uskallan kuiskata
hädin tuskin ääneen, mutta hellästi, itselleni
ja sinä nukut aallonterällä, terälehtien peittämänä
uneksit huulet nupullaan, niin että partasi voi kuulla kasvavan
sulo luomilla, käsi mahan päällä
kaukana aavikoiden halkomana
nurinkurismaassa jossa ole et
ja minä seuraan sinua hiljaa
asetun uniisi, hyräillen tuntemattomia säveliä
leikin hädin tuskin käsitettävillä mielikuvilla
levitän tuulta ja liidän sinisellä kanvaasilla seinälläsi
Auringonsäteenä halkaisemassa veden pintaa, vielä savuavaa tuhkaa ilmassa
pieniä tulihiukkasia kehinä ympärilläni: silkkaa voimaa
ja näin tunnustan tuntemattomalle
jota en koskaan ole suudellut
kaikuna ilmassa, yhden hengenvedon pituisena hetkenä
unessa