IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Askartelua paskartelua...Torstai 20.11.2014 23:09

Korvikset ja oikeanpuolimmaisen rannekorun tein tänää nuorempien serkkujen kans, mutta vasemmanpuoleisen väsäsin eilen. Yhteensä varmaan kourallinen koruja tehtiin.

[Ei aihetta]Perjantai 08.08.2014 01:35

Tuli käytyä tänään Apulanta - kaikki yhdestä pahasta -kirjan julkistuskiertueella suomalaisessa kirjakaupassa :).
Hommasin tuon kirjan signeerattuna omistuskirjoituksella. Pääsin myös yhteiskuvaan Tonin ja Sipen kanssa :). Täytyy kyllä todeta, että jännitti ja samalla ilostutti, kun pääsin tapaamaan juttelemalla ekan kerran. Aikaisemmin olen nähnyt käydessäni keikalla Tammerkosken Sillalla -tapahtumassa.






KoruväsäilyäPerjantai 01.08.2014 01:29

vaihteeks innostuin tekemään koruja.
tällä kertaa teemana oli enkelin siivet :)


Pientä käsillä tekemistä :)Perjantai 30.05.2014 01:38

Kokeilin rannekorun tekoa 3 vuoden tauon jälkeen.
Lopputuloksen näkee alta :).



Korviksien tekoa taasKeskiviikko 07.05.2014 02:15

Innostuin viime yönä tekeen tölkinnipsukorvikset.
Niistä kuva on alla.

Runoilua vaihteeksiTiistai 18.03.2014 19:25

Tapahtuma tuo odottamaton.
Tapahtuma tuo iloton.
Pakoon ei pääse.
Missään pakoon ei pääse.
Se varjostaa
kuin mustat pilvet sinistä taivasta.
Se kuihduttaa
kuin kukan ilman ravinteita.

@ Tiia
kokeilussa oli nutturapinneillä kiharoiden tekeminen, kuvassa näkyy lopputulos. illalla pinnien laitto hiuksiin otti hieman sormille. ei haitannu ollenkaan nukkumista, mutta pois ottaminen oli hieman hankalaa.






tuossa vielä kuvaa harjauksen jälkeen, letti vaan isoni :D

Korviksien tekoa taas kerran :)Tiistai 10.12.2013 00:13

Tein tuossa viime viikolla hyvälle ystävälleni lauralle tälläiset korvikset synttärilahjaksi :)

Kuva niistä löytyy alta.


Korviksien näpertelyä :)Lauantai 23.11.2013 22:50

Tuli taas viime viikolla väkerrettyä kahdet korvikset.
Alimmat korvikset tein hyvälle ystävälleni synttärilahjaksi :).





eilistä hiusten värjäystäKeskiviikko 13.11.2013 00:42

eilisen hiusten värjäyksen lopputulos. tuli kokeiltua ekan kerran schwarzkopfin vaaleeta vaahtokestoväriä :). ei kyllä ollu huono, kun peitti mun juurikasvut :)