Ensimmäinen puolikas valuu sormieni läpi ja minun on vaikea hahmottaa, miten puolikkaat ikinä pysyvät pystyssä ollessaan yhtä täysiä kuin tämä.
Maa on routinut valkeaa. Tässä maailmassa pakkasellakin on valonsa; kylmää kouristelevat jääkiteet välkehtivät toivoa.
Olen valvonut pidemmälle öihin ja sekoittanut päivärajoja kuin niiden pehmeiden grafiikkakynien piirtämiä viivoja joilla näytetään sellaista mikä ei esitä.
Äänet vierelläni maalaavat kämmenselkiini ihmeitä ja minä näen miten kaikki on syvempää; ei-olevakin ulottuvuus aukenee ihmettelijälle.