia...Lauantai 12.01.2008 21:16


> Isä poikkesi poikansa huoneessa. Hän hämmästyi, kun huomasi sängyn olevan
> sijattu ja kaikkien tavaroiden olevan siististi paikoillaan. Sitten Hän
> huomasi kirjekuoren pojan tyynyllä. Sen päälle oli kirjoitettu siistillä
> käsialalla 'Isälle'. Pahoin ennakkoaavistuksin hän avasi kuoren ja alkoi
> lukea:
>
> Rakas isä,
>
> Kirjoitan tätä suurella katumuksella ja surulla. Jouduin karkaamaan
> naimisiin uuden tyttöystäväni kanssa välttääkseni suuren murhenäytelmän
> sinun ja äidin kanssa. Leena on suuri intohimoni, ja hän on aivan ihana.
>
> Tiedän että te ette olisi hyväksyneet häntä kaikkien lävistysten,
> tatuointien ja tiukkojen prätkävaatteiden takia ja koska hän on niin paljon
> vanhempi kuin minä. Mutta tämä ei tapahtunut ainoastaan intohimon vuoksi
> vaan myös siksi että hän on raskaana.
>
> Leena sanoo, että meistä tulee tosi onnellisia. Hänellä on pieni
> asuntovaunu metsässä ja läjäpäin polttopuita, tarpeeksi koko talveksi.
> Meillä on yhteinen unelma saada vielä paljon lisää lapsia.
>
> Leena on avannut silmäni kohtaamaan todellisuuden, että marihuana ei
> todellakaan vahingoita ketään. Me kasvatamme sitä ja käytämme sitä
> kauppatavarana saadaksemme muilta kommuunimme ihmisiltä ruokaa ja niin
> paljon kokaiinia ja ekstasia kuin haluamme.
>
> Me rukoilemme, että tiedemiehet vihdoin keksisivät lääkkeen AIDS:iin, jotta
> Leena parantuisi. Hän on ansainnut sen.
>
> Älä huolehdi isä, minä olen nyt jo 16-vuotias ja tiedän kyllä miten
> huolehtia itsestäni. Tietysti tulen joskus takaisin, ainakin vierailemaan
> luonanne, jotta opitte tuntemaan kaikki lapsenlapsenne.
>
> Poikasi,
> Ville
>
> P.S. Isä, mikään ylläolevasta ei ole totta. Olen Tommin luona. Halusin vain
> muistuttaa, että elämässä on pahempiakin asioita kuin koulutodistus, joka
> on kirjoituspöytäni laatikossa.
>
> Rakastan teitä.
>
> Ilmoittele milloin minun on taas turvallista tulla kotiin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.