IRC-Galleria

Ensimmäinen katseesi vettä
jonka annoin puhdistaa kehoni
Ensimmäinen sanasi hauta
jonka lepoon laskin ruumiini
Ensimmäinen kosketuksesi tuuli
joka puhalsi minuun hengen
Ensimmäinen suudelmasi elämä
jonka varaan laskin itseni
Ensimmäinen ajatukseni aamuisin
viimeinen kuva sinusta illalla

Ja näin

Tässä taas puhun epäsuoraa
humalaisen krapula puhetta
lupauksia lunastamatta, mantrattaen

Kuuletko enää viittomakieltäni
annatko anteeksi jos
ojennan uhmakkaasti keskisormeni

Lihaskramppia - vain

Tämä on sinulle, usein ollut
ja edelleen niin vaivihkaa
teen sen koska tiedän että tiedät
vaikka vain arvaisit

Voisin kertoa sirpaleista ja tuulesta
vaikka tahtoisin huutaa ikävää
ja oksennusta seinillä

Kyllä - teen sitä yhä
ja sinä ymmärrät?

Ne tulivat ulos ravintona
nyt satavat sanoina
Tuhkasateena
surun sinisen siunaamina

Pisarat
Laskeutuvat olkapäille
valuvat niljakkaasti niskassa
kelmeilevät karvoissa
hyväilevät huijaten

Enkä mahdu sateenvarjon alle
- kumisaappaat hiostavat

Seison sateessa suu auki
silmät kiinni

Minä kastun
läpimäräksi

Tervetuloa maailmaani tänne
jossa kohtaatte hämäränne
Missä varjo sekoittuu valoon
kaikuvien askelten taloon

Ole hyvä, astu sisään
pidättele sinua ei mikään
Ei, älä pyyhi jalkoja mattoon
tuijota aukkoiseen kattoon

Mustassa vankilassa mieleni
salpaa ajatukseni, kieleni
Jota ympäröi harmaa muuri
turvaa lukko vahva suuri

Oksennan pinnoille joille
nukahdan samoille lattioille
Asun ristiriitaisessa päässä
erämaassa joka on ikijäässä

Silti rukoilen polvet ruvilla
satumaani rajamaiden tuvilla
Älä anna olla ajatuksieni renki
mielummin riistä julmasti henki

En minä ollut tullut kotiin
tämä oli vain tieni pää
Yhtymäkohta suuriin
valtateihin

Joiden melun ja saastan
seassa minä voin pahoin

Lihakseni nytkähtelivät
sähkömäisesti paikallaan
Valmiina hyökkäämään
autojen väliin

Liian aikaisessa
olematta kuitenkaan täsmällisiä

Ne olivat vain välähdyksiä
ja iltaisin kuin valomerta
Joskus suljin salaa silmäni
hengitin höyryjä

Liian väsynyt keskittymään
ohituksiin ja peltikolareihin

Mutta ei saa jäädä paikalleen
siitäkin voi saada parkkisakon

Näytät siltä miltä minusta tuntuu
rikkoutuisit puheeni paineessa
- annan vain katseeni kiertää sinussa
eksyä lasiseen olemukseesi

Köyhyyden suutelemat mustelmat
jotka elämä raiskasi ruumiiseesi
Kartoittavat valkean ihosi pintaa
sen läpi on kuultavi luurankosi

Myrkkyiset ajatukset ravintonasi
vaviset utuisessa maailmassasi
Siinä jossa aurinko ei lämmitä
jossa kosketus ei herkistä

Siellä sinun äänesi kaikuu
tyhjyyden mustille onkaloille
Ja olet niin helvetin yksin
etkä päästä ketään sisään

Minulle sinä olet vain hän
jonka ruumiissa tunteeni
saavat elottoman muotonsa

Sanoisin tämän kaiken auringonlaskujen aikaan
kun luonto henkäisee liukuvan auringon alla
pidättelee henkeään pimeyden kylmältä syleilyltä
mutta se hetki olisi vain peilikuva todellisuudesta
jonka säröisen sähköisellä pinnalla liukastelemme

Meillä ei ole paikkaa auringonlaskuissa sillä
totuus on hiljaisuutta hektisten henkäisyjen jälkeen
ja kauneus on kipu raiskatuissa silmissäsi
niiden kosteilta kalvoilta luen lapsieni nimet
anna anteeksi etten suostu olemaan sokea

Kunnes kadotan konditionaalin

Ahti-Hallbergin mielestä ihmiset ovat omituisia
pyrkiessään julkisuuten, niin väärin.

Limsa maksaa Lildissä vähemmän kuin maito.

Tyttö osta viidennetkymmenet korkokengät
ja katkaisee jalkansa.

Kukaan ei tilaa 7 päivää -lehteä, mutta sen levikki on suurin Suomen lehdistä.

Ja kun minäkään en koskaan valita
ja silti elämä on paskaa, epäreilua
mutta on se helvetin hienoa hengittää
- vapaasti

Mitä helvettiä
aamupala pöydästä ei löytynyt mitään
ei syntynyt uutta ruutia, edes oivallusta

Ajatukset ne siellä makoili
haukotteli auringon keltaisessa valossa
notkistelivat selkäänsä kissan tapaan
kovin viipyillen

Esteettistä mutta tyhjää
huokaus peitettynä haukotukseen
tylsyys on väsyä

Ajatus deleteä
kaikesta pitää tehdä niin vitun kaunista
ja saatanan taiteellista
tai hemmetin erityisen erikoista

On niin perkeleen väärin olla normaali
kun sitäkään ei osata määritellä

Vain rehelliset sanat säilyvät
vaikka ne kliseisesti kaikuvat
kansojen kuivuneilta huulilta

Hiljaisuuskin on verhottu sanoihin
raskas esiriippu autiolla näyttämöllä
jonka jokainen loppu on samanlainen

Kaikki me kuolemme

Mutta enää ei ole väliä
koskettaako loihdittu todellisuus
kun tämäkin esitys maksaa

Taputettiin toistamiseen tai ei
valot syttyvät
- yleisö on poissa