IRC-Galleria

Kun ei ole enää mitään asiaa
mutta niin paljon sanottavaa

Tämä on jakomielitautisen laulua
sävelettömien sointujen kaikuja
Sanoja suurempaa kiitosta

Tämä on aikomus, aavistuskin
ukkosen halaus ennen myrskyä
ajatusta johtava hätkähdys

Tämä on täynnä tyhjyyttä
joka täytyy tulla lausutuksi
ollakseen taas olemassa

Tämä on tauko, nielaisu
huokaus ennen kyyneltä
huulet hampaiden välissä

Ja nyt se on

hetki, melkein muisto

Anna anteeksi ja
aamen


- - -

Lainattua:

Oli, oli se lintu
Oli se elävä lintu ja lauloi

Vaikka puiston puut
kouristelivat kaamospakkasessa
henkitoreissaan
Ja maailma sakeana pimeydestä
kuin hiilikellarin kohtu
Mutta pimeän kuoleman keskellä helähti

Se oli lintu
Se oli elävä
Ja lauloi

Se olit sinä

Ne heräävät öisin kolmen aikaan
satunnaisten hengähdysten taikaan

Vaikka maailma makaisi marraskuussa

Istuvat sanattomissa tuskissa rakkauden
ja välissä herkeämättömän yhteyden

Voit kuulla sen säröilevän sävelen

Ja taas aivan pienen hetkisen
saat tuntea jälleen lämmön sen

Kun veri vaan vertaan vartio

Se muisto eilisestä kaikuva on
joka kellekään ei ole tuntematon

Se sinetöity suurella hinnalla

Ja taivaasta siunattu äiti ja lapsi
annettu maailmalle turvaksi

Etkä eksy koskaan..

Pienuuteni


Rakkaus oli vapautta
Tumma maa ja hämyinen katto
Ja ikkunoiden takana mustat siluetit
Liukuvaa horisonttia vasten
Tunsin puuhelmet käsiäni vasten
Hiukset poskillani, se olen minä

Olen vielä lapsi
Suomen rannoilla soi
Kun pieni ääneni huutaa anteeksipyyntöään
Metsille ja järville
Näen Kurikan taivaan Joensuussa
Ja muistoja pienuudestani tulvahtaa
Kypsymättömään mieleeni

Isänmaa ja villi tyttö
Tanssin Sinun käytävilläsi
Kumarran jokaiselle ikkunalle
Ja nöyrryn vihdoinkin antautumaan
Kannettavaksi silloin kun itse en jaksa kävellä

Tämän kasarmin naurettavin sotilas




Puristan kädet nyrkkiin
hakkaan päätäni seinään

vihaan, vihaan, vihaan




sinä istut siinä vastapäätä
naurat itsesi kyyneliin:

et ole kovin vakuuttava



ja minä tahtoisin olla
lyödä kerrankin kunnolla
kävellä koko maailman yli

palata kengät kuluneina
ilman yhtäkään tuliaista
ja sanoa mitäs sanoinkaan






(ei se kartta kuitenkaan
johtanutkaan pihaa pidemmälle)





eikä sinun hymysi anna minun lähteä

Kasvatetaan enkeleitä ongelmalapsista,
ei puhuta siitä valkotakkinatsista,
joiden tekemiset näet lasten katseista,
sideharsoon käärityistä ranteista,
näkymättömistä vanteista jotka päätä kiristää.
Lääkkeet kertoo millon väsyttää ja millon piristää,
setä antaa tabun, salettiin saat unta,
näin kasvatetaan uusi uljas yhteiskunta.



Historia kirjotettu ja pullo käteen!

Päätin keskiviikkona mennä Jeminaa yllättämään, sillä kun torstaina olisi synttärit. Illalla Jemina valitti, että sillä oli omituinen olo ja hetken päästä laatta lensi. Pidin parhaani mukaan hiuksista kiinni, kunnes olin itekki kosiskelemassa vessanpyttyä. Siinä sitten koko helvetin ke-to yö ravattiin sangolla ja vessassa n. 5 minuutin välein. Ahh sitä riemua! Yö ei oo ikinä tuntunu niin piiiitkältä. Aamu ja Jeminan 18-vuotis synttäripäivä tuli ja me jatkettiin koomailua, toki öksennukset väheni. Nukuttiin sit siinä päivä ja yö putkeen ja nyt elämä alkaa voittaa. Ei mee nallekarkit aina tasan!

Ehkä parhaimmat ikinä (;

Polvillaan irän portailla
erämailla helvetin harmailla
Lännen flikka haistaa sen
kutsuvien lakeuksien henkäyksen

Ei täälä ole eres jussipaitoja
oikeita ihimisiä yhtää aitoja
Ei maata, mettää oikeanlaista
ei löyry kotia samanlaista

Ikävä teitä ja puukkohippaa
kyllä se silmihin lyöö tippaa
Pohojanmaalle syrän vetää
tähän en vaihtais teistä ketää

Lakeuksien kutsu raikaa
siinon sitä jotain taikaa
Pian oon taas takasin siellä
tapaatte mut torkkolantiellä!

Hiihtoloma sitte alko, eihän sitä ollakkaa ku kauan odotettu! Huomenna taas Joensuuhun. (:

(Juu näitä taas)


Palvoen auringonlaskua


Ja kerta toisensa jälkeen
minä vannoen jankutin
Ei tämä mustavalkoisuus
ole ajatuksiani, elämääni

Kuinka tekstissäni loin
itselleni itsemurhan
Suolsin satuani
rakastaen sen loppua

Raahasin kuollutta
tulevaisuuttani perässäni
Nauttien sen rahinasta
maata vasten

Ei tämä mustavalkoisuus
ole ajatuksiani, elämääni
Se on minun sydämeni
minun kohtaloni

Unohdetuissa syyllisyydentunnoissamme
yritämme löytää sateensuojaa,
kiinteää maata luottamattomuuden suossa

Ja minä työnnän itseäni
kohti jyrkännettä
sillä peileistämme kuvastunut maailma
ei mahtunutkaan hauraan rintalastani alle
tukehduttamatta

vaan sai sydämeni asettumaan
poikkiteloin tiellemme

Eivätkä silmät saa aikaiseksi totuutta
liian äkkiä särkyneestä maailmasta

ole poissa


ja minä suutelen viimeisen kerran