IRC-Galleria

I do not hate any more, I do not suffer anymore.
I guess I am glad when we are no longer, we are no longer the same.

Still, I hate myself in some way, while you are away.
I think it is because you made me sad, and I can no longer live in joy.

Thank you, however, the pain that you did, because then I knew to live.
You were often an angel, which is why I have my everything, sorry, even angels die.

Maybe I'm evil, but not because I want it.
I have it because there is no other than loneliness.

I hate this feeling right now, while you are away.
but remember, I love you always.


When I'm alone, I do not think about my loneliness, it's just a feeling, I think that I die.
But rather I die, when I live without you,

the air that I breathe, is like a poison, I feel only pain and suffering.
Come and save me, I'm tired of crying.

I know how the heart stops beating, still waiting for a miracle.
I do not want you to always leaving.

When I smile, a knife cut my skin.
I wait while, and I give up, the pain is the only thing that makes me laugh.

I know, I'm going crazy .. because I still am waiting for you at home .. I know you do not come anymore.

this is a sad, sad story.
And it does not relate to love songs, just only the pain that you did to me

'Cause I'm broken when I'm open
And I don't feel like I am strong enough
'Cause I'm broken when I'm lonesome
And I don't feel right when you're gone away

Oon oikeesti ihmetelly, et miks aikuiset ihmiset nahistelee jossain netissä, uhkaavat toisiaan avoimesti kaikkien nähden ja haukkuvat toisensa pystyyn. kyllä näin meidän suvussa!
Puuttuvat toistensa asioihin niin pahasti että koko suku on hajoamis pisteessä, kaikki ovat toisiaan vastaan ja haluavat käännyttää minutkin samaan soppaan mukaan. EI KIITOS.

Itse puutuin asiaan ja sanoin että eikö kaikkien pitäs saada elää omaa elämäänsä, tehdä omat valintansa? ja jos on jotain nokan koputtelua ni eikö vaan voida mennä kasvotusten sanomaan asioista, kun avautua jossain face:s. riidan keskellä on kuitenki lapsiakin ja ne kärsii vaikka ei sitä haluais uskoakaan. Itse henkilökohtasesti inhoan että sukulaiset puuttuu minun elämään, tekevät omia johtopäätöksiä ja jakavat ne väärät mielikuvat toisilleen. Olen jo muutaman kerran pettänyt, ollut kihlattuni veljen kanssa parisuhteessa, ollut niin pahoissa veloissa etten voi kasvattaa lastani.. < kaikki tuo.. PASKA PUHETTA. mutta minkäs sille voit, ihmiset puhuu puhumistaan, mutta eivät voi pitää omana tietonaan!

Äiti vainaani opetti, että suku on tärkein, johon pitää olla paljon yhteyksissä, auttaa ja jakaa ilon hetkiä. Äiti järjesti usein koko isolle suvullemme juhlia koti paikallani, oli synttäreitä ja muitakin kivoja juhlia. Puunasi monta päivää isoa omakotitaloa, laittoi ruuat ja maksoi koko pidot.
Vielä syöpä sairaanakin, äiti kävi sisarustensa luona usein, puhui puhelimessa päivittäin sukulaisten kanssa ja halusi kaikkien olevan sovussa ja selvitteli muiden välejä. Hän oli enkeli, en koskaan voi unohtaa äitini hyvyyttä kaikkia kohtaan, vaikka hän sai iskuja vasten kasvoja, ei se kuitenkaan äitiä lannistanut.
Vaikka sisäruksetkin sanoivat monesti pahasti, äiti ei haastanut riitaa, vaan nieli pahat sanat. Miten kukaan on voinut ottaa aina rauhallisesti ja olla riitelemättä? mutta onneksi äiti ei käyttänyt vuosiaan riitelyyn vaan juuri hyvän tekemiseen. Äiti kuoli kun oli 37 vuotias, eli nuorena. En saanut tuntea äitiä kun 14 vuoden ajan.. silti en ole koskaan kuullut äidistäni mitään huonoa sanottavaa, jos joskus pystyn olemaan edes ripauksen äitini kaltainen, voin sanoa että olen maailman onnellisin ihminen. Ottaisivatpa muutkin opikseen että yksikin pieni hyvä teko, voi olla parasta tehdä äkkiä.. sillä ei tiedä millon ne päivät loppuu kesken.

Sinua muistaen aina äiti <3

Jos sinut oisin saanut silloin, en ehkä oisi tässä ja nyt.
En ymmärrä, et voi olla taas lähtenyt.

Rakastan sua, enemmän kuin mitään tänään.
Tuntuu kuin elämä päättäyisi tähän.

Muistan kasvosi, muistan hymysi.
Muistan.. kaiken niin aidosti.

Välillä luulen, huusitko minun nimeäni?
Kun kuulen, nimesi muiden huulilta..
Se tuska sydämeni muurilla..

Et pysty koskaan ymmärtämään, miksi lähdin sydäntäni särkemään..
Kidutan itseni näännyksiin, vain koska kaipaan.. pelkään että jään yksin.

Olit se toinen puolikas, pyyhi huolesi rakas..
Mä tuun aina takas, silloin kun todella minua tarvitset.

Olen aina vierellä, pidän sua kädestä.. mennään yhdessä.
Siltojen yli-tai ali, miten vain haluat, minä kannan sinut.

Pyyhin kyyneleesi, teen kaiken sinun eteesi.

Sillä vaikka satutatkin, tuli mitä vain tapahtumaankin, rakastan sinua koko sydämestäni..

Sykkivä sydämeni, vuotaa vertani.
En välitä, en, en, en, välitä.. en halua kuitenkaan kärsiä.

Nyt mä lähden, sydämeni lopullisesti särjen..
Tunnen jo ahdistuksen ja pelon..

Se on se loppu, jota ei pitänyt olla..
Meidän piti kestää, eikä mikään voinu estää.. ei muita, vain me.

Rakastan sinua, etkä voinut sitä nähdä.. olet kuin kiveä..
Jää prinsessa.. yhtä kylmä ja ilkeä.

Tapa minut tähän paikkaan, en enää anna aikaa.

Kumpa pääsisin lähemmäs, koska olet ainoa kenet haluan.
Saisinpa sinuun koskea, koska palan sisältä, sinä et halua minua tuntea.

Tulen hulluksi, haluan vain tanssia aamuun asti.
Tyhjennetään pää hetkeksi, ota minut mukaasi.

Avasit minun silmäni teit minut eläväksi, älä mene nyt.

Kiitos kun lannistat, kiitos kun maahan kaadat.
Mun pitäis olla se vahva, mut nää tunteet mut tappaa.

Miks mun pitäis? onko muka pakko jaksaa?
Haluan näyttää tunteeni sellaisina kuin ne ovat..
en halua enää esittää että kaikki olisi hyvin.

Ennenkuin saan sisällön elämääni, ennenkuin saan itseni jaloilleni, niin kauan olen tälläinen. Jos en kelpaa älä sano mitään, jos en riitä, mene pois, jos et kestä en tarvitse sinua.

Tukin suuni, rakennan itselleni muurin, jonne kätken kaiken tämän tuskan, ettei sinun tarvitse enää sitä katsoa, sitten kaikki on taas paremmin, kun en ole enää sitä mitä olen, vaan sitä mitä haluat.

Joskus pää koppa täyttyy unelmilla.. unelmoin joka päivä vaikka tiedän ettei unelmani koskaan tule toteutumaan.. miksi siis kidutan itseäni haave kuvilla?

On aika päästää irti tästä.. aika myöntää ettei se koskaan ole mahdollista..

Millon opin et elän tässä ja nyt.. olen itse säälistä ja turhautumisesta tarpeeks kärsinyt.

Mulla on syytä olla onnellinen, mut miks en oo sitä? ja jos jotain kaipaan elämääni, niin mitä?

Asiat vois olla toisin jos vielä valita voisin..

Millon kurjuus loppuu pää kopasta? millon pääsen pois tästä masennuksen keittämästä sopasta...