Tuli pien tunnepurkaus keskellä yötä dataillessa in helsinkicity.. Eli on taas muutamaan päivään mahtunu paljon kaikkee, hyviä ja huonoja asioita, iha tasapuoleisesti molempia. tässä oon kerenny ainaki ajattelee kauhiasti asioita muutaman päivän ajan. Lauantaina; Itkemistä ja nauramasta samaan aikaan. tuona päivänä itkin koulussa, koska tajusin että tämä voisi olla viimeinen kerta kun joitakin ihmisiä näen. kun kuitenki pääsin kotiin, aloin iloistumaan siitä että ei tarvitse enää herätä aikaisin aamulla kouluun, sais vaa olla ja nukkuu ja ei tartteis stressata mistään. Kuitenki illalla kävi pien asia.. illlalla en saanu unta, itkin vaa koko ajan sängyllä, ajattelin kaikkee mitä oon kokenu ysiluokan aikaan kaikkien kavereitten kanssa. kaikki ne, pelkkiä muistoja. kaikki ne rakkaat ihmiset, ne suurimmaks osaks jää pois mun elämästä syksyllä.. Muistot jää mutta mitään ei voi kokee enäää uudelleen.
Mutta eilen, siis sunnuntaina; "muutto" helsinkiin.. matkat meni hyvin, hiljaisesti ainakin.. kun tänne helsinkii asti pääsin, siskon ja siskon lasten kanssa käytiin ihanassa ja todella nätissä paikassa. en tienny että helsingissä voi olla nii nätti paikka, todella iso peltoalue.. uskomaton. siellä ku käveltii, kuvittelin että miltä tuntuisit jos olisin siellä ystävien kanssa. muistelin taas vanhoja aikoja, hyviä aikoja. olis ollu kivaa jos kaverit olis ollu siel seurana.. siinähä tuo ilta meni, synkistellessä, miettiessä ja iloista esittämällä.. mutta tosin kyllä sunnuntai iltaan aina hyviäki asioita mahtu, muutamat pienet asiat teki mut yllättävän iloiseksi :)
Mutta tänään, maanantaina.. iloinen fiilis, tosin väsyny koko päivän.. mutta iltapäivä meni synkistellessä ja muutaman kyyneleen valuttaessa. tuli jotenkin.. merkitykseetön olo. iha ku mulla ei olis ollu joillekkin ihmisille mitää merkitystä, iha ku nille olis sama että olisko nyttenki vaikka kuollu.
En haluis purkaa tätä taas tällässeen lässynlässyn tekstiin.. ja ei, en angstaile, viimesenä kolmen viikon aikana tunteet on joka päivä ollu nii pinnassa et se ei tunnu loppuvan. Tuntuu että kaikki hyvä ja ihana mitä kokee ja kaikki rakkaat ihmiset ketä on vierellä, pitää vaa jättää.. Mä oon yrittäny olla iloinen viimeset päivät, tai oon ollukki oikeesti todella ilonen välillä mutta sisimmissäni oon yleensä aina paskana mutta nyt tää ilosuus tulee jostai muualta.. tää ei oo nii feikkiä ku joskus. uskoisin, että ainut syy minkä takia oon ees ilonen, on se että mulla on kaikki mun ystävät ja ihan mukavat sisarukset.. kaikki muu tuntuu vetävän vaa pohjaan, elämä, yleiskunto, henkine vahvuus, kaikki.. ooon turhan huolissani muutamasta ihmisestä, nimeltämainitsemattomia ovat tosin.. Mutta, ilmeisesti heillekkään en taida riittää. Mun rakkaus ihmisiä kohtaan ei näköjää riitä kellekkkää.. Parhaani yritän rakastaa teitä ja välittää teistä koko sydämmestä, tekisin kaikkeni rakkaitteni vuoks, iha sama millane fiilis mulla on mut ei, ei toi riitä.. sanokaa mitä mun pitäis tehä? pitääkö mun vaa jättää tästä lähtie ihmiset iha oman onnensa nojaan vai pitäiskö mun yrittää vieläki auttaa vaikka siitä ei oo apua?
Mutta viimeset päivät on tehny kipeetä.. on pitäny olla kahen tulen välissä.. pitäny yrittää olla tääl helsingis iha normaalisti ku mitää ongelmia mulla ei olis ees ollu. jotkut ehkä kuvitteleet et mä vaa itelleni teen noi ongelmat iha tahallee ettei mulla mitää ongelmia ees oo, joo ehkä se menee sit sillee ja sit mulla o aivovamma. mut jaa, ehkä se o sit kaikkien mielest iha normaalii ettei ruoka maistu, ja ku kerranki syö nii meinaa tulla samantie pois.. Joittenki asioiden ajatteleminen tekeen joskus nii kipeetä et se lamauttaa iha koko kehon.. tulee voimaton olo, tekis mieli vetää perskännit ja olla vaa semmone vittumaine paska..
Mutta, sanon tän vielä kerran ja kaikkien ei tartte sitä uskoo mut tarvittaessa voin sen myös teille vahvistaa ja todistaa.. Kaikkki mulle rakkaat ihmiset, te ootte mulle iha helvetin tärkeitä. en tiiä mitä tekisin ilma teitä, te ootte pitäny mua pystyssä, ootte tukenu mua ja saanu mut jaksaa herää aamusin. Te ootte auttanu mua enemmä ku minä teitä, mut se ei tarkota sitä ettenkö mä välittäs. Mä välitän teistä ja rakastan teitä iha helvetisti, haluisin että teillä kaikilla olis mahdollisimman hyvä olo, omasta tilanteesta viis.. en osaa vaa sitä teille iha sillee näyttää et mite mä teitä tartten. Yli suurimman osan mun läheisien vuoks olisin valmis oikeesti vaikka kuolemaa jos se auttais tilanteita yhtää. rakastan teitä niii paljon<3 mä pelkään vaa iha helvesti sitä, että mä menetän tiestä ne kaikki tärkeimmät, kenestä en mistää hinnasta vois luopua. tota asiaa pelkään enemmän ku kuolemaa.. Mun elämä on kokojan vaa pelkkää pelkäämistä jokasesta asiasta, menettämisestä ja rakkaudesta..
Mä en vaa oikeesti enää jaksais tätä tunnetta mun sisällä, tai no, iha normaalina elämänähä toi menee.. mua on ahistanu ja sattunu nii paljo nii pitkää, että mikää ei tunnu enää suunnillee miltää. Ihan ku en enää tuntis ees rakkautta enkä etes kipua.. on semmonen, tyhjä olo. Päivät vaa menee asioita miettiessä, ajatellessa et jos joku asia olis toisin nii kaikki vois olla paremmin.. mitä mun pitäis tehä et tää kaikki vois loppuu? mitä mun pitää tehä että mä saisin yhden ihmisen mun vierelle joka rakastaa mua samalla tavalla ku minä sitä? haluun tän olon jo pois, haluun oikeesti normaalin ja onnellisemman elämän.. Haluun opppii luottaa kaikkeen ja lopettaa pelkäämisen. jos mulle sanotaa et musta välitetään, en voi luottaa siihen vaikka mite haluisin ja se saa mua vielä enemmä ahdistuneeks.. kaikki kehen oon luottanu, on jotenki kääntäny selkänsä mulle ja pettäny lupauksena. mut silti hetken päästä luotan uudelleen. tää kierre ei lopu, tää on kestäny jo turhan pitkään.. ja ne, jotka luulee et oon vaa tämmöne sentakia et oon eronnu, ei, mulla on paljo muutaki.. Mulla on vaa iha helvetinmoine ikävä kaikkia ihmisiä jo nyt. Kaikkia ihmisiä joita mä tartten.
ps.. ne paskapäät joilla o kivaa tota lukiessa, kiitoksia iha helvetisti kaikesta paskasta ! !
pps.. tulipaha tämmöneki pieni jutsku kirjotettua.
